Lontoo´12

torstai 31. toukokuuta 2012

Hellurei! Makoilen tällä hetkellä omassa sängyssä. Suomessa oltiin viime yönä vähän ennen puolta yötä, joten kohta vuorokausi oltu taas kotona. Reissu oli ihan täydellinen, varmaankin yksi parhaista! Helle helli koko loman ajan ja ei pitkissä housuissa oltu kertaakaan :-) Loma meni rentoutuessa, kaupunkia kierrellessä ja shoppaillessa. Lisäksi parina iltana käytiin Jennin kanssa istumassa iltaa ja nähtiin hänenkin kavereita, josta mainitsinkin jo aikaisemmin postauksissa.

Hotellimme sijaitsi Jubilee-metrolinjan varrella Hampsteadin Swiss Cottagessa, joka on tosi kaunista seutua. En ole ikinä aikaisemmin elämässäni nähnyt niin montaa Porchea pelkän yhden kadun varrella :-D Hotelli oli vaatimaton *Avoca House Hotel mutta se oli todella mukava, sijaitsi kauniilla alueella, parin minuutin matka metrolle ja meiän huone oli jättimäinen! Huone maksoi 75puntaa yöltä, ja siihen kuului aamiainen ja wifi. Kuudelta yöltä huone oli siis 450puntaa eli about 563e ja suorat lennot Heathrowlle British Airwaysilla saatiin noin 230e per naama. Elikkä viikon matkalle tuli aika lailla 500e hintaa kummallekin :-) Viikon metrokortti maksoi zone 1-2:lle 30puntaa (+4puntaa oyster-card jos sitä ei ole ennestään). Ei nyt mikään ihan hirveän kallis loma, kun kyseessä on Lontoo. Niin ja tosiaan matkakumppaninani oli paras ystäväni Cristiina, jonka tunnen yläasteelta :-)

Nyt tulee kuvapläjäys järkkäristä. Laitan toiseen postaukseen kuvat pokkarista, jossa ne ovat vähän vaihtelevampia. Nämä on tokaa kuvaa lukuunottamatta otettu maanantai-iltana, kun otettiin metro Westminsteriin ja käytiin lämpimässä kesäillassa kävelemässä Thamesilla ja keskustassa :-)

 Nyt painun nukkumaan ja postaan huomenna loput kuvista ennen tai jälkeen töiden. Viikonloppu tulee olemaan kiireinen, joten ostoksia alan purkamaan tänne oletettavasti ensi viikolla :-)

13 kommenttia:

  1. Vautsi, hienoja kuvia Mikaela! Ja tosi kivat asut sulla noissa ekoissa kuvissa. :)

    VastaaPoista
  2. Nämä kaikki maisemakuvathan löytää googlesta. Äh, olisit käyny jossain lähiössä katsomassa paikallista meinikiä, niin voisit sanoa käyneesi Lontoossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yleensä jaksa edes vaivautua kommentoimaan tälläsiä älykääpiöiden kommentteja, mutta nyt on ihan pakko. Mikaela ei ole mikään turistiopas tai kävelevä "Tällaisia ovat Lontoon lähiöt"-kirja ja ei kai kukaan helvetti soikoon suunnittele matkaansa jonkun anonyymin mieltymysten mukaan! Jos Mikaelaa ei kiinnosta joku "kohde", ei kai se nyt sinne menekkään, vaan keskittyy niihin asioihin, joita haluaa nähdä. Ja kyllä, eiköhän Mikaela voi sanoa käyneensä Lontoossa, se kun koostuu muustakin kuin niistä sun lähiöistäis.

      Mikaela, sulle haluan sanoa, että oot varmasti yks pitkäpinnaisimpia ihmisiä koskaan! En tajua miten jaksat aina näitä anonyymejä, jotka löytää aina moitittavaa aivan kaikesta. Hyvä ettet annan niiden masentaa, keep up the good work!:)

      Poista
  3. Ihania kuvia! Pakko päästä pian taas Lontooseen :)

    VastaaPoista
  4. Voi nyt vittu... Älä vaan sano, että sä oot taas yksi sellainen ärsyttävä "elämysmatkailija", joka karttaa nähtävyydet kaukaa ja voi sitten lesoilla keskustelupalstoilla, kuinka OIKEASTI pääsi kosketuksiin jonkun maan kanssa. Teet itsestäsi vain säälittävän. :)
    Ja anonyymi, et sä löydä sieltä lähiöstä mitään ihmeellisempää, paikallisempaa meininkiä. Jos kerran ollaan Lontoossa eikä niin kauhean pitkällä visiitilläkään niin tottakai hengataan siellä, missä tapahtuu. Ärsyttävää valittamista, äh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidat olla kateellinen niille, jotka uskaltavat mennä lähiöihin ja nähdä paikallista elämää. Perinteistä suomijuntti mentaliteettiä taidat sikäli edustaa, koska oleilet vain kaupunkien dekadenssissä, eli ilmaistoiduissa pintaliitokaupoissa(turvassa?). Lähteekö kanarian saarilla suomibaarissa nakit muusilla? Onko ruisleivät mukana kreikan lomalla? Iljettääkö paikallinen maito? Suosittelen elämän kultivoimista pikapuolin.

      t: 50 eri maassa käynyt ärsyttävä elämysmatkailija & lontoossakin asunut ;)

      Poista
    2. Mitäs paskaa, miks tää komsu hyppäsi tänne.. No anyhoo, tää oli omistettu ekalle Anonyymille. :D

      Poista
    3. Siis wtf, tässä postauksessahan on kuvia South bankilta ja Oxford Streetiltä?! Jos kuvissa näkyy mm. London eye ja Big Ben, ei voi varmaan puhua mistään "nähtävyyksien karttelusta"...

      Poista
  5. ihania kuvia :) mut siis oliko tää sponsoroitu matka? mietin vaan ku sulla oli tuo mainoslinkki tuossa hotellin kohdalla :)

    VastaaPoista
  6. Nojoo, Hampstead :D Se on vissiin yks näistä rikkaimmista alueista että eipä ihme että siellä oli porscheja! Joo,en mäkään ymmärrä että mikä tota anoa vaivaa. Tottakai jos meen johonkin ulkomaiseen kaupunkiin niin menen katsomaan ne sen kaupungin nähtävyydet, mikä ongelma?!

    Innolla odottelen ostospostausta Primarkista. Kiva nähdä että mitä löysit ja onko omaan ostoskoriin sattunut samoja tuotteita :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela