TƤllƤistƤ itselle tarttui mukaan
Meikkipussi 8,95e Lindex
MAC Studio Fix Fluid meikkivoide 29e Stockmann
Paidat 39,95e/kpl Zara
Paidat 12,95e/kpl Only
Multa on kysytty muuttuiko tunteet L:ƤƤ eli Jenkkipoikaa kohtan loman aikana. En oikeastaan osaa sanoa. MeillƤ on tosi kivaa yhdessƤ, hƤn on ihana ja vƤlitƤn hƤnestƤ ihan tositositosi paljon. Kuitenkaan en ehkƤ enenmpƤƤ kuin ystƤvƤnƤ. Jos tilanne olisi toinen, eli asuttaisiin samassa maassa, kaikki voisi olla toisin. Kuitenkin aikaero ja pitkƤ matka tekee minkƤƤn vakavemman syntymisestƤ mahdotonta. Tai no ei ehkƤ mahdotonta, mutta jƤrkevƤsti ajateltuna ei siinƤ ole vƤlttƤmƤttƤ mitƤƤn jƤrkeƤ. En halua ettƤ L jƤttƤƤ mitƤƤn tekemƤttƤ tai kokematta mun vuoksi kun hƤn on JenkeissƤ.
LisƤksi pari kuukautta sitten kyytiin tuli mukaan erƤs henkilƶ, jonka kanssa ollaan siitƤ lƤhtien mun Virginian matkaa lukuunottamatta nƤhty viikoittain. Ja siis mua ƤrsyttƤƤ! En tiedƤ yhtƤƤn mitƤ tƤƤ on sen kanssa ja en tiedƤ yhtƤƤn ettƤ kehittyykƶ tƤstƤ mitƤƤn vai ei. Ollaan aika tosi erilaisia. EihƤn se ikinƤ ole mikƤƤn huono juttu, mutta hƤn ei esimerkiksi oikein innostu mistƤƤn ettƤ naiset parantelee itseƤƤn ja mƤ taas olen kiinnostunut kaikesta sellaisesta. VƤlillƤ vaan mietin, ettƤ onko tƤssƤ jƤrkeƤ ja tuhlaanko vain aikaa, entƤ jos hƤn ei esimerkiksi ikinƤ nƤkisi itseƤƤn nƤin "pinnallisen" ihmisen kanssa suhteessa. KyllƤ mƤ tykkƤƤn hƤnestƤ tosi paljon, mutta jotenkin ei siitƤ vain ota selvƤƤ. Se ei ole sellainen tekstailijatyyppi, kun mƤ taas voisin laittaa viestiƤ pitkin pƤivƤƤ, jonka olen itse mieltƤnyt tavallaan kiinnostuksen merkiksi. KyllƤ me sentƤƤn pƤivittƤin tota mun matkaa lukuunottamatta jutellaan Facebookissa. Silloin kun ollaan yhessƤ, se on sellaista ettƤ on jotain juttua, mutta sitten taas sen ulkopuolella ei taas ota mitƤƤn tolkkua. Hemmetin miehet :-D EnkƤ siis tarvitse mitƤƤn tittelƶintiƤ "suhteeseen", haluisin vain vƤhƤn selvyyttƤ ettƤ mitƤ herra ajattelee ja ettƤ tapaillaanko esimerkiksi. En kuitenkaan halua mitƤƤn alkaa tenttaamaan, koska musta se on ahdistavaa puolin toisin. EhkƤ mun pitƤƤ vain kestƤƤ tƤtƤ epƤtietoisuutta ja odottaa kiltisti.
Nyt siirryn sƤnkyyn, hyvƤƤ yƶtƤ ja anteeksi sekavasta postauksesta :-D VƤsy on niin kova, ettƤ katson huomenna sen Heppo-arvonnan voittajan.
Voi mulla on ihan samanlaiset fiilikset yhen pojan kanssa, ei tiedƤ onko tƤstƤ mitƤƤn tulossa. Ja kun ei vastaa tekstareihin, niin tulee sellane olo et onko tƤssƤ mitƤƤ, tykkƤƤks se musta? I fell for you. ĆrsyttƤƤ :C
VastaaPoistaKaikki ei ehkƤ oo tektailija tyyppiƤ joo, mut miks ihmeessƤ laittelet semmoselle pojalle viestiƤ kuka ei niihin vastaa ? : D
Poistafeel for you piti olla :D
VastaaPoistaIhania paitoja!:) Ja 'ihana' kuulla, ettƤ jollain on samanlaisia tuntemuksia meneillƤƤn kun mulla.. hahhah:D on ne miehet niin hankalia tapauksia!
VastaaPoistaToi kuulosti ihan mun tƤnhetkisiltƤ fiiliksiltƤ, toivottavasti saatais molemmat miesasiamme selviks! :-D
VastaaPoistaOliko teillƤ jenkkipojan kanssa juttua enemmƤn kun kavereina siellƤ jenkeissƤ? tai onko jenkkipoju osottanut ettƤ hƤn haluais enemmƤn?
VastaaPoistahitsi mulla on juuri sama tilanne ettƤ mielestƤni tapailen, mutten halua kysyƤ asiasta :D
No kyllƤ me samassa sƤngyssƤ nukuttiin ihan pelkƤstƤ tilanteen pakostakin, mutta ihan ystƤvinƤ esiteltiin toisemme ja hƤn tietƤƤ tƤstƤ mun tƤƤllƤ Suomessa olevasta kiinnostuksen kohteesta :-) Ollaan asiasta yhdessƤ puhuttu useita kertoja, ja jos hƤn ei asuisi jenkeissƤ, niin saattaisi olla ystƤvyyttƤ syvempƤƤ.
PoistaHihi tsemppiƤ sun tilanteeseen, et ainakaan yksin ole :-D
Jos mies ei vastaa/ ota yhteyttƤ, niin yksinkertaisesti ja kiteytettynƤ: He's just NOT that into you. Deal with it ;)
VastaaPoista-C
Joo, JƤtƤ se!-leffasta lƶytyy kyl karu totuus :D KyllƤhƤn semmonen joka on kiinnostunu, pyrkii pitƤƤn yhteyttƤ koko ajan!
PoistaToi on kyllƤ aika usein totta!
PoistaKai tiedƤt mikskƤ sellaisia naisia sanotaan, jotka juoksee kahden tai useamman miehen perƤssƤ? Et sƤ koskaan mitƤƤn miestƤ tule lƶytƤmƤƤn, koska luulet ettƤ kaikki menee niinkuin elokuvissa. Sun pitƤƤ ensin hyvƤksyƤ ittes ja sitten voit olla lopullisesti onnellinen jonkun toisen kanssa. TƤmƤ tuskin tulee tapahtumaan koskaan sinut tuntien.
VastaaPoistaEn juokse kahden miehen perƤssƤ, ja kuten tekstissƤ mainitsin L eli Jenkkis on mulle vain hyvƤ ystƤvƤ :-) Ja kommentin sisƤllƶstƤ pƤƤtellen, et mua taida tuntea kovin hyvin.
PoistaHarrastetaanko hyvien ystƤvien kanssa seksiƤ?
PoistaNyt taitaa mennƤ jo aiheen ohi :-D
PoistaEi hitto mitƤ kommentteja, ihanaa kun kaikki tietƤƤ sun asiat paremmin kuin sƤ itse. Ja eipƤ samasssa sƤngyssƤ nukkuminen vƤlttƤmƤttƤ tarkoita sitƤ, ettƤ harrastais seksiƤ niin kuin anonyymi vissiin kuvittelee.
PoistaNiin no, huulet vaan oli etsiytyny Jenkkipojan boksereiden rajalle, ja tƤmƤ piti oikein Twitteriin ikuistaa..
PoistaL oli juuri pukeutumassa ku oltiin lƤhdƶssƤ syƶmƤƤn. VitsillƤ sitten pussasin sitƤ mahaan kun olin juuri laittanut huulipunaa. KyseessƤ ei ole mikƤƤn after sex kuva :-D hƤnhƤn seisoo siinƤ ja on housut jalassa
PoistaAi niin, sori, unohdin ettƤ se onnistuu vaan makuultaan ja ettƤ bokserit on pƤƤllƤ vaan jƤlkikƤteen, ei toki ennen. My bad. :)
PoistaItse ainaki kokisin aika turn offina jos alettaisiin jotain kuvia ottamaan jostain huulipunajƤljestƤ :-D
PoistaVoi herranisƤ taas!!! MitƤ vƤliƤ vaikka Mikaela oisiki harrastanu seksiƤ jenkkipojun kanssa? mitƤ se meille kuuluu! parempihan se on ettƤ harrastaa noita sƤnkyjuttuja sitten jonkun tutun kanssa ku vaikka jonku yhen illan baarituttavuuden-sehƤn se vasta horomaista ois, pomppii sƤngystƤ sƤnkyyn. LƤheisyys, seksi yms. on kuitenki melko luonnollisia tarpeita ni miksei niitƤ tyydyttƤis sitten jonkun hyvƤn ystƤvƤn kanssa jos se on molemmille ok?
PoistaApua mikaela ! Pakko sanoa ettƤ aivan ihanaa ettƤ kirjotat nƤistƤ jutuista tƤƤllƤ blogissasi koska... Juuri samoihin aikoihin kun tapasit jenkkipojan, tuli elƤmƤƤni erƤs ihana mies mutta pitkƤn vƤlimatkan takaata. TƤllƤhetkellƤ juuri kuvailemasi oloinen henkilƶ on ilmestynyt elƤmƤƤni. Voin vaan kuvitella omia tunteitasi, oon ainakin itse aika sekaisin. Tunteita ois kovasti sitƤ kauempaa asuvaa kohtaan, mutta mitƤƤn jƤrkeƤ siinƤ ei ole. Toisaalta suhde jonkun "Ihan jees..." tyypin kanssa ei innostaisi, jos tiiƤt. Hheh, innolla odotan lisƤƤ postuaksia aiheesta ja tsemppiƤ kovasti. Toivottavasti elƤmƤsi rakkaus kƤvelee sua vastaan tai ainakin rakkausasiat menevƤt parhainpƤin ♥ ihanaa joulunaikaa!
VastaaPoista