Shopping list for London

torstai 17. toukokuuta 2012

Ensi viikon torstaina (ihan liian) aikaseen lähtee lento kohti Lontoota ja tänään Cristiinan kanssa mietiskeltiin ostoslistoja. Tai no monta viikkoa sitä on jo tehty, mutta kuitenkin :-D Itse yritän kerrankin shoppailla fiksusti ja vältän "ihan kivojen" vaatteiden ostamisen ihan senkin takia, koska en voi niitä töissä kummiskaan käyttää. Ostoslistalla on ehdottomasti seuraavia juttuja;

 Forever 21, Ted Baker, River Island
 Forever 21
 Forever 21
Tory Burch

Olen niin innoissani, että Forever 21 löytyy nykyään myös Euroopasta ja sinne pääsemistä odotan todella paljon. Tietenkin mukaan tarttuu väkisinkin paitoja sun muita, mutta yritän miettiä tuplasti kauemmin, onko se todella tarpeellinen. Sydämeni olen menettänyt totaalisesti maximekoille, joten niitä haluan löytää monta kivaa kesäksi. Myös kesäkengät pitäisi päivittää.

Täytän 4. kesäkuuta 22-vuotta ja ajatuksissa on ostaa itselle synttärilahjaksi Tory Burchin Reva-baltsut. Bond Streetillä sijaitsee kyseisen merkin liike, joten on kiva päästä ihan testaamaan niitä ennen ostoa. Hinta on netistä tilattaessa tullien jälkeen 200euron paikkeilla, joten sieltä ostettuna voisi säästääkin muutaman kympin :-)

Lähden Lontoon jälkeen parin viikon pästä Espanjaan, joten yritän välttää sekoamista joka tapahtuu Primarkissa :-D Ketju löytyy nykyään myös Espanjasta ja lähin liike on Malagassa. Eli sieltä saa myös Primarkin vaatteita. Täytyy morkkis shoppailuja varten vain muistaa matkan aikana säästää kuitit ja pitää laput kiinni vaatteissa, niin niitä voi myös palauttaa jos illalla kaduttaakin. Olen onneksi tullut fiksummaksi shoppailijaksi kuin vertaa vaikka vuodentakaiseen minääni! Tänään Jumbossa ja Flamingossa Vantaalla käydessä jätin yhden tosi kivan 25euron mekon H&m:ään, koska se varmasti löytyy Lontoostakin. Mieluummin ostan sen sieltä, kun ajattelinkin mekkoa sinne illanviettoon käytettäväksi. Mukaan lähti vain 4,95euron trikooshortsit. Hyvä minä ;-)

12 kommenttia:

  1. Haha mä niin ymmärrän tuon Primark sekoamisen, itse asun Espanjassa ja siellä tulee käytyä vähän turhan usein... mutta toisaalta, siellä on halpaa! :D

    VastaaPoista
  2. Kivoja ostoksia tiedossa, varsinkin maximekot näyttää ihanilta!
    Se muuten on 22nd (twentysecond), ei 22th.

    VastaaPoista
  3. Oi, Primark <3 Se on kyllä paikka jossa ihan vähän villiintyy aina :D Ja täällä Lontoossa asuessa niin välillä täytyy ihan vältellä sitä :D
    Jostain luin että Espanjan Primark on kait vähän kalliimpi kuin Lontoon mutta en sitten tiedä "totuutta" koska siellä en ole käynyt.

    VastaaPoista
  4. Oon kyllä niin kateellinen kun pääset Lontooseen shoppailemaan, siellä on kaikki mun suosikki kaupat! Onneksi tulevan vuoden aikana pääsen itsekin varmaan monesti Lontooseen, sisko muuttaa sinne niin pakko mennä aina käymään :)

    VastaaPoista
  5. Muistakaa ehdottomasti mennä johonkin muuhun Primarkiin kuin Oxford Streetille, joka on aivan karsean täynnä ja sen vuoksi myös super sotkuinen. Syyskuisella reissullani käytiin Hammersmithin ostoskeskuksessa (josta löytyy myös paljon muitakin liikkeitä mm. New Look) ja iltasella ei siellä ollut juuri ketään muita liikenteessä vaan sai rauhassa shoppailla. Suosittelen ehdottomasti !

    VastaaPoista
  6. Kiitos vinkistä! Mietittiinkin juuri jaksaisiko jonain aamuna herätä niin että olisi avaamishetkellä primarkissa. Täytyy käydä kurkkaamassa tuolla ostarilla myös :-)

    VastaaPoista
  7. "vältän "ihan kivojen" vaatteiden ostamisen ihan senkin takia, koska en voi niitä töissä kummiskaan käyttää." hääh miksei?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ehkä siksei että vilassa tulisi käyttää mahdollisimman paljon merkin omiin vaatteisiin... eikä mainostaa jotain primarkista ostettuja juttuja :D

      Poista
  8. kuka ihan oikeesti ostaa itselleen synttärilahjoja? se on vaan paska tekosyy ostaa jotain kallista.

    VastaaPoista
  9. Miksi pitää ylipäätään ostaa mitään mikä on jo ostotilanteessa 'ihan kiva'? Ymmärrän jos kyseessä on pakkotilanne, tyyliin 'hautajaisiin ostettava musta puku, otan nyt tämän kun ei parempaa tässä ajassa löydy'. Mutta eikö vaateostosten muuten tulisi olla sellaisia 'tää natsaa loistavasti'-tyyppisiä? Pakko ei liene ostaa? Siten jää jopa enemmän rahaa niihin superlöytöihin, ihan luonnostaan ;)

    VastaaPoista
  10. Oi, Lontoo on aina ihana! Aivan paras ostoskaupunki!

    VastaaPoista
  11. Ite oon kans menossa kavereiden kans shoppaileen Lontooseen kesällä (:
    Erityisen hauskan reissusta tekee se että lähdetään kolmistaan,ja ollaan 15-vuotiaita (:
    Toi Primark on vaan sellanen paikka että sieltä löytyy kaikkee ihanaa, ja ihan tajuttoman halvalla :D:D kengän 1-2 puntaa :D:D:

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela