Shoppings

maanantai 27. elokuuta 2012

 Moikka! Postaus vähän venyi, koska mun netti on tökkinyt koko päivän. Niin ärsyttävää. Tänään koulussa alotti uudet fuksit ja koulussa piti olla jo kahdeksalta valmiina opastamaan uudet liiketalouden opiskelijat oikeaan paikkaan. Itse vielä heräsin jo kuudelta juttelemaan Jenkkiksen (eli jenkkipoika, toistaiseksi esiintyy nimellä jenkkis :-D) kanssa skypessä, jonka jälkeen aloin valmistautumaan koululle lähtöön ja tuutorointiin. Olin jo joskus yhden aikoihin ihan poikki. Vähän vielä totuttelemista aamuherätyksiin. Huomisesta eteenpäin on paljon enemmän kaikkea puuhaa fuksien kanssa, kun taas tänään oikeestaan oli vain odottelua sillä välin kun fuksit oli eri infoissa. Jee oon ihan fiiliksissä koulun alusta :-D

Tänään oltiin vain haalareissa ja tuutor-paidoissa koulussa, joten mitään asua ei ole. Huomenna voisin tsempata ja pukea jotain fiksua päälle. Sunnuntaina unohdin ottaa asukuvat, niin nekin meni vähän reisille...

Käväsin koulun jälkeen Emotionissa hakemassa uuden meikkivoiteen. Ostin tuota Clarinsin Ever mattea kesäkuussa, mutta se on himpun verran liian tumma ja olen joutunut vaalentemaan sitä. Nyt ostin sitten kaksi astetta vaaleamman samasta meikkivoiteesta myyjän suosituksesta. Pysyy koostumus kaikista parhaimpana ja saan nyt niistä miksattua pitkälle sopivan sävyn :-) Lisäksi mukaan tarttui uusi hajuvesi. Olen nyt alkanut tykkäämään raikkaista tuoksuista. Ennen suosin makeampia tuoksuja ja ostinkin sen Ralph Laurentin Polo 4-tuoksun joskus keväällä. Kuitenkin se on vähän liian makea sittenkin makuuni, joten annan sen äidille tai laitan huutonettiin. Olen ehkä viisi kertaa sitä käyttänyt.

Rakastuin joku aikaa sitten tuohon Giorgio Armanin Acqua di Gioia-tuoksiin. Aivan tajuttoman hyvä ja jotenkin ihanan raikas. Muutenkin suosin töissä ollessa miedompia tuoksuja, joten sopii täydellisesti arkeen :-)

Mulla on yksi tukkaproggis meneillään, josta postailen siitä huomenna. Hhehe, älkää tappako mua sen jälkeen... Nyt pakko lopettaa postailu. Hyvää yötä :-)

5 kommenttia:

  1. Täytyykin testailla tuota sun ostamaa hajuvettä, vaikuttaa aika kivalta :)

    VastaaPoista
  2. Eeeiii, älä vaan värjää takasin tummaksi !! :(

    VastaaPoista
  3. etkai vaan oo menny värjäämään takas tummiksi??? murr! :D noi vaaleet sopi sulle ihan sika hyvin, ja sun iho näytti paljon ruskettuneemmalta ja eloisemmalta! voi sua :D

    VastaaPoista
  4. Et kai oo vetänyt hiuksia taas tummaksi.. Nuo vaaleammat sopi sulle paljon paremmin, toi sun kauniit silmätkin esiin ihan erilailla :) Voi, kunpa et ois värjänny tummaksi!

    VastaaPoista
  5. mä pahoin pelkään että oot vaalentanu lisää....

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela