Lahjukset

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Hejsan! Heräsin tänäänkin eilisen tapaan jo yhdeksän aikaan ja olen köllötellyt sohvalla telkkaria katsellen. Tulin kymmenen pintaan eilen kotiin Riihimäeltä ja nukkumaan menin jo ennen puolta yötä. Ihanaa kun on mennyt ajoissa nukkumaan ja herännyt ennen puolta päivää :-) Nyt kun saisi pidettyä tämän rytmin. Huomenna onkin ainakin aikainen herätys, koska ajattelin lähteä viimeistään yhdeksän junalla Helsinkiin alennusmyynteihin. Välttää pahimmat ryysikset ja pääsee jo aikaiseen kotiin :-)

Kuvasin äsken saamani paketit, koska sitä aina toivotaan
Riikka Pulkkisen Vieras-kirjan sain äidin vanhemmilta
Thomas Sabon charmin sain lapsuudenystävältäni Saralta. Tuo on niin ihana!
 Jäätelökone tuli Cristiinalta. Tonttu oli ilmeisesti tehnyt tutkimustyötä blogissa ;-) Huomenna pakko testata tuota!
Objektiivin sain äidiltä ja isäpuolelta. Myin viime vuonna saamani 50mm, koska siinä ei ollut kamerani kanssa automaattitarkennusta. Päädyin sittenkin tähän 35mm-putkeen uuden 50millisen sijaan ja olen päätökseeni todella tyytyväinen. Pystyy ottamaan kuvia paljon lähempää kui sillä 50mm ja asukuvien ottaminen pienessä asunnossani tulee onnistumaan myöskin tällä :-)

Lisäksi sain vähän rahaa ja suklaata. Isin antama lahja menee suurimmaksi osaksi itseni vapauttamiseen osamaksu-laskuista ja muuhun elämiseen. Ja no tietenkin pikkuisen alenusmyynteihinkin ;-)

Nyt pakko mennä suihkuun ja alkaa pukemaan. Tunnin päästä pitäisi olla hakemassa isoveljeä ja hänen tyttöystävää junalta ja lähteä siitä sinne äitini vanhemmille syömään Tapaninpäivän kalkkunaa. Hyvää Tapaninpäivää teille. Vielä tämä päivä ja sen jälkeen on taas paluu arkeen.

4 kommenttia:

  1. Sulla kun on noita Hollisterin vaatteita, ja housujakin muistaakseni, niin onko niissä sun mielestä "normaali" koot vai esim pienempää/isompaa? Mietin kun oisin ostanut yhdet housut, mutta en tiiä yhtään mikäkoko pitäis ottaa, ettei olis liian iso/pieni :) Kiitos paljon jo etukäteen vastauksesta!!

    VastaaPoista
  2. Hei jee charmeja! Minkälaisia muita sulla on? :)

    VastaaPoista
  3. osamaksuja maksetaan mutta silti ostellaan monen sadan huiveja, nyt kyllä ihmetyttää että missä järki?
    -juu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jokainen tyylillään ja piti tuohonkin heti puuttua

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela