Kesäkeitto

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Moikka! Pientä bloggaustaukoa oli taas havaittavissa töiden, väsymyksen ja menojen vuoksi. Tein
koko viikonlopun vaihteeksi töitä ja siihen mahtui mukaan myös lauantain baari-ilta, joten eilen väsytti aika hemmetin paljon. Kuitenkin selvisin työpäivästä kunniallisesti :-) Tänään oli taas työpäivä ja huomenna ansaittu vapaapäivä! Kuitenkin kuusi päivää tuli tässä putkeen töitä tehtyä.

Tein viime perjantaina yhtä ehdotonta lempiruokaani kesäisin, nimittäin kesäkeittoa. Ostin kaikki ainekset tuoreina ja reseptinä käytin TÄTÄ, jota kuitenkin vähän muuttelin.

Tarvitset neljään annokseen:

7 dl vettä
suolaa
6-7 keskikokoista varhaisperunaa
2-3 porkkanaa
1 pieni kukkakaali
150 g herneitä (käytin vajaa puoli litraa)
5-6 dl maitoa + 2 rkl vehnäjauhoja
Persiljaa

1. Kiehauta suolalla maustettu vesi. Paloittele perunat, porkkanat ja kukkakaali, silppua sipulit. Itse laitoin herneenpalkot vain puoliksi veitsellä ja lisäsin sellaisenaan keiton joukkoon.

2. Lisää kiehuvaan veteen ensin perunat ja muutaman minuutin päästä muut kasvikset. Anna kiehua hiljalleen noin kymmenen minuuttia. Itse lisäsin jo tässä vaiheessa vähän maitoa, että sain kaikki kasvikset peittoon.

3. Sekoita vehnäjauhot maidon joukkoon ja lisää neste keiton joukkoon.Silppua persilja (+ halutessa muutkin yritit) joukkoon ja anna kiehua muutama minuutti.

Todella hyvää, edullista ja terveellistä :-)

1 kommentti:

  1. Mä tein ekaa kertaa kesäkeittoa ite muutama viikko sitten ja se oli ihan huippua :)

    Emmi L.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela