Kiitos

tiistai 18. joulukuuta 2012


On ihan pakko kiittää teitä lukijoita omassa postauksessa. Olen saanut todella ihania kommentteja viime päivinä ja ette uskokaan kuinka hyvälle mielelle olen niistä tullut. Muutenkin blogini ilmapiiri on ollut todella positiivinen viime aikoina ja se saa mut päivittäin todella onnelliseksi. Inhimilliselle turhamaisuudelle tulee ensi maaliskuussa viisi (!!) vuotta täyteen ja olen sen aikana saanut ympärilleni aivan ihanat lukijat :-) Olette tukeneet, piristäneet ja kannustaneet mua sekä vilpittömästi iloinneet mun puolesta. Toivottavasti meillä on vielä monta yhteistä vuotta edessä ja pystyn antamaan myös teille entistä enemmän.

Nyt pakko mennä suihkuun ja suunnata kirjastolle tekemään tämän vuoden viimeistä koulujuttua, eli kiinteistöoikeuden oppimistehtävää jonka dedis on ylläriylläri tänään... Kirjoittelen lisää myöhemmin, kunhan koulujutut on ensiksi hoidettu :-)

3 kommenttia:

  1. kiitos itsellesi ihanasta blogista ! (:

    VastaaPoista
  2. Harvemmin kommentoin mitään, mutta tähän halusin tuoda myös oman ääneni esiin. Olen blogin matkassa pysynyt jo neljän vuoden ajan, ja ensimmäisenä luen aina sinun uusimman postauksesi :) Suhun pystyy samaistumaan täysin eritavalla kuin muihin bloggareihin ja pidän tätä hyvänä asiana. Blogisi on päiväni piristys, ja jatkossakin tulen pysymään mukana vaikka harvemmin mitään kommentoinkaan :)

    VastaaPoista
  3. Vaikka meillä on ikäeroa lähemmäs parikymmentä vuotta,
    täältä saan itselleni inspiraatiota :)

    Lisäksi jännitän aina, mitä Mikaela elämässään päättää jne.
    Esim. ulkomaille töihinlähtö yms. asiat.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela