Hiustuotteiden päivitys

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Moikka! Postailen tällä hetkellä porukoiden luolta Mäntsälästä, jossa olen puudelivahtina. Tänään olin puoli kymmenestä puoli kuuteen töissä, jonka jälkeen kiertelin vähän kauppoja ja kävin postissa. Yhtä H&m:än neuletta ja Bikbokin pitsistä peplum-toppia lukuunottamatta ei lähteny vaatteita mukaan, mutta investoin sata euroa hiustenhoito tuotteisiin. Ihan törkeä summahan tuo oli neljästä tuotteesta, mutta nyt illalla hiusten pesun jälkeen en tunne enää yhtään pistoa sydämessäni näihin törsäämisestä.

Davines Love-shampoo 19e, Joico Smooth cure-hoitsikka 22e, Kérastase Oléo-relax slim hiuksiin jätettävä silottava voide 29e ja Kérastase-Elixir K ultime hiusöljy 33e

Olen nykyisiä pidennyksiä käyttänyt kolme kuukautta ja no pilannut ne värjäyksellä, Espanjan lomalla ja ennen kaikkea huonoilla hiustuotteilla. Olin käyttänyt tukan pesuun Aussien tuotteita, jotka eivät vain sovi pidennyksille. Eikä muutkaan markettituotteet. Käytän muutenkin edullisempaa hiusta, joka ei kestä vuosia käytössä vaan yleensä ostanut uudet hiukset about viiden kuukauden välein. Nyt kuitenkin tukka on ollut ihan kamala ja takkuuntuu takaa hangatessa vaatteisiin. Uudet pidennykset hankinkin aivan kohta.

Suihkussa pesin hiukset tuolla Davinesin Love-shampoolla ja hoitsikkana tuota Joico smooth curea. Suihkun jälkeen hiukset jo tuntuivat paljon pehmeämmiltä. Hetken pyyhkeen sisällä kuivumisen jälkeen laitoin noin parin mantelin kokoisen määrän tuota hiuksiin jätettävää voidetta, pari painallusta hiusöljyä sekä tyveen Tigin Totally bakedia ja pituuksiin Tigin Control freak-seerumia.

 Pelkän föönauksen jälkeen hiukset näyttivät tältä. Pörröisethän ne vieläkin on, mutta olen ollut kunnon peikko pelkän kuivauksen jälkeen :-D Olisi tehnyt mieli itkeä kun näin tukkani näiden tuotteiden jälkeen, oli se meinaan sata kertaa sileämpi ja pehmeämpi kuin aikaisemmin.

Ja nopean suoristamisen jälkeen.

Jos nämä tuotteet tekivät näin hyvää jälkeä tähän mun harakanpesään, niin en malta odottaa näiden käyttöä uusiin pidennyksiin. Olen varma, että saan ne pidettyä todella hyvässä kunnossa näiden avulla :-)

Muuten, voisiko joku suositella mulle hyvää kampaamosta saatavaa suoristavaa, pörröisyyttä vähentävää sekä lämpösuojan sisältävää muotoilutuotetta? Tuo Control Freak on aivan lopussa, eli uusi pitäisi hankkia.

Nyt nukkumaan ja aamulla taas töihin. Pääsen jo kolmelta ja sen jälkeen lähden Helsinkiin Tradedoublerin blogitilaisuuteen. Postailen siitä sitten huomenna illalla tai viimeistään perjantaina :-)

14 kommenttia:

  1. on se aika hullua maksaa 100€ kerralla hiustököteistä, nimimerkillä kokemusta on. vastakkainen sukupuoli ainakin on aina hyvin ihmeissään että mikä noissa mömmöissä maksaa :-) mutta kyllä ne maksavat itsensä melko pian takaisin kun pidennykset kestävät pidempään! :)

    VastaaPoista
  2. Ootko ikinä harkinnu, ett voisit joskus kasvattaa sun omat hiukset yhtä pitkiks kuin sun nykyiset pidennykset? Muistan kyl ett oot aikasemmi sanonu, ett sun hiukset ei vaan kasva.. Mut oon kuullu myös, ett pidennykset katkoo hiuksia aika pahasti.. Eli jos lopettaisit pidennysten käytön, nii sun omat hiukset vois kasvaa? Tai kokeilisit muutaman kuukauden ett miten sun hiukset kasvaa ilman pidennyksiä? Ja tää oli vaa ehdotus, en yritä mitenkään ilkeillä..

    VastaaPoista
  3. Mä olen ainakin huomannut että ainakin hiustuotteiden osalta laadusta kannattaa maksaa ehdottomasti, vaikka se välillä vähän kirpaiseekin.

    Mä en pääse tuonne Tradedoublerin tilaisuuteen, kun ei täältä Jyväskylästä niin vaan aina lähdetä sinne etelään. Katson sitten kateellisena kaikkien kuvia sieltä :D

    VastaaPoista
  4. Kokeile suoristukseen(käy myös kiharoihin loistavasti) OSiS flatliner tuotetta, toimii! :) T. Kampaaja

    VastaaPoista
  5. paul mithchellin super skinny serum on loistava, tosin itse käytän sen ohella vielä erillistä lämpösuojaa.

    VastaaPoista
  6. Toi hiusöljy on ihan parasta, nyt ostin sellaista Mythic Oilia muttei se tuota voita vaikka hintalaatu-suhde onkin ok. :-)

    VastaaPoista
  7. Toi jatkuva värjäysrumba on kuluttanut kyllä hiusta paljon enemmän kuin markettituotteet :D

    VastaaPoista
  8. On jännää miten tosiaankin tuotteilla voi olla noin paljon vaikutusta. Multa loppu kampaamon shampoo ja hoitoaine ja jouduin pesee marketin tuotteilla ja pidennysten latva oikein rutisi pesun jälkeen kun oli niin kuiva. Kampaamo tuotteilla taas palautu normaaliksi :D

    VastaaPoista
  9. Mäkin oon nyt löytänyt mun pidennyksille sopivat tuotteet (rakastan kyllä kokeilla kaikkia uusiakin), ja yks niistä tuotteista on Paul Mitchellin Super Skinny Serum. Sitä sulla vissiin onki ollu joskus :) Tota Davinesin Love-sarjaa olis kyllä kiva kokeilla.

    VastaaPoista
  10. Joo toi Paulin Super Skinny Serum on täydellisin aine mitä olen ikinä kokeillut... ♥ Mulla on kans esim Tigin S-factor Silky Smooth Moisture Serumia ja tuota Control freakia, jälkimmäinen on kiva sen takia kun suoristus pysyy tosi suorana. Tuo Paul taas tekee hiukset niin silkkisiksi ettei ole ikinä ollut, mulla on nimittäin ehkä karhein tukka ikinä, ja oon ollu ihan ihmeissäni ku suoristaminenkin on niin helppoa ku rauta vaan liukuu tukassa.

    Hui, kuulostaa ihan joltain mainospuheelta. :D

    VastaaPoista
  11. S Factorin lämpösuojasuihke , wellan lämpösuojasuihke, sebastianin trilliant ja kms lämpösuoja <3 t. Toinen kampaaja

    VastaaPoista
  12. + kerastasen nectar thermigue ja ciment thermigue toimii!!

    VastaaPoista
  13. Tekisitkö postauksen sun mustista toppatakeista? Niitä kun on vissiin aika joka lähtöön :D

    VastaaPoista
  14. Hei mistä ostit tota davinesin shamppoota? Oon ettiny pitkään:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela