Slider

Mitä kuuluu?

tiistai 12. kesäkuuta 2012

En ole hetkeen kertonut sen kummemmin kuulumisiani. Kello on puoli kaksi, mutten vaan jotenkin saa mieltä tyhjäksi, että voisin alkaa nukkumaan. Ärsyttävää, kun väsyttää ihan kamalasti ja huomenna pitäis mennä nukkumaan todella aikaisin, koska kentälle lähtö on keskiviikkona puoli viisi aamulla :s No, koneessa voi onneksi nukkua.

Mutta mitä mulle kuuluu? En itseasiassa tällä hetkellä oikein tiedä itsekään. Kaikki on super hyvin; on lomaa koulusta, on tullut lomailtua kunnolla ja yksi on juuri edessä, kesälle on kivoja suunnitelmia, töissä menee hyvin ja muutenkin kaikki on kunnossa. Täydellisesti oikeestaan ja välillä havahtuu siihen, miten elämä voi olla näin helppoa. Silti mulle on viime viikkoina tullut pakottava tarve muuttaa jotain mun elämässä. En vain kestä tätä samaa päivästä toiseen ja kait mun luonne on sellainen, että pitää koko ajan olla jotain meneillään tai jokin vähän vinksallaan :-D Olen katsellut asuntoja Espoosta ja Helsingistä, leikitellyt ajatuksella muuttaa yhden tai parin kaverin kanssa kimppakämppään, miettinyt Turkuun tai jonnekin muualle rannikolle muuttoa, jopa koulun keskeyttämistä ja takaisin Tukholmaan lähtöä. Nyt myös jostain syystä päässä on pyörinyt Espanjaan töihin hetkeksi muuttamista tai viime kesänä lähes toteutunutta muutaman viikon baarissa työskentelemistä välimerellä.

Miten muutamassa viikossa on voinut saada pään taas näin pyörryksiin? Hassua kuinka hukassa ihminen voi olla, vaikkei siihen ole mitään aihetta! En taas voi ymmärtää ihmismieltä. Ehkä mua vaan pelottaa tuntea näin, kun pitäisi jo tavallaan tietää mitä haluaa. Tiedän, mitä haluan elämältäni ja tulevaisuudeltani, muttei niiden aika ole vielä. Yleensä reagoin itkemällä ja masistelemassa tälläsiin fiiliksiin. Nyt oon vaan naureskellut itselleni, että mitä mulle taas on tapahtunut :-D Kesän tulo kait saanut mut ihan sekaisin.

Olen kyllä niin tuon Espanjan loman tarpeessa. Aion maata viikon auringossa, lukea kirjoja, viettää aikaa itekseni ja miettiä asioita. Ehkä loman jälkeen olen taas "normaali". Sen näkee sitten.

8 kommenttia:

  1. Muutosta varmaan kaipaa moni, mutta joskus olisi hyvä myös vaan olla ja nauttia siitä mitä nyt on. Ei ole paljoa aikaa, kun hehkutit miten et nyt kaipaa elämääsi miestä, ja kuinka sinkkuna on ihanan vapaa. Opiskelukavereiden kanssa ei varmaan tule kesällä yhtä lailla nähtyä ja hengailtua kuten lukuvuoden aikana, ja ehkä tweettasitkin juuri tähän liittyen yksinäisyydestäsi? Mutta sulla selvästi on kavereita muutenkin; ota heihin rohkeammin yhteyttä ja kerro että seura kelpaisi!

    Kuvioiden vaihto olisi varmasti jees, mutta tulevaisuuttaan voi rakentaa myös vähitellen. Tällä viitaten esim. opiskelujen lopettamiseen/keskeyttämiseen. Mitä jos vaan koittaisit saada vapaa-ajasta mahdollisimman paljon irti, mutta opiskelisit silti? Siten ne tulevaisuuden suunnitelmatkin olisi hiukan lähempänä :) (Verrattuna siihen että jättää sen puolen tyystin, ja aloittaa uudelleen vasta kun on 'valmis seuraavaan elämänvaiheeseen'.)

    VastaaPoista
  2. Kenen kaa lähet reissuun? :-)

    VastaaPoista
  3. Mulla on aivan sama tunne, haluaisin niin kovasti jotain uutta elämään,en tosin ole keksinyt mitä se mahtaisi olla..Kerro ihmeessä vinkkejä, jos keksit ;)

    -i

    VastaaPoista
  4. Se on ahdistavaa, kun ei tiedä mitä oikeasti haluaisi elämässä tehdä! I feel you sister! ;D

    VastaaPoista
  5. Kenen kaa lähet reissuun? :-)

    VastaaPoista
  6. ihana teksti ihanalta Mikaelalta <3:)

    VastaaPoista
  7. "Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta." (Sef. 3:17)

    "Herra on voimallaan luonut maailman, asettanut viisaudellaan maan paikoilleen , levittänyt taivaan taidoillaan. Kun hän käskee, taivaan vedet alkavat kohista. Hän nostaa pilvet maan ääristä, lähettää salamat tekemään tietä sateelle, tuo tuulen kammioistaan. Ei kukaan voi tätä käsittää." (Jer. 10:12-14)

    "Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: "Tässä minä olen." Jos hävität sorron ikeewn keskuudestasi ja lopetat sormella osoittelun ja pahat puheet, jos annat nälkäiselle omastasi ja ravitset sen, joka kärsii puutetta, niin sinun pimeyteesi koittaa valo ja yön varjo muuttuu keskipäivän kirkkaudeksi. Ja Herra on alati ohjaava sinua. Aavikon paahteessakin hän elvyttää voimasi ja vahvistaa jäsenesi. Sinä olet kuin vehmas puutarha, kuin lähde, jonka vesi ei ehdy." (Jes. 58:9-11)

    Moi! Halusin kaikella ystävyydellä jakaa sulle pari paikkaa ja kertoa, että kun itellä oli tyhjä ja eksynyt olo, vaikka kaikki tavallaan oli hyvin, löysin avun Jeesukselta. Älä ota tätä pahalla, itelläki hirveesti opeteltavaa vielä enkä oo mitnekääsun tai muitte yläpuolella, jos tuntuu, ettei nyt yhtää nappaa, ni ohita vaa. Ehkäö kuitenkin jotain ajatuksia herättää.

    Ei stressiä, hyvää lomaa ja tsemppiä! :>>

    VastaaPoista
  8. Pystytkö lähtemään vaihtoon koulusta? Tai työharjoitteluun. Saisit kaksi kärpästä kerralla,

    VastaaPoista

kiitos kommentista!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela