It's not about the destination, it's about the journey

Viime aikoina olen pohtinut paljon mun elämää ja vähän turhankin usein huomaan olevani aivan hukassa itseni kanssa, en tiedä mitä haluan, kuka olen ja mitä mun pitäisi tehdä. Pakko myöntään että viimeisen puolen vuoden aikana pakkaa on sekottanu myöskin aika huolella miehet. Monet jutut ovat kaatuneet siihen ennen kuin alkoikaan, ettei kundissa sittenkään ole sitä jotain joka saa multa jalat alta päivästä toiseen. Edellisestä lauseesta huolimatta olen ollut myös rakastunut tänä vuonna. Keväällä olin varma siitä, että olen löytänyt elämäni rakkauden ja no kaikki tapahtui todella nopeasti. Nurjapuolena kuitenkin oli, että kaikki myöskin loppui samalla tavalla, kuin alkoikin. Eli nopeasti. En ollut rakastanut ketään henkilöä yli kahteen vuoteen ja tuota ennen olin ollut todella tunnevammainen. En päästänyt ketään lähelle, en antanut itsestäni 110% kenellekään, enkä oikein osannut edes välittää toisesta. Purin kyseisen miehen takia kaikki suojamuurini ja no voitte varmaan uskoa, että sieltä lopulta pudottiin alas ja kovaa. Viikkoja meni itkeskeltäessä, mua piti potkia perseelle että sain jotain aikaiseksi, en halunnut olla yksin kotonani, tietyt biisit ja asiat saivat aikaan itkukohtauksen ja mistään ei oikein tullut mitään. Vielä vaikeampaa asiasta teki ja tekee edelleen, että kyseinen kundi ei hänen aloitteestaan ole edelleenkään poistunut elämästäni, vaikka itse olen tehnyt kaikkeni ettei hän siihen enää kuuluisi.Välillä tuntuu, että hän tietäisi milloin olen todella onnellinen, kaikki on hyvin, enkä ole miettinyt häntä päiväkausiin ja sitten hän kaipaa mua. Olen saanut niin paljon harmaita hiuksia hänen takiaa ja tekisi aina mieli vain kiljua ja heittää puhelin seinään, kun ruutuun lävähtää yllättäen viesti häneltä. Miksei ihmisille voi olla jotain delete-nappulaa, jolla saisi epämiellyttävät asiat poistettua omasta elämästä? Kaikista raivostuttavinta tässä on, että minulla ja kyseisellä henkilöllä ei ikinä olisi yhteistä tulevaisuutta ja mussa raivostuttaa miljoonat asiat hänessä. Joten miksi kaiken tän pitää olla silti niin vaikeeta. Ihmismieli on hassu asia.

Vaikka kaikki ei mennyt hyvin, olen jälleen tunnevammaistunut ja olen saanut tarpeekseni kaikesta tuollaisesta pelleilystä, niin olen onnellinen että sain huomata pystyväni vielä rakastamaan jotain toista. Ja vielä onnellisempi huomatessani, että kykenen nousemaan jaloilleni tuollaisen jälkeen ja selviämään uuteen päivään. Tällä hetkellä haluan vain jatkaa kyseisen henkilön poistamista elämästäni, olla onnellinen, keskittyä asioihin jotka tekevät mut onnelliseksi ja antaa ajan korjata haavat. Pakko myöntää, että välillä tulee mietittyä mikä helvetti itsessä on vikana kun onnistun aina löytämään ne väärät miehet :-D Mutta eikö se niin mene, että kantapään kautta tässä opitaan? Jos ei muuta, niin olen tämän viimeisen vajaan neljän kuukauden aikana kasvanut ihmisenä ihan helvetisti ja oppinut itsestäni uusia asioita.

Huh onhan taas kevyt olo, kun on saanut yöavautumiset tehtyä. En hirveästi tykkää enää kirjoitella ihan näin henkilökohtaisista asiosta ja no en esimerkiksi vielä pari kuukautta sitten olisi ollut valmiskaan henkisesti kirjoittamaan tästä. Jotenkin koko pääkoppa oli niin sekaisin koko jutusta. Onneksi nyt kaikki on jo paljon paremmin, en murehdi asiaa enää ja olen valmis jatkamaan eteenpäin. Mieluiten toistaiseksi ihan vain yksikseni, mutta antaa elämän näyttää tuleeko joku henkilö tässä vastaan :-) Nyt pakko alkaa nukkumaan. Hyvää yötä!

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. "Pakko myöntää, että välillä tulee mietittyä mikä helvetti itsessä on vikana kun onnistun aina löytämään ne väärät miehet" Äläpä muuta. Tää sun stoori oli kun suoraan mun elämästä. Oon ollu kans reilut pari vuotta sinkkuna ja tuntuu et joka päivä kynnys rakastua vaan kasvaa kasvamistaan. Vaikka oliskin tavannu mielenkiintosia ihmisiä ja ollu kiinnostunut, niin siltikin jää oottamaan sitä yhtä joka tosissaan veis jalat alta (jota ei vaan tunnu löytyvän...). Ja rimaahan ei lasketa. ;) Mut mä tulin viimesimmässä tapauksessa siihen tulokseen, että en mä voi löytää ketään, ennenkun löydän edes oman paikkani tästä maailmasta. Me ollaan tarpeeks vahvoja pärjäämään yksinkin siihen asti kun se unelmien prinssi saapuu uljaalla ratsullaan :D Tsemiä! ♥

    VastaaPoista
  2. Ohhh, kuulostaa niin tutulta! Miehillä on varmasti joku tutka, että ne tietää millon on pääsemässä yli ja sit ne osaa ottaa just sillä ratkasevalla hetkellä yhteyttä! :D

    Toivotan sulle paljon voimia. Tällaset jutut on niin hankalia ja kipeitä.. :/ just oon ollut ihan rikki pari päivää yhden miehen takia vaikka järki sanoo että pysy kaukana ja että ei meillä ikinä maailmassa olis mitään mahdollisuutta. Ei järkipuhe auta tunteisiin. :s

    VastaaPoista
  3. Naiset on hulluja,miehet on idiootteja. Naiset on hulluja,koska miehet tekee meidät hulluiks ;) !

    Täällä yks sielunsisko joka tietää tasan tarkkaan mistä puhut.

    Anina

    VastaaPoista
  4. Huh, kiva huomata ettei todellakaan oo yksin näiden tunteiden kanssa :D välillä tuntuu siltä että pitäs heittää koko pää romukoppaan! en haluis katkeroitua ja mulla onki hyvin pysyny toive elossa..mutta siis mistä noita kusipäitä satelee!?

    VastaaPoista

kiitos kommentista!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.