EI TURHAAN HEHKUTETTU SUPERTUOTE

keskiviikko 13. marraskuuta 2013


Nimittäin kookosöljy. Olen parisen kuukautta käyttänyt Cocovin kylmäpuristettua luomu kookosöljyä yhtenä hyvien rasvojen lähteenä. Eniten käytän sitä ruuassa ja esimerksiksi aamuisin lisään ruokalusikallisen valmiin puuron joukkoon. Sopii sinne todella hyvin :-) Lisäksi jos teen smoothien, olen sinne joukkoon lisännyt 1/2-1 ruokalusikallista öljyä. Kookosöljyhän sopii ruuan laitossa erinomaisesti myös paistamiseen ja usein olen kanat, pannukakut ja wokit paistanut tätä öljynä käyttäen. Cocovin kookosöljyssä on aika mieto kookoksen maku, joten kookos ei puske ruuassa pahemmin läpi. Itse syön hyviä rasvoja suoraan valmiiseen ruokaan lisättynä lesitiininä, kookosöljynä sekä oliiviöljynä noin 2-3rkl päivässä (noin 20-30g). Varsinkin laihduttaessa olisi hyvä pitää huoli hyvien rasvojen saannista. Jos kroppa ei saa rasvaa muualta, ei se luovu omistakaan! 500ml purkki Cocovin kookosöljyä maksaa noin 10euroa ja on todella riittoisaa. Itse on päivittäisessä käytössä saanut vasta puolet omasta purkistanu kulutettua :-)


Olen myös etsinyt ja kokeillut erilaisia tapoja käyttää kookosöljyä myös ihonhoidossa. Tässä muutama kokeulunarvoinen vinkki :-)

- Hiero pienen pieni, noin pikkurillin kynnen kokoinen määrä hiusten latvoihin lisättynä silottaaa ne, kosteuttaa ja poistaa sähköisyyden

- Jos kärsit kuivasta ja hilseilevästä päänahasta tee sokerista ja kookosöljystä kuorinta päänahalle. Sekoita pariin ruokalusikalliseen kookosöljyä noin teelusikallinen sokeria ja hiero päänahkaan ja varsinkin kuiviin ja hilseileviin kohtiin. Pese tämän jälkeen normaaliin tapaan.  Kannattaa sulattaa kookosöljyä mikrossa tai käsissä ennen sokerin lisäämistä, jolloin levitys on helpompaa. Tätä samaa voi myös käyttää muun kropan kuorintaa lisäämällä sokerin ja kookosöljyn määrää. Mulla on hiusrajassa hiuksissa keskellä otsaa todella kuiva ja hilseilevä kohta ja tein tämän kuorinnan päänahalle. Hilseilevä kuiva iho irtosi, eikä kutina ja ärsytys ole palannut vaikka siitä on jo muutama päivä. Normaalin shampoopesun jälkeen kutina palasi jo iltaan mennessä ja alue alkoi hilseilemään noin vuorokauden päästä pesusta. Toimii!

-Kuivia hiuksia ja päänahkaa voi hoitaa levittämällä pieni määrä kookosöljyä kaikkialle hiuksiin ja pituuksiin. Anna vaikuttaa 30min tai vaikka koko yön yli (tällöin suojaa tyyny esimerkiksi pyyhkeellä tai kiedo hiukset pyyhkeeseen) ja pese tämän jälkeen normaaliin tapaan. Saattaa vaatia pari kertaa shampoolla pesemistä, jotta rasvaisuus lähtee kokonaan.

- Käytä kookosöljyä ihon kosteuttamiseen. Toimii varsinkin kuiville kyynärpäille, kasvoille ja säärille

Lisäksi löysin netistä pari mielenkiintoista vinkkiä, joita en itse ole kokeillut:

-Kookosöljyä voi käyttää meikin poistamiseen. Levitä kookosöljyä vanulapulle ja putsaa sillä kasvot. Pese lopuksi vedellä

-Toimii silmänympärysvoiteena

-Toimii deodoranttina (tätä pitää joskus kokeilla!)

Muistakaa, että öljypurkkiin ei saa mennä sorkkimaan sormin! Samaa purkkia voi käyttää niin sisäiseen kuin ulkoiseenkin käyttöön, kunhan muistaa oottaa kookosöljyn purkista aina lusittaa tai muuta välinettä käyttäen. Muuten sinne menee bakteereja, jotka pääsevät muhimaan purkissa.

Muita jotka käyttää (ja rakastaa) kookosöljyä? :-)

9 kommenttia:

  1. Ja siis toki pakko lisätä, että melko paljon netissä keskusteluja sekä puolesta, että vastaan kookosöljyn suhteen. Yleensä kirjoitukset jakautuvatkin niin, että on joko ihan täysin puolesta ja ihan täysin vastaan. Mielipiteitä siis tietysti monia. Kuka tietää mikä pitää paikkansa. :]

    VastaaPoista
  2. mä oon käyttänyt hiuksiin pari kertaa naamiona ja tekee kyllä siloiset hiukset. :) Tosin pitää kyllä shamppoolla hyvin pestä ettei jää lähmäseks hiukset.
    Vartalollekkin olen laittanut, kun iho kuivuu niin helposti talvisin.

    VastaaPoista
  3. Olin juuri tulossa sanomaan samaa kuin ensimmäinen anonyymi. Ei todellakaan ole mikään hyvä rasva. Näistä kannattaisi hankkia enemmän tietoa ennen kuin blogissaan puhuu.

    VastaaPoista
  4. Itse käytän kookosöljyä juurikin silmämeikinpoistoon. Ainoa, joka ei kirvele silmiä ja vedenkestävä meikkikin irtoaa helposti. :)

    VastaaPoista
  5. En tiedä onko kookosöljy "hyvää rasvaa", mutta oon varmaan jo vuosia käyttänyt sitä maun takia. Paljon parempaa kuin rypsi- tai oliiviöljy. Käsittääkseni oliiviöljy on kuitenkin noista kolmesta se terveellisin. Säilytätkö purkkia muuten jääkaapissa kun se on noin rakeista? Sitä voi säilyttää huoneenlämmössä niin on helpompi lusikoida.

    VastaaPoista
  6. Kookosöljy on loistava tuote ihon ja hiusten hoidossa, mutta kuten Anonyymit edellä ovat todenneet, ei todellakaan "hyvä rasva" syötävänä. Kurja juttu, kuinka sille on onnistuttu hypettämään terveystuotteen leima...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan kyse on kovasta, verisuonia tukkivasta rasvasta, eli ei missään nimessä kannata päivittäin käyttää :/

      Poista
  7. Voi ressukat, käykäähän mittauttamassa kolesteroli arvonne ja katsotte mitkä LDL ja HDL arvot ovat. Kuulostaa ihan kamalalta, jos syötte tuota kookosrasvaa "hyvänä rasvana". Apuaaa..

    VastaaPoista
  8. Huom. ylläoleville; monet tutkimukset sepelvaltimotaudista, kolesterolista ja tukkiutuneista verisuonista osoittavat, ettei kauan uskottu kovat rasvat-> kolesteroli -> tukkeutuneet verisuonet- tapahtumaketju pidä paikkaansa. Ihmisille on niin kauan tuputettu tätä ko. "faktaa" kuten muitakin "faktoja" (maitotuotteiden hypetys, suomalainen lautasmalli jne.), mutta uusimmat tutkimukset osoittavat toisin. Pyörä vaan pyörii hitaasti ja menee varmaan kymmenen vuotta ennen kuin ravintosuosituksia Suomessa muutetaan, varsinkaan kun niihin liittyy niin suuri bisnes (esim. Valion tuotteet). Globaalisti ajateltuna kolesterolimyytti on loistava bisnes lääketeollisuudelle, koska statiinien määrääminen terveille ihmisille ennaltaehkäisevänä on fyffee.

    Noloa laittaa nyt tällainen paskalähde lähteeksi tähän, mutta itse googlettamalla pääsee suoraan tutkimuksiin, joita tässä viestissä siteeraan. En jaksanut alkaa etsimään...

    http://www.magneettimedia.com/syyttomana-tuomittu-kolesteroli/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela