CLASSY YORK

maanantai 16. joulukuuta 2013


 Sain tänään Daniel Wellingtonilta paketin, jonka uumenista paljastui todella kaunis, naisellinen ja siro Classy York-rannekello. Olen aikaisemminkin tehnyt heidän kanssa yhteistyötä ja siitä minulla on raidallisella sekä nahkaisella hihnalla olevat rannekellot miestenkoossa. Nyt valitsin itselleni tasapainoittamaan maskuliinispainoitteista ja suhteellisen raskasta kellokokoelmaani tämän todella sievän ja pienen rannekellon. Olen huomannut koko ajan mieltyväni yhä naisellisimpiin, kevyempiin ja sirompiin koruihin, jotka ovatkin kivaa vaihtelua isojen statement-korujen valtakauden jälkeen. Tälläiseen sirompaan rannekelloon on kiva yhdistellä erilaisia rannekoruja. Itse en osaa käyttää rannekoruja kuin yhdessä kädessä kerralla ja pelkästään vasemmassa ranteessa, joten oikein leveiden kellojen kanssa ei oikein pysty käyttämään samaan aikaan muita koruja. Mua alkaa heti muuten häiritsemään niiden aiheuttama ranteen liikkuvuuden rajoittuminen :-D

Kello saatu blogin kautta

Alkaako teitäkin jo pikkuhiljaa miellyttämään sirommat korut ja kellot? :-)

Ps. Sokokselta saa näistä joulun lahjapakkauksista 18.12. asti -15% alennusta koodilla LAHJAPAKKAUS15

10 kommenttia:

  1. Minulla on alkanut käydä samoin. Kultaista MKn kelloa olen kuljettanut ranteessani varmaan parin vuoden ajan mutta n. Kuukausi sitten ostin juuri samaisen kellon ja olen siihen niin ihastunut että MKn kellolle ei ole ollut enää käyttöä. Niin mukavan kevyt ja pieni kello ranteessa kantaa että ajattelin jopa luopuvani korssistani (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ostin ylioppilaaksi päästyäni 2010 kesällä oman kultaisen korsin kelloni, joten sama, että alkaa pikkuhiljaa kyllästyttämään ylipäätänsä koko merkki. Seuraava hankinta siis siro kultainen metallikello :-)

      Poista
  2. Moi Mikaela,
    Mistä tota benefit stay fawless meikinpohjustuainetta pystyy ostamaan? Vaikutti aikas toimivalle tuotteelle :)

    -Maumau

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. itsekin tykkään juuri tuon yksinkertaisuuden vuoksi :-)

      Poista
  4. Mä en juurikaan tykkää siroista kelloista. En itse ole pitänyt pitkään rannekelloja, mutta oon katellut semmosiai isompia kelloja kun ne on ehkä kivempiä. DKNY:lta oon kyllä joskus katsellut sirojakin. Michael Korsilta taas massiivisempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. itse en tykännyt vielä hetki sitten siroista kelloista, mutta 3,5v tuota kultaista korsia käyttäneenä alkaa jo pikkuhiljaa kyllästyttämään isot ja raskaat kellot :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela