22.5.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Hyi, kun ihminen voi olla väsynyt. Päivä tuntui ihan super pitkältä, koska lähdin jo kymmeneltä aamulla ripsihuoltoon ja sieltä suoraan kahdeksaksi tunniksi töihin. Muutenkin olen muutaman yön nukkunut todela huonosti ja heräillyt yön aikana monia kertoja. Mulle vielä kunnon yöunet (=lakisääteiset 8h) on todella tärkeät. Lisäksi huonoista yöunista johtuen mulla on ollut tänään koko päivän inhottava päänsärky. Onneksi viikonloppuna voi kuittailla univelkoja. Annoin vielä poiskin mun lauantain työvuoron, koska halusin mennä silloin katsomaan Porvooseen Laurin eli Jenkkiksen jenkkifudismatsia. Muutenkin on sille päivälle luvattu aivan mahtavaa säätä, joten ihana olla ulkona koko päivä :-)

Huominen vielä pitäisi siis jaksaa tätä kiirettä, kun menen kymmenelta aamulla istumaan koko aamupäiväksi kampaajan tuoliin. Huolletaan pidennykset ja vaihdetaan osa tukasta uuteen. Nythän olen muutaman viikon käyttänyt täällä pidennysten seassa muutamaa osiota jotain vanhoja klipsipidennyksiä tuomaan tuuheutta ja pari senttiä lisäpituutta. Sen  verran kuitenkin jo ohentunut nämä vanhat pidennyshiukset, joten noi klipsit on ollut hyvä lisä tuonne joukkoon. Mutta on se ihana saada uusi freesi tukka, jota ei tarvitse laittaa ja poistaa joka aamu :-)

Tosiaan tänään olin töissä ja tälläisellä asulla mentiin
Shirt (here) &Pants (here) Vila/Shoes Bianco
Bracelet Gina Tricot/Watch Daniel Wellington

Olen viime aikoina miettinyt ihan hirveästi mun opintoja. Aina välillä olen puhunutkin joillekin lähipiirissäni, että haluaisin keskeyttää tuon koulun (Laurea AMK ja liiketalouden ko) ja tehdä vain töitä. Mua ei kiinnosta ne opinnot pätkääkään, vaikka kyllähän mulla enemmän motivaatiota koulua kohtaan on toimipisteen vaihdon jälkeen ollut kuin ennen. Kuitenkaan tämä ei vain tunnu omalta jutulta. Opiskeltavat kurssit ovat monet (tai no suurin osa) todella turhia itselle eikä tästä syystä meinaan löytyä motivaatiota käydä siellä istumassa. Haluaisin niin paljon mieluummin tehdä töitä ja mulla saattaisi olla mahdollisuus tuossa syksyllä saada hyvät tunnit meiltä Vilasta. Olen myös vähän miettinyt, jos sittenkin rämpisin tän koulun läpi sittenkin täällä Hyvinkäällä projektipainotteisena eli hakisin taas toimipisteen vaihtoa ja mähän olen tuolta jo kerran vaihtanut pois. Se mahdollistaisi mulle töiden tekemisen koulun ohella todella hyvillä tunneilla, vaikka eihän se mitään herkkua ole. Tosin en kyllä ole edes varma, voinko enää vaihtaa itseäni tänne Hyvinkäälle tänä vuonna. Tai sitten otan vain vähän vähemmän kursseja ensi syksylle. Ääääääääh, en tiiä mitä mun pitäisi tehdä. Kiinnostaisi pätkääkään mennä sinne kouluun enää syksyllä, mutta sinänsä taas harmittaako mua tulevaisuudessa jos en sitä käy.

13 kommenttia:

  1. Mun mielestä sun ei missään nimessä kannata lopettaa koulua! Tiedän mistä puhun, oon itsekin tällä hetkellä AMK-opiskelija ja viimeinen vuosi olisi vielä jäljellä. Mullekin on tullut tuollaisia epätoivon hetkiä useammin kuin kerran, mutta kyllä koulun käyminen kannattaa aina. Mitä sitten jos joku päivä ei kiinnostakaan enää olla vaateliikkeessä töissä? Paremmat etenemismahdollisuudetkin sulla on muotialalla (muistaakseni olet joskus haaveillut sisäänostajan urasta?), jos olet koulutettu. Se, että on koulutus JA käytännön kokemus vaatealalta, on ihan äärettömän hyvä juttu. Sun päätöshän se tietenkin aina on (no shit), mutta mun mielestä sun kannattaisi miettiä hyvinkin tarkkaan ennen kuin teet mitään peruuttamatonta. Itse oon lisäksi pitänyt kaksi välivuotta, joiden aikana tein muuta kuin AMK-opintoja. Jos siis tuntuu, että haluaisit syksyllä tehdä enemmän töitä, ilmoittaudut kouluusi poissaolevaksi ensi syksyksi. Sitten jatkat keväällä joko koulua tai välivuotta - aivan mahdollinen ratkaisu etkä sulje mitään ovia edessäsi. Toivon että löydät itsellesi sopivan ratkaisun! :)

    VastaaPoista
  2. milloin arvot ne ns "makutupkakat"?:)

    VastaaPoista
  3. Kaverini aloitti koulun myös hyvinkään laureassa ja meni välillä muualle mutta ei päässyt enää takaisin koska sinne kuulemma otetaan vaan ensimmäisen vuoden jälkeen opiskelijoita, toisen vuoden jälken ei saanut enää siirtyä. Tietenkin tätä kannattaa vielä kysellä onko asia näin. Itseäkin jurppi tradenomin tutkinto välillä todella paljon mutta kahlasin sen silti läpi (5v siinä meni) ja ihan tyytyväinen olen että joku ammatti tuli hankittua.... toisaalta olisin halunnut opiskella ihan jotain toista alaa mutta tällä hetkellä tehdään ainakin oman alan töitä, enkä tiedä jaksanko enää lähteä opiskelemaan muuta. Oletko miettinyt kiinnostaako sua jokin ihan muu ala kuin liiketalous?

    VastaaPoista
  4. Entä jos pitäisit välivuoden? Itsellä se auttoi yliopisto-opintojen suhteen. Motivaatio loppui syksyllä ja olin sitten pois koko kevään, jonka aikana sai rauhassa pohtia jatkoa opintojen suhteen. Kiinnostaako sinnuu joku muu ala kuin tuo liiketalous sitten enemmän? Suosittelen kyllä käymään koulun loppuun, on sitten edes joku tutkinto pohjalla.

    VastaaPoista
  5. kasvaaks sun omat hiukset ollenkaa? mietin vaan kun oon vuodesta 2009 asti lukenu blogiasi, ja sulla on aina ollut pidennykset :D!

    VastaaPoista
  6. I feel you. Tänään herätys klo 5, ensin neljäksi tunniksi lukemaan pääsykokeisiin, siitä suoraan töihin 7 tunniksi ja takaisin lukemaan vielä niin kauan kunnes pää kestää. Ei oo helppoa elämä :(

    VastaaPoista
  7. Sun kannattais varmaan pitää ensin välivuosi, jos ei millään koulu nappais. Pois kyydistä ei kannata vielä ainakaan hypätä, ensimmäisen vuoden opinnot on yleensä ammattikorkeissa sellaisia, jotka ei tunnu liittyvän millään mihinkään, joten ne ei moniakaan kiinnosta. Loppua kohden ne opinnot yleensä vaan muuttuu mielenkiintoisemmiksi ja käytännönläheisemmiksi, joka mulle ainakin on tärkeetä amk-opiskelussa :) Tsemppii, aika isoja valintoja!

    -Aino

    ps. minuakin kiinnostaa nuo "makutupakkien" testauksen tulokset? :D

    VastaaPoista
  8. Ei nyt kauheasti liity aiheeseen, mutta nuo housut on niiiin ihanat! Oon koittanu metsästää niitä kaikkialta, ei vaan millään tärppää..

    Koulua ei kannata kokonaan kyllä jättää, varsinkaa jos vähä ois edes kipinää suorittaa opinnot loppuun. Se tutkinto sitten palkitsee, tsemppiä :)

    VastaaPoista
  9. Tuohon koulujuttuun liittyen haluaisin sanoa, että tee niin kuin susta tuntuu parhaalta. Kyseessä on sun elämä ja mä en hukkaisi hetkeäkään sellaisen asian parissa, mikä ei tuntuisi musta tarpeeksi kiinnostavalta.

    Kouluun voi kuitenkin aina hakea uudestaan ja vanhat opinnot voi kenties myös hyväksilukea. Toisaalta, jos "radikaali" päätös pelottaa, niin pidä välivuosi? :)

    Psst. Ihanat, ihanat housut!

    VastaaPoista
  10. Mikaela haloooo mikset ikinä vastaa kommentteihin??? Antaa susta oikeesti tosi ylimielisen kuvan :(

    VastaaPoista
  11. Välivuosi! Tai sitten jäät vain syksyksi pois ja teet töitä ja keväällä palaat takaisin koulun penkille mikäli siltä tuntuu. Kannattaa käydä opolla juttusilla, seki varmasti selkiyttää ajatuksia.

    VastaaPoista
  12. Hih, näinkin sut Vilassa eilen ja ihailin noita housuja. En uskaltanut tulla sen kummemmin juttelemaan, mutta sulla on ihana blogi ja oot todella kaunis ♥ :)

    VastaaPoista
  13. Jokainen opinto-ohjelma tässä maailmassa sisältää myös sellaisia opintojaksoja jotka eivät kiinnosta pätkääkään. Ne vaan on rämmittävä läpi. Toki jos opinnoissa ei ole yhtään kurssia joka tuntuu mielekkäältä, asia on toinen. Älä missään nimessä lopeta koulua! Itse valmistun kauppatieteiden maisteriksi muutaman päivän päästä vuosien puurtamisen jälkeen, ja se tunne kun jotain saa valmiiksi on aivan uskomaton! Itsellänikin oli välivuosia, motivaatio-ongelmia, välillä tein vain töitä, mutta lopussa kiitos seisoo! Opiskelu kannattaa aina! Mutta sitkeyttä se vaatii.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela