Punainen rakkaus

tiistai 22. tammikuuta 2013

 Muutama viikko sitten tähän talouteen muutti kodinkone, jota ilman en enää pysty elämään. Kyseessä on punainen SodaStream Genesis.
 Olen kummillakin vanhemmillani laitetta käyttänyt, mutta oman osto on lykkääntynyt mm koneen ruman ulkonäön takia ja on mietittänyt, tuleeko tuota oikeasti käytettyä. Nyt kuitenkin markkinoille tuli hieman edullisempi, mutta kuitenkin tyylikäs Genesis, joten päätin sen hankkia viimein itselleni. Hinta oli laitteella alle 90euroa ja sen lisäksi piti ostaa reilu parikymppiä maksava hiilidioksidipatruuna.

Juon kivennäisvettä aivan älyttömästi ja vihaan niitä pulloja nurkissa sekä loppujen lopuksi niihin kuluu aika iso summa rahaa. Nyt on pullojen raahaaminen kotiin loppunut ja teen kaikki limut ja kuplavedet tällä :-) Myöskin kätevä ottaa tuo pullo mukaan esimerkiksi töihin täynnä kuplavettä. Parisen litraa päivässä tulee juotua tällä tehtyjä juomia, joten säästö on huomattava.

Itsellä on vasta muutama maku tuohon koneeseen; Light kokis, light vadelmalimu sekä sitruuna-mansikka -makusiirappi veteen. Monia varmaan on epäilyttänyt näiden maut, mutta esimerkiksi Cristiinakin oli yllättynyt kuinka hyvää tuo kokis oli. Makujahan tähän on ihan laidasta laitaan; energiajuomista toniciin ja alkoholittomiin drinkkimakuihin.

Onko muita, jotka eivät osaisi elää enää ilman hiilihapotuskonetta?

7 kommenttia:

  1. kivennäisvesi sisältää kivennäisaineita, normaalista kraanavedestä ja hiilidioksiidista ei napinpainalluksella synny kuitenkaan kivennäisvettä. ikävä tuottaa pettymys

    VastaaPoista
  2. Meillä on ollut SodaStream vuodesta 2006 tai 2007 (kuitenkin sieltä asti kun niitä alettiin taas kaupoissa myydä) on kyllä ollut kovassa käytössä. Nyt meillä ei ole mitään uutteita Bitter grapea lukuunottamatta, mutta tulee toisinaan tehtyä ihan vaan vissyä.

    Mun lempparit on lemon fresh, cola vanilla, Ice age 4 Icy Orange, lemon lime.

    En taas tykkää Must -uutteesta ja Night spiritin mojito oli ainoa juotava. SodaStreamilla on siis tommosia alkoholin makuisia juomia alkoholittomana :D. Noita saa myös isoissa pulloissa, mutta onneksi ostin tommosen makupakkauksen niin ettei mennyt turhaa rahaa isoihin pulloihin. Myös cola on musta nykyään aika tylsä.

    Toki on myös paljon makuja joita on vielä maistelematta ja niitä on tullut aika paljon.

    VastaaPoista
  3. Ah olen ihan koukussa meidän soda streamiin, hitti ostohetkestä lähtien. Paitsi silloin kun hiilihapot ovat patruunasta lopussa ja saa sellaista väljähtänyttä vichyä.. Makuja en ole testannut, ne ovat aina vähän epäilyttäneet..

    VastaaPoista
  4. Tää kysymys ei nyt liity mitenkään tähän postaukseen, mutta en viiti noihin vanhempiinkaan postauksiin kommentoida jos jää sit huomaamatta :) Mutta niin, mulla loppuu kohta koulu ja oon suunnitellu töiden hankkimista jostakin vaateliikkeestä. Osaatko antaa vinkkiä että miten niitä töitä olis fiksuinta hakea? Onko ihan pöllöä ilmestyä kauppaan cv kädessä ja kysellä jos olisi mahdollista päästä töihin? :) Olen yrittänyt netistä ettiä jos liikkeillä olis omaa s-posti osotetta ni vois lähettää oman cv:n sitä kautta, mutta ei ole löytynyt..

    Olisi ihana jos pystyisit vastata vaikka ihan lyhyesti!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Meille tulee duuniin niin sähköpostiin kuin ihan liikkeeseenkin työhakemuksia. Kannattaa ihan rohkeasti mennä kysymään haetaanko tällä hetkellä työntekijää ja jos ei, niin kannattaa antaa heille säilöön kuvallinen cv ja hakemus :-)

      Poista
    2. Okei hyvä juttu:) kiitos kun vastasit:)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela