Lookfantastic tilaus

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Mun luottohoitsikka alkoi vetelemään viimeisiään ja meinasin jo hairahtaa ja ostaa sen 30eurolla Stockmannilta. Onneksi kuitenkin havahduin, että munhan pitää tilata muutakin kosmetiikkaa, joten naputtelin tilauksen menemään Lookfantasticille ja tasan viikko tilauksen teon jälkeen odotetusta paketista saapui saapumisilmoitus :-)


 Päätinkin testata Pureology-sarjasta silottavan sarjan sijaan myöskin pidennyksille sopivaa kosteuttavaa Hydrate-sarjaa hoitsikan ja hiusnaamion muodossa. Varsinkin kesän jälkeen tukka tarvitsee oikein paljon kosteutta, niin tulee varmasti tarpeeseen. Kokeilin eilen pesun yhteydessä tuota hoitoainetta ja tykkään kovasti tästäkin! Lisäksi sai ainakin röörit auki, sen verran voimakas menthol-tuoksu oli tässä tuotteessa käytettäessä :-D

Olen käyttänyt keväällä tilatun Bare Mineralsin starter kitin loppuun ja tykkäsin tuotteesta sen verran, että tilasin samalla itselleni uuden meikkipohjan sekä mineral veilin. Kävin katsomassa itselle Kicksissä oikean sävyn myyjän avulla, joka on sopiva kun saa vähän väriä pintaa. Yksittäin meikkipohja on about 45euroa Suomesta ostettuna. Tarjouksen avulla sain nuo kummatkin Lookfantasticilta 35punnalla eli about 40eurolla :-D Mukava säästö!

Tälläiseltä iho näyttää yhden kerroksen jälkeen pelkkää meikkipohjaa sekä mineral veiliä. Kertaan vielä, että sävy on nyt vähän liian tumma, mutta tulee olemaan juuri passeli kunhan pääsen Espanjan auringon alle ja saa rusketuksen pintaan :-)

Enemmän tykkään käyttää nestemäistä meikkipohjaa (MACin studio fix fluid, ehdoton ykkönen!), mutta tuo Bare Minerals on mukavempi käytettäväksi tuolla lomalla ja muutenkin päivinä, kun haluaa tehdä vähän kevyemmän meikin :-)

Kannattaa muuten kosmetiikkaa netistä tilatessa googlailla esimerkiksi "Lookfantastic voucher code". Itse löysin nytkin koodin, jolla sain vielä 15% pois tuosta hoitoaineesta sekä hiusnaamiosta. Lisäksi maksoin tilauksen punnissa, niin säästin vielä pari euroa. Sivuilta voi valita valuutan punniksi tai euroiksi ja tarkastaa vain lopuksi valuuttamuuntimen avulla, kumpi tulee halvemmaksi. Kaiken kaikkiaan tilaukseni tuli maksamaan £72,17, joka oli euroissa tilauspäivän kurssin mukaan 86,23€. Maksun hoidin PayPalin kautta ja kuljetus on ilmainen.

9 kommenttia:

  1. Oon pitkästä aikaa innostunut käyttämään bm:n meikkejä, kun iho meni taas näppyläkuntoon. Mineraalipohjat ei tuki niin pahasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse vielä vähän vierastan "arkikäytössä" mutta pitää vain opetella :-)

      Poista
  2. Kuinka paljon oot laihtunut? :) naama ainakin selvästi kaventunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tän vuoden aikana sellaiset kymmenen kiloa :-)

      Poista
  3. Tuo punnissa maksaminen kannattaa oikeastaan jokaisessa brittiläisessä nettikaupassa. :) Euroina hinnat ovat kaupoissa aina kalliimmat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomannut itsekin. Säästö se parikin euroa aina on!

      Poista
  4. Oot kertonu täällä työskenteleväs dressmannilla, niin mitä oot tykänny siellä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon tykännyt tosi paljon :-) miehet on lähes 100% todella ihania asiakkaita ja pääsee oikeasti tekemään sitä asiakaspalvelua. Lisäksi kiitosta tulee asiakkailta paljon :-) suosittelen!

      Poista
  5. Moikka! Miten sait tilattua bareMinerals tuotteita lookfantastic sivustola? Itse yritin samaa ja vastaukseksi tulee, ettei niitä voi toimittaa Suomeen? Kuitenkin sieltä onnistuu tilata esim. redkenin hiustuotteita sekä muuta..

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela