Just little things

maanantai 17. syyskuuta 2012

Moikka. Huh tänään on ollut ihan kamalan kiireinen päivä. Viettänyt kotona viimeisten 14tunnin aikana alle kaksi tuntia. Nyt löhöillään Cristiinan kanssa mun sohvalla, syödään pakastepizzaa ja katsellaan sinkkuelämää. Ihan hyvä päätös kiireiselle päivälle :-)

Oon viime aikoina miettinyt paljon mun elämää ja missä menen nyt. Ihan liian harvoin oikeasti pysähtyy ajattelemaan, kuinka hyvin kaikki asiat oikeasti ovat. Olen terve, mulla on rakastava perhe, , olen paljon tasapainoisempi ja onnellisempi verrattuna neljän vuoden takaiseen minääni sekä arvostan sitä mitä mulla on tällä hetkellä elämässä. Tietenkin kaikki ei ole juuri kuten haluaisin; opiskelemani linja ei tarkalleen se mitä haluisin, aina voisi olla parempi itsekuri, tuntuu ettei vaatekaapissa ei ole mitään päälle pantavaa, henkilö, josta pidät aivan tajuttomasti, asuu toisella puolella maapalloa ja jätän aivan liian usein asioiden hoitamisen viime tinkaan. Kuitenkin kaikki tämä on pientä siihen verrattuna mitä mulla jo nyt on ja josta voin olla onnellinen.

Olen myös huomannut olevani jotenkin paljon aikuisempi, kuin vaikka vajaa vuosi sitten. Nykyään jään mieluummin kotiin ja menen aikaisin nukkumaan, kuin lähden baariin, nautin aamuista ilman krapulaa ja väsymystä, mietin tekemisiäni entistä enemmän, rakastan käydä lounastauolla syömässä yksin ulkona ja muutenkin nautin paljon yksin olemisesta. Menen paljon mieluummin ystävän kanssa vaikka ulos syömään ja elokuviin, kuin baariin ja vietän mielelläni aikaa vanhempieni ja perheeni kanssa.

Tälläisiin mietteisiin on hyvä lopettaa maanantai-ilta. Arvostakaa ja nauttikaa siitä mitä teillä on :-)





2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela