VKL

lauantai 10. elokuuta 2013

Heippa! Pari päivää vietin hiljaiseloa ihan vaan, koska ei mitään kummoista ole tapahtunut. Edelleen hieman kipeänä, ettei oikein mitään erikoista uskalla tehdä :-( Lähtisi jo tämä kurkkukipu pois, niin voisi uskaltautua vihdoin salille. No ensi viikolla sitten.

 Eilen aloitin päivän annoksellayhtä lemppari aamupalaani, eli puuroa raejuustolla, marjoilla ja kanelilla. Nam! Sen jälkeen valmistelin pari postausta valmiiksi ajastettavaksi reissuni ajaksi sekä katselin vain telkkaa.

Viiden jälkeen otin suunnaksi jälleen Vantaan ja käytiin Cristiinan kanssa kiertämässä parit kaupat ja myöhemmin leffassa katsomassa Now you see me, eli Suuri puhallus. Leffa oli ihan älyttömän hyvä, joten voin suositella :-) Jutalta sain vinkin kirsikka-kolan rakastajana, että R-Kioskilta saa Coca-Cola Cherryä ja oli pakko hakea sitä leffaevääksi. Yksistään pullo oli about 2,5euroa, mutta 4eurolla sai kaksi, joten oli pakko ostaa vielä toinen pullo jemmaan!


 Citymarketissa en voinut vastustaa kiusausta ja ostin itselleni muutama sata grammaa todellista herkkua, eli Lapin Hillaa. Kilohinta pyöri jossain 16euron kieppeillä, eli mitään edullista tuo ei ole. Mutta oli sen arvoista! Iltapalaksi söin Hilloja kreikkalaisen jogurtin kanssa ja tänään aamulla puuron seassa kanelin kera. Meinasin jo tosissani ostaa sellaisen 160euron ison laatikon lakkoja, mutta onneksi järki tuli vastaan :-D Eikä mun pakastinkaan olisi vetänyt niitä enää sisäänsä, heh.


 Tämän yön olen isällä pitämässä silmällä pikkuveljeäni, eli lepäilen, katselen leffoja ja aikaisin nukkumaan. Huomenna pitäisi olla jo sen verran paremmassa kunnossa, että voin mennä Dressmanniin töihin. Onneksi työt alkaa vasta yhdeltä :-) Ja tänään on tasan viikko mun ja Cristiinan Espanjaan lähtöön! Millään malttaisi odottaa ja koko ajan tekisi mieli aloittaa jo pakkaaminen. Niin auringon ja loman tarpeessa. Lisäksi ihana Lotta on jälleen samaan aikaan mestoilla, niin näkee tuotakin neitiä pitkästä aikaan :-)

Ps.muistkaa Nellyn kenkäkamppis, joka on voimassa maanantai aamupäivään asti!
 

2 kommenttia:

  1. kai tiesit että breggie ei ole sana, ei edes mikään murresana? :D mistä oot keksiny ton

    VastaaPoista
  2. Hillaa ei kirjoiteta isolla ainakaan tuossa yhteydessä..

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela