STAY FLAWLESS

torstai 12. joulukuuta 2013


Heippa! Hain eilen postista kauan himotuslistalla olleen Benefitin Stay Flawless 15-hour primer-meikinpohjustusvoiteen. KyseessƤ on tuollainen sticki, jota laitetaan iholle ja sen jƤlkeen vƤlittƶmƤsti lisƤtƤƤn meikkivoide pƤƤlle. Olen pitkƤƤn etsinyt hyvƤƤ tuotetta meikin pohjustukseen ja pitƤmƤƤn meikin kauniina pitkƤƤn. Nyt olen hetken kƤyttƤnyt erilaisia seerumeita meikin alla sekƤ jƤmiƤ vanhoista primereista, mutta nyt oli pakko vihdoin ostaa tƤmƤ kokeiluun.

Tein tƤnƤƤn aamulla yhdentoista paikkeilla salilta tƶihin suunnatessa (oli muuten eka varsinainen treeni PT-Markon kanssa, siitƤ lisƤƤ fiiliksiƤ myƶhemmin!) ja tƤmƤn postauksen kuvat on otettu aivan Ƥsken, eli aikalailla tarkkaan 11 tuntia meikin teosta. En ole koko pƤivƤnƤ korjannut meikkiƤni huulipunan lisƤystƤ lukuunottamatta.


Ei voi muuta sanoa, kun ettƤ toimii! LisƤsin tuotetta enimmƤkseen t-alueelle, eli otsan keskelle, nenƤƤn, ylƤhuulen pƤƤlle sekƤ leukaan ja vƤhƤn myƶs poskipƤille. PƤƤlle tein perus nopean arkimeikin, eli MACin nestemƤistƤ meikkivoidetta, peitevoidetta, aurinkopuuteria ja poskipunaa, sudilla vƤhƤn Lumenen CC-puuteria t-alueelle, kulmat tummensin Make Up Storen luomivƤrillƤ ja siveltimellƤ, niihin sipaisu kulmakarvageeliƤ ja huuliin jotakin meikkipussissa olevista huulipunista. Multa lƤhtee yleensƤ meikki karkaamaan nenƤstƤ, ylƤhuulen pƤƤltƤ sekƤ leuasta. Olen myƶs muuten niistƤnyt kerran pƤivƤn aikana. Pakko antaa kymppi plus tƤlle tuotteelle :-) Todellakin hintansa veroinen. Olen nyt parisen viikkoa kƤyttƤnyt enimmƤkseen BareMineralsin mineraalimeikkejƤ meikkipohjassa, mutta pakko sanoa, ettƤ tƤmƤ primeri sai mut jƤlleen rakastumaan nestemƤiseen meikkivoiteeseen. Ja jes, vihdoin voin lopettaa hyvƤn primerin metsƤstyksen ;-)

4 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela