Alive and feeling strong

Heippa ja ihanaa vuoden ensimmäistä päivää! Uuttavuotta käsittelen myöhemmin uudestaan, nyt tuli sellainen  olo että haluan kirjoittaa ja purkaa fiilistäni kirjoittamalla hieman henkilökohtaisemmasta asiasta. Blogia kauemmin lukeneet tietävä, että olen sairastanut vakavan masennuksen ollessani 15-17 -vuotias ja sen hoidon terapialla lopetin kolmisen vuotta sitten. En ole pariin vuoteen maininnut siitä blogissa, vaikkei se minulle arka aihe sinänsä olekaan. Kaikilla on menneisyytensä ja tärkeintä on, että on niistä selvinnyt voittajana. En kuitenkaan kirjoita nyt itse masennuksesta, vaan sen hoidossa käytettävästä lääkityksestä.

Vaikka nykyään koen olevani parantunut, jatketaan silti lääkitystä terapian loppumisen jälkeenkin ja joissakin tapauksissa lääkitystä saatetaan jatkaa koko loppuelämän. Itse olen syönyt viimeisintä lääkettäni Venlafaxinia aikalailla tasan neljä vuotta samalla milligrammalla ja tuossa alkutalvesta aloin miettimään oloani, sen tasaisuutta ja lääkityksen vähentämistä. Vaikka pari vuotta mieliala on ollut todella tasaista, en ole miettinyt lääkityksen muuttamista, koska en pahemmin ajattele koko asiaa. Siihen on vain tottunut ja se on osa joka aamuista rutiinia. Kuitenkin viime keväänä mulle alkoi tulemaan aina välillä todella kovia hikoilukohtauksia, jossa koko kroppa meni ihan jääkylmäksi, alkaa huimata ja hikeä vain puskee. Aluksi en sen koommin ajatellut mistä ne johtuvat, mutta syksyllä aloin tutkimaan voisiko tuo lääkitys aiheuttaa sitä. Muutenkin hikoilin aivan kamalasti kasvoista, vaikka ei olisikaan kuuma tai hengästynyt ja yleensä se tuli sellaisena jälkihikoiluna esimerkiksi lyhyenkin kävelyn jälkeen. Luin netistä tuosta lääkkeestä ja tuota hikoilua oli esiintynyt monilla lääkkeen käyttäjistä. Tämän jälkeen varasin ajan lääkäriin ja alettiin suunnittelemaan lääkityksen määrän vähentämistä. Lääkityksen muutoksen aloittaminen meni joulukuun alkuun, koska en halunnut aloittaa sitä ennen matkaani Jenkkeihin. Tuo syömäni lääke aiheuttaa todella hirveitä vieroitusoireita heräämisestä noin kuuden tunnin jälkeen. Saan tuntohäiriöitä, jotka ovat kuin pieniä sähköiskuja ja niiden lisäksi on oksettava olo. En pysty tekemään mitään noiden vuoksi, jos ei ole mahdollisuutta ottaa unohtunutta lääkettä ja tästä syystä jännitinkin todella paljon lääkityksen muutosta.

Aluksi järkytyin aika paljon ja halusin ajoittaa muutoksen aloittamisen pitkälle vapaalle töistä, koska lääkitys vedettiin suoraan puoliksi. Tietenkin pelkäsin, että vieroistusoireet tulevat noin suuressa muutoksessa. Onneksi kaikki menikin hyvin ja lievää pahoinvointia ja etovaa oloa oli vain pari päivää, eikä onnekseni mitään muutosta mielialassa tapahtunut tähänkään mennessä :-) Kävin muutoksen aloittamisesta vajaan parin viikon päästä kontrollikäynnillä lääkärin luona ja hän ehdotti, että alkaisimme purkamaan lääkitystä kokonaan pois. En itse ollut edes ajatellut koko asiaa ja tietenkin taas tuli jännitys, miten se sujuu kun lääke aiotaan poistaa kokonaan elimistöstä. Onneksi sain hyvän selityksen kuinka se tehdään ja aloitamme seuraavan vaiheen purkamisessa vasta tämän kuun lopussa. Ehkäpä ensi kesänä olen vapaa tuosta lääkkeestä :-) Myöskin se mainitsemani hikoilu on vähentynyt.

Se, miksi tästä kirjoitin on että haluan kaikille masennuksesta kärsiville näyttää, että kyllä se parantuminen tulee aikanaan :-) Tie on pitkä ja välillä käydään hyvienkin jaksojen jälkeen pohjalla, silti sieltä aina noustaan kunhan ei luovuta. Ota vastaan kaikki sinulle annettava tuki ja anna muiden auttaa. Ilman sitä ei selviä, vaikka tuntisi itsensä arvottomaksi ja kuinka onnettomaksi. Vaikka edelleen tarvitsen nukkumiseen lääkettä, olen todella onnellinen että olen sieltä syvältä pohjalta selvinnyt tähän pisteeseen, lääkityksen lopetus on aloitettu, voin kaikinpuolin todella hyvin tällä hetkellä, olen edennyt elämässä ja tulevaisuus näyttää valoisalta. En olisi ikinä uskonut kuusi vuotta sitten edes näkeväni tätä päivää, niin mustalta koko tulevaisuus näytti. Kuitenkin tässä ollaan.

Nyt pakko alkaa nukkumaan. Tämä päivä on mennyt elämäni pahinta dagen efteriä potiessa. Onneksi huomenna on vapaapäivä, jonka aion pyhittää blogille ja itselleni. Hyvää yötä!