KOLMAS ADVENTTI

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Heippa! Huh kun oon poikki. Jotenkin koko viikonlopun ollut todella väsynyt olo ja eilen nukahdin jo puoli 12 :-D Olin istumassa iltaa Riihimäellä tyttöjen kanssa, mutta jätin baarin väliin koska oli työpäivä tänään, eikä muutenkaan baarittanut. Kotona olin joskus vähän ennen yksitoista ja aika nopsaa näköjään nukahdinkin. Ehkä ihan hyvä, ettei tullut lähdettyä :-) Kaiken kaikkiaan on ollut ihan kiva viikonloppu. Tullut nukuttua hyvin, nähty kavereita, liikuttu kevyesti ja tänään kävin töiden jälkeen vielä hetken pyörimässä kaupoilla ja ostamassa muutaman jutun joululahjoja varten. Hirmu nopsaa menee taas aika ja mulla on ensi viikko ihan buukattu täyteen kaikkea ennen ensi sunnuntain Espanjaan lähtöä. No onneksi sitten saa viikon relailla ja sen jälkeen alkaakin uudet työkuviot ja kunnon panostus treenaamiseen. Kirjaimellisesti uusi vuosi ja uudet kujeet ;-) (hyi toi on muuten ehkä maailman hirvein sanonta :-D)

 Mulla oli aamulla kamala asukriisi, mutta päädyin helppoon vaihtoehtoon, eli mekkoon ja kaulaan huivi. Olisin halunnut laittaa jonkun muunlaisen huivin, mutta työetiketti vähän rajoitti. Ihan kivasti tuo kuitenkin tuohon sopi loppujen lopuksi :-)

 
Dress&scarf Vila/Belt Pieces/Watch Michael Kors

Aloin eilen illalla katsomaan todella mielenkiintoiselta vaikuttavaa (tai no ensimmäisten 10min perusteella, ennen kuin nukahdin...) Jo Nesbøn Headhunters-kirjaan perustuvaa elokuvaa ja pakko katsoa se nyt loppuun. Tiistain oikeuden tentti tosin hieman kolkuttelee omaatuntoa, mutta on mulla sitten huomenna töiden jälkeen aikaa lukea... Tärkeimmät ensin ;-)

12 kommenttia:

  1. mikä on sun uus duunipaikka? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muodin assistentti-harjoittelija yhdessä pr-toimistossa :-)

      Poista
  2. Millainen työetiketti teillä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oman liikkeen vaatteita, ei siis sen kummosempi :) ei vaan sattunut olemaan kuosiltaan sopivaa huivia meiltä valittavana

      Poista
  3. Huomaa kyllä, että treeni tuottaa tulosta, näytät upeelta ! :)

    VastaaPoista
  4. Vau, näytätpä upeelta Mikaela! Ja ihana asu :)

    VastaaPoista
  5. oi vitsi, näytätpä hyvältä<3

    VastaaPoista
  6. Saako näitä mekkoja enää mistään, pakko saada!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela