Olen puhunut, että suunnitelmissa oli vaihtaa normaalille liiketalouden linjalle syksyllä Laurean sisällä, mutta kappas, Laurea ilmoitti KAIKKIEN hakujen päätyttyä, että Hyvinkään toimipisteessä syksyllä alkava koulutuskin muttuu P2P-toimintamalliin, eli siihen mitä itse opiskelen. Toisinsanoen kaikkia keväällä kouluun hakeneita kustiin silmään ja meiän uudet fuksit luulivat aloittavansa normaalilla liiketalouden linjalla. Lisäksi me siellä opiskelevatkin saatiin tietää siitä vasta touko-kesäkuun vaihteessa. Paha siinä enää mitään tehdä, kun haut ja kaikki oli mennyt. Tästä johtuen olen päättänyt, että aion laittaa tuon koulun jäähylle ainakin ensi kevätlukukaudeksi ja tehdä jotain muuta ja toivoa, että saan siirron vaikka sitten keravalle ensi vuoden syksyksi, jotta vihdoin pääsisin opiskelemaan oikeasti, eikä vain tuolla leikkilinjalla.
Olen hirveästi miettinyt, että mitä sitä sitten tekisi tuon ensi kevään. Teenkö töitä enemmän ja haen vaikka ekstraksi johonkin muuhun liikkeeseen, jos en nykyisessä saa tuota kolmea vuoroa enempää viikossa ja haen muualle kouluun, lähdenkö vaikka takaisin Tukholmaan ja olen sielä kesään asti vai alanko lukemaan kauppakorkeaan ja teen sen ohella pari vuoroa viikossa töitä. Ärsyttää kun en tiedä mitä haluan tehdä. Tai tiedän, mutta en oikein tiedä miten sinne pääsisin. Haluaisin vaatteiden sisäänostajaksi, mutta en osaa piirtää yhtään, joten vaatetusalan tai muotoilun AMK-koulutuksiin ei ole mitään mahdollisuuksia. Mun pitää vain keksiä jokin keino. Siitä syystä haluan lukea kaupallista alaa, jotta se helpottaa päämäärääni pääsyä. Olen myös kiinnostunut visualistin työstä ja rakastan, kun saan töissä tehdä sitä aina välillä ja asusteseinä on vastuullani. Siksi olen miettinyt käyväni vuoden visualistin koulutuksen ja olen niitä koulutuksia katsellukin. Saa nähdä, aloitanko ensi syksynä sellaisen.
Nyt ei auta muu kuin miettiä, mitä haluan tehdä. Aika näyttää ja vaikka nyt turhauttaa, ärsyttää ja kiukuttaa, niin kaikki kääntyy vielä hyväksi. Tiedän sen.
You will Also Love
Labels
Ajatuksia
Asut
Au pair
Elämäntavat
Espanja
Etelä-Afrikka
Foodlover
Hiukset
Hollanti
Hyvinvointi
IBS
Ihonhoito
Inspiraatio
Italia
Kauneus
Kosmetiikka ja meikkaus
Lifestyle
Matkustaminen
Meikit
Muoti
näkökulma
Oma elämä
Oma tyyli
Opiskelu
Ostokset
Painonhallinta
Ravintolat
Reseptit
Ruoka
Rusketus
Sisustus
Tallinna
Tatuoinnin poisto
Tatuonnit
Tilaisuudet
Toivepostaukset
Treeni
Tukholma
Työ
Vastuullisuus
Video
Yhteistyö
Blog Archive
-
►
2021
(15)
- ► lokakuuta 2021 (2)
- ► elokuuta 2021 (2)
- ► kesäkuuta 2021 (2)
- ► toukokuuta 2021 (2)
- ► maaliskuuta 2021 (3)
- ► helmikuuta 2021 (2)
- ► tammikuuta 2021 (2)
-
►
2020
(82)
- ► joulukuuta 2020 (3)
- ► marraskuuta 2020 (5)
- ► lokakuuta 2020 (5)
- ► syyskuuta 2020 (4)
- ► elokuuta 2020 (4)
- ► heinäkuuta 2020 (6)
- ► kesäkuuta 2020 (9)
- ► toukokuuta 2020 (8)
- ► huhtikuuta 2020 (9)
- ► maaliskuuta 2020 (10)
- ► helmikuuta 2020 (8)
- ► tammikuuta 2020 (11)
-
►
2019
(175)
- ► joulukuuta 2019 (11)
- ► marraskuuta 2019 (13)
- ► lokakuuta 2019 (14)
- ► syyskuuta 2019 (12)
- ► elokuuta 2019 (14)
- ► heinäkuuta 2019 (15)
- ► kesäkuuta 2019 (14)
- ► toukokuuta 2019 (14)
- ► huhtikuuta 2019 (15)
- ► maaliskuuta 2019 (17)
- ► helmikuuta 2019 (17)
- ► tammikuuta 2019 (19)
-
►
2018
(219)
- ► joulukuuta 2018 (23)
- ► marraskuuta 2018 (20)
- ► lokakuuta 2018 (18)
- ► syyskuuta 2018 (13)
- ► elokuuta 2018 (17)
- ► heinäkuuta 2018 (12)
- ► kesäkuuta 2018 (26)
- ► toukokuuta 2018 (24)
- ► huhtikuuta 2018 (24)
- ► maaliskuuta 2018 (18)
- ► helmikuuta 2018 (12)
- ► tammikuuta 2018 (12)
-
►
2017
(165)
- ► joulukuuta 2017 (11)
- ► marraskuuta 2017 (12)
- ► lokakuuta 2017 (12)
- ► syyskuuta 2017 (15)
- ► elokuuta 2017 (8)
- ► heinäkuuta 2017 (10)
- ► kesäkuuta 2017 (11)
- ► toukokuuta 2017 (12)
- ► huhtikuuta 2017 (14)
- ► maaliskuuta 2017 (20)
- ► helmikuuta 2017 (23)
- ► tammikuuta 2017 (17)
-
►
2016
(105)
- ► joulukuuta 2016 (10)
- ► marraskuuta 2016 (5)
- ► lokakuuta 2016 (6)
- ► syyskuuta 2016 (4)
- ► elokuuta 2016 (8)
- ► heinäkuuta 2016 (4)
- ► kesäkuuta 2016 (10)
- ► toukokuuta 2016 (10)
- ► huhtikuuta 2016 (17)
- ► maaliskuuta 2016 (14)
- ► helmikuuta 2016 (6)
- ► tammikuuta 2016 (11)
-
►
2015
(67)
- ► marraskuuta 2015 (4)
- ► lokakuuta 2015 (11)
- ► syyskuuta 2015 (7)
- ► elokuuta 2015 (3)
- ► heinäkuuta 2015 (1)
- ► kesäkuuta 2015 (5)
- ► toukokuuta 2015 (6)
- ► huhtikuuta 2015 (13)
- ► maaliskuuta 2015 (9)
- ► helmikuuta 2015 (3)
- ► tammikuuta 2015 (5)
-
►
2014
(252)
- ► joulukuuta 2014 (29)
- ► marraskuuta 2014 (18)
- ► lokakuuta 2014 (18)
- ► syyskuuta 2014 (25)
- ► elokuuta 2014 (15)
- ► heinäkuuta 2014 (14)
- ► kesäkuuta 2014 (9)
- ► toukokuuta 2014 (14)
- ► huhtikuuta 2014 (22)
- ► maaliskuuta 2014 (30)
- ► helmikuuta 2014 (28)
- ► tammikuuta 2014 (30)
-
►
2013
(351)
- ► joulukuuta 2013 (33)
- ► marraskuuta 2013 (29)
- ► lokakuuta 2013 (27)
- ► syyskuuta 2013 (32)
- ► elokuuta 2013 (29)
- ► heinäkuuta 2013 (29)
- ► kesäkuuta 2013 (25)
- ► toukokuuta 2013 (29)
- ► huhtikuuta 2013 (37)
- ► maaliskuuta 2013 (24)
- ► helmikuuta 2013 (31)
- ► tammikuuta 2013 (26)
-
▼
2012
(388)
- ► joulukuuta 2012 (30)
- ► marraskuuta 2012 (36)
- ► lokakuuta 2012 (31)
-
▼
syyskuuta 2012
(37)
- Ilmoitus/alekoodi Ellokselle
- Quote
- Vimmel
- @Stockholm
- @airport
- @work
- Turhauttaa
- 23/9
- Eilisen asua
- Ilmoitus/ Heppo 3 for 2
- 22/9
- Ilmoitus/ Fall by Vila Clothes
- 21/9
- Jefu
- Lääkäriklinikka Estetia
- Autumn colors
- Breakfast time @ Karl Fazer Cafe
- Just little things
- Coach Leatherware
- Bottom up
- Punaista
- Bikbok Suomeen!
- Studs and spikes from Zara
- Cherry
- Baby lion
- Pientä uutta kotiin
- Lauantain työasu
- US, I'm coming!
- Meikki videolla
- Ilmoitus/Alekoodi ja talvitakkeja Booztilta
- Dagens 6/9
- New in my make-up box
- Liu Jo showroom pre spring/summer 2013
- Burgundy&black
- Maanantai
- 2/9
- 31/8
- ► elokuuta 2012 (19)
- ► heinäkuuta 2012 (20)
- ► kesäkuuta 2012 (20)
- ► toukokuuta 2012 (31)
- ► huhtikuuta 2012 (35)
- ► maaliskuuta 2012 (34)
- ► helmikuuta 2012 (52)
- ► tammikuuta 2012 (43)
-
►
2011
(436)
- ► joulukuuta 2011 (58)
- ► marraskuuta 2011 (41)
- ► lokakuuta 2011 (31)
- ► syyskuuta 2011 (26)
- ► elokuuta 2011 (26)
- ► heinäkuuta 2011 (32)
- ► kesäkuuta 2011 (22)
- ► toukokuuta 2011 (40)
- ► huhtikuuta 2011 (32)
- ► maaliskuuta 2011 (29)
- ► helmikuuta 2011 (38)
- ► tammikuuta 2011 (61)
-
►
2010
(392)
- ► joulukuuta 2010 (34)
- ► marraskuuta 2010 (32)
- ► lokakuuta 2010 (43)
- ► syyskuuta 2010 (46)
- ► elokuuta 2010 (27)
- ► heinäkuuta 2010 (27)
- ► kesäkuuta 2010 (24)
- ► toukokuuta 2010 (16)
- ► huhtikuuta 2010 (32)
- ► maaliskuuta 2010 (47)
- ► helmikuuta 2010 (25)
- ► tammikuuta 2010 (39)
-
►
2009
(305)
- ► joulukuuta 2009 (34)
- ► marraskuuta 2009 (38)
- ► lokakuuta 2009 (26)
- ► syyskuuta 2009 (23)
- ► elokuuta 2009 (21)
- ► heinäkuuta 2009 (17)
- ► kesäkuuta 2009 (17)
- ► toukokuuta 2009 (26)
- ► huhtikuuta 2009 (35)
- ► maaliskuuta 2009 (29)
- ► helmikuuta 2009 (23)
- ► tammikuuta 2009 (16)
Repäse ja lähe jenkkeihin ;-)
VastaaPoistaHaha tästä täytyy ehkä vähän keskustella itse herran kanssa jos kestetään toisiamme vielä sen jälkeen, kun ollaan 10pv vietetty saman katon alla :-D
Poistatuu haaga-heliaan! suomen paras liiketalouskoulu ja mahtavat koulukaverit ;)
VastaaPoistaTäytyy koittaa hakea siirtoa sinne :-)
PoistaKauppakorkea vois olla kyllä ihan kova koulutus sun unelmaa ajatellen :)
VastaaPoistaEli siis ymmärsinkö oikein, että Hyvinkäällä ei voi opiskella enää mainstreamissa? vaan p2p? Itse aloitin 2009 keravalla kans p2p:ssä, ja siirryin sitten heti syksyllä normilinjalle. Mikset vain mene aloittamaan Keravalla/siirry sinne, ei se nyt niin paha matka ole??
VastaaPoistaHei en minäkään vuonna 2009 tullessani kouluun tiennyt mihin ihmelinjalle jouduin, ja luokkatoverini 30kpl olivat yhtä ihmeissään, eli silloinkin meitä vähän fiilattiin :) Osa sitten vaihtoi/lopetti tai jatkoi siellä linjalla...
Nyt sitten onnellisesti kirjoitan opparin viimeisiä kappaleita, valmistuminen joulukuussa Laureasta :--)
Olen itse kuullut erittäin paljon positiivista palautetta Keravasta. Kuulemma hyvä opetus ja mukavat opettajat, eli sekin on tosiaan harkittavan arvoinen paikka.
VastaaPoistaTiesitkö muuten että toi Laurean sisäinen siirtohaku on myös nyt ennen joulua?
VastaaPoistaEli voi myös tammikuussa alottaa kevätlukukauden jossain toisessa toimipisteessä :)
Itsekin turhauduin eräässä toisessa Laureassa samantyyliseen oppimismetodiin..josta en myöskään tiennyt ennen kuin vasta koulun alettua -.- Ihme piilottelua..
Hae siirtoo jyväskylään. Tääl alko syksyllä ekaa kertaa muodin ja vähittäiskaupan kärki, joka antaa tosi hyvät valmiudet juuri esim vaatteiden sisäänostajaksi. =) http://www.jamk.fi/koulutus/tutkinnot/nuoret/liiketaloudenjahallinnonala/liiketalous/muotijavahittaiskauppa . Käyhän tutustumassa ! =)
VastaaPoistaLaurea Kerava on järkyttävä murju, opetuksen taso on ihan ala-arvoista. Mutta helposti sieltä tutkinnon joka tapauksessa saa lol. :D Mun piti lopettaa siellä ja vaihtaa Haaga-Heliaan ekan vuoden jälkeen mutta päätinkin sitten lähteä koko toiseksi vuodeksi vaihtoon, hyvä päätös tämäkin. Suomeen palatessa enää yksi vuosi sitten siellä jäljellä, huh.
VastaaPoista