Toive: Vaatekaupassa työskentely

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Multa toivottiin postausta vaatekaupassa työskentelystä ja nyt kuukauden töitä tehneenä osaan siitä jo jotain kertoa :-)

Töitä sain ihan työhakemuksen ja cv:n lähettämällä ja haastatteluun kutsunnalla. Yleensä vaateliikkeissä työskenteleviltä toivotaan kaupallisen alan tutkintoa tai sen opiskelua, mutta ei se aina ole välttämätöntä :-)

Aamu alkaa meidän liikkeessä puoli tuntia ennen avaamista, jolloin imuroidaan ja pyyhkitään pölyt liikkeestä. laittetaan musiikin soimaan ja katsotaan että kaikki on kunnossa avaukseen. Puolen päivän aikaan käydään hakemassa varastosta täytöt vaatteista eli puuttuvat koot. Pyrkimys on aina pitää esillä kaksi kappaletta jokaisesta koosta, mutta se riippuu aina vähän onko kyseessä basic vaate ja miten kokoja on jälkellä tai millainen erä vaatetta on tullut. Täyttöjä tehään myös pitkin päivää riippuen kiireestä ja työntekijöiden määrästä. Lisäksi päivään kuuluu tulevien vaatteiden vastaanotto, tilauksen tarkistus, tavaran hälyttäminen, ryppyisten vaatteiden höyryttäminen ja esillepano :-)

Itse työnteko liikkeessä on monipuolista. Kassan takana ei saa hengata tekemättä mitään, se meille opetettiin heti :-D Eli sinne mennään vain rahastamaan. Joten pyrkimys on koko ajan puuhailla jotain kuten tekemällä vaatehuoltoa, eli siistimällä pinoja, rekkejä, viikkaamalla vaatteita sun muuta. Liike pitäisi olla koko ajan siisti ja koot pienimmästä suurimpaan asiakkaan shoppailun helpottamiseksi. Ja tietty asiakaspalvelu pitää hoitaa koko ajan! Vaikka viikkailtaisiinkin vaatteita, samalla pitää tervehtiä asiakkaita, jutella small talkia ja näyttää olevansa halutessa avuksi. Lisäksi kysellään tarvitseeko sovituskoppeihin jotain, jutellaan asiakkaan kanssa, näytetään vaihtoehtoja vaatteille tai mitä voisi yhdistää ja muuta sellaista.
Pictures weheartit

Liikkeen esillepano muuttu aina vähän uutta vaatetta esille pantaessa, mutta ylipäätänsäkin liike käännetään niin sanotusti ympäri vähintään kahden viikon välein. Silloin meidän visualisti laittaa liikkeen uuteen uskoon, että asiakkaiden mielenkiinto pysyy yllä. Kaikki visujutut on todella mielenkiintoisia ja nyt on alkanut vähän houkutella opiskella sellaiseksi :-)

Tykkään työstäni todella paljon ja toivonkin tekeväni uraa vaatteiden parissa pitkään, ehkä jopa loppu elämäni. Ja plussaa on, kun tuntuu joululta monta kertaa viikossa uutta tavaraa tullessa! Toivottavasti tää postaus ei ollu ihan höpönlöpöä teille kiinnostuneille! Ja muistakaa huomioida, että Vilat ovat suhteellisen pieniä liikkeitä, joten työskentely ei ole samanlaista esimerkiksi isommissa ketjuissa :-)

25 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus, tuli hirveesti mielenkiintosta infoa! :)

    VastaaPoista
  2. Itsekin työskentelen vaateliikkeessä, mutta siitä huolimatta työpäivä kuulostaa todella erilaiselta kuin mitä itse olen tottunut. Vilathan on kyllä melko pieniä myymälöitä, kun itse työskentelen suuremmassa liikkeessä.

    Itse kun on tottunut, että mikäli ei ole kassalla (jossa sitten hälytetään tuotteita,ellei rahastettavia asiakkaita ole) niin on sitten jotain muuta hommaa ja aina on kiire, niin luultavasti tylsistyisin pienessä liikkeessä, kun olisi vaan "siivoiltava myymälää ja odoteltava asiakkaita" :D Enkä nyt siis tarkoita, että teillä siellä varmaankaan mitenkään löysäiltäisiin, mutta kun itse tekee töitä hiki hatussa, kelloa samalla katsoen, että varmasti kerkeää kaikki hommat tehdä niin jotenkin sinun työkertomuksesi kuulostaa todella rennolta ja aivan vieraalta :D

    Mutta joka firmallahan on omat työskentelytavat ja myymälän kokokin vaikuttaa järjettömästi työn määrään ja aikatauluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle ainakin tästä postaukseksta tuli sellanen kuva, että hommaa on kokoajan eikä tekeminen ainakaan lopu.

      Poista
    2. Täällä sama, itse työskenetelen isossa vaateliike ketjussa ja muutenkin suuressa liikkeessä ja postauksen perusteella teidän työpäivät on ihana lepposia :-D Itse tuntuu, että töitä ei saa "koskaan" tehtyä ja täytyy juosta kokoajan hikihatussa joka paikkaan, että kaikki saadaan kuntoon ennen iltaa :-D

      Poista
  3. miksu millä fontilla sun love-tatska on tehty :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. etsin sen sulle kun kerkiän! :)

      Poista
    2. kiitos paljon! :)

      Poista
    3. siis en enää löydä sitä fonttia :D ku en muista oliko valmis kuva pelkällä sillä sanalla. katon lisää illalla!

      Poista
    4. toivottavasti löytyy! :)

      Poista
  4. onko tuo toinen kuva jossa printtipaita otettu vilasta vai oletko kaivanut kuvan netin kätköistä? On vain todella itseni näköinen paita. niin kiinnostaa onko niitä Vilassa myynnissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. netistä kuva ja henkarista päätelllen forever21 paita:)

      Poista
  5. Kuulostaa käytännössä tutulta kuin mitä itelläkin tuo työnteko vaatekaupassa on. Ainoa, että me ei oikein saatais siistiäkkään paikkoja vaan pitäis koko ajan olla palvelemassa asiakkaita. :D Siksi välillä onkin todella tylsää kun "ei saa" tehdä mitään vaikka asiakkaita ei oikein olisi. :D Iso kauppa nam.
    Tosiaan ku meillä on oma tällane porukka ketä hoitaa noita esillepanoja yms (vaikkakin se homma ei oo ihan lähteny ny käyntiin nii joudutaan korjaa perässä :D) uusi juttu tosiaan tuo esillepano-porukka.

    VastaaPoista
  6. _Minun_ mielipiteeni:

    Mä suunnilleen vihaan, kun myyjä tulee heti liikkeeseen astuessa (etenkin Vilassa) ''Tarvitko apua!!!!'' Aina vastaan ''Joo mä vaan kattelen''
    En siis yhtään tykkää kun tullaan tyrkyttämään sitä apua:DD Mielummin itse kysyy myyjältä, jos tarvitsee sitä apua. Ja sekin, kun tullaan kuikuilemaan sovituskopeille:-D Hyvä ettei sisään änge :)
    Tämän takia usein välttelenkin Vilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon täysin samaa mieltä!

      Poista
    2. Joo siis minäkin koen sen kyselemisen ahdistavaksi! Itse olen ollut vaatekaupassa töissä, ja en ikinä kysynyt että tarvitaanko apua, vaan tein omia hommia ja olin vain saatavilla, jos joku asiakas tarvitsi apua. Mutta Vilassa taidetaan työntekijöitä käskeä tähän, niin ei sitä viitsi sitten varmaan olla tekemättä :/

      Poista
  7. Mulla sama kuin edellisellä kommentoijalla. Kävisin ehkä paljon useammin Vilassa jos tuota tyrkytystä ei olisi. :/

    VastaaPoista
  8. Mä suorastaan vihaan sitä, kun Vilassa tullaan aina tyrkyttään apua ja tungetaan jopa sinne sovituskoppiin. Mulla on ikuiset traumat, kun kerran sovitin farkkuja jotka osoittautuivat liian pieniksi ja samalla myyjä kurkki verhon yli, et kuinkas siellä sovarissa menee. Vähän yksityisyyttä!

    VastaaPoista
  9. Mulla on sama juttu, että en mielellään tule Vilaan juurikin tämän 'tarvitsetko apua' -kysymyksen takia. Ja siihen vielä se, että kun liike on pieni, niin asiakkaita ei ole kovin montaa niin se on varma, että AINA tullaan kysymään jotain. Tottakai se on hyvää asiakaspalvelua, kun kysytään tarvitseeko kukaan apua, mutta kaikki eivät siitä todellakaan pidä ja monet haluavat etsiä/katsella vaatteita yksin. :(

    VastaaPoista
  10. Hyvän myyjän ominaisuuksiin kuuluu kysyä asiakkaalta, tarvitseeko tämä apua. On ihan myyjästä ja kouluttajasta kiinni, osaako sen tehdä hienovaraisesti :-)

    VastaaPoista
  11. Ihan kiva postaus myyjän näkökulmasta. Vaikka loppujen lopuksi myymälätyöskentelyyn kuuluu PALJON muutakin (Oli sitten pieni tai iso myymälä).
    Aika hiljaiselta sielä Vilassa näytti olevan kun kävin siellä kerran ja sinut taisinkin bongata kassan takaa. Eli leppoisia päiviä.

    Vielä tohon asiakaspalveluun, niin oon itse ollut ihan tyytyväinen Vilan asiakaspalveluun. Hyvän myyjän tulee tervehtiä jokainen asiakas ja tarjota apua. Jos et apua kaipaa, niin voit sen sanoa suoraan. Myyjän työnkuvaan kuuluu asiakaspalvelu ja myynti!

    VastaaPoista
  12. Se on vähän siinä, kun jos myyjälle on sanottu, että siltä asiakkaalta PITÄÄ kysyä, että tarvitseeko apua vai ei. Mutta kuten Kärty sanoi, sen voi tehdä myös hienovaraisesti. Meidät kaikki kun melkeinpä opettu sanomaan "Mä vaan katselen" jos kysytään "Voinko auttaa?". Eli itse pyrin välttämään just tota kysymystä, koska vastausen tietää 80% varmuudella.

    VastaaPoista
  13. Miekään en käy Vilassa useimmiten just siks et pitää tyrkyttää apua. Miun mielestä shoppailu on sitä että kauppaan mennään, katsellaan, ehkä löydetään jotain kiinnostavaa, jos ongelma tulee kysytään myyjältä joka sit auttaa. Mulle shoppailu on terapiaa ja käyn aina yksin kaupoilla, ja vituttaa vastata aina samaan teennäisen iloiseen kysymykseen sama teennäinen vastaus mie vaan kattelen. Vittu.

    VastaaPoista
  14. Itse työskentelen myös myyjänä kaupanalalla ja meillä ainakin jokainen asiakas tervehditään ja kysytään tarviiko apua. Itsekin koin tämän ennen asiakkaan näkökulmasta ehkä häiritsevänä joissakin liikkeissä, mutta sehän on myyjien tehtävä: kysellä tarvitaanko apua ja ehdottaa vaihtoehtoja. Mielestä on tyhmää, että ihmiset kokevat tämän jotenkin häiritseväksi ja aina voi sanoa, että en tarvitse apua nyt, pyydän sitten jos tarvitsen.
    Apua tarjoaviin myyjiin ei myöskään tarvitse suhtautua niin nuivasti, vaan voi ihan ystävällisesti todeta, jos ei apua tarvitse. Asiakaspalvelu on asiakkaita varten:)

    VastaaPoista
  15. Itsehän asiakaspalvelijana juurikin pienessä liikkeessä voisin toivoa, että asiakkaat katsoisi minuun päin kun tervehdin, eikä mulkoiltaisi kuin vierasta sikaa jos (kuten meidän protokolla VAATII) tarjoan apua. Riittää ihan "kiitos, katselen", ei siinä tarvitse silmiä pyöritellä tai muutenkaan olla nuiva.
    Myyjiä useimmissa liikkeissä ohjeistetaan tarjoamaan apuaan, kyse ei ole tyrkyttämisestä, vaan ihan vaan tarkastetaan, josko asiakas on tullut etsimään jotain tiettyä.

    Jos niin vituttaa moikata tai vastata myyjälle, niin kannattaa ehkä hakeutua isoon puljuun shoppailemaan. Sieltä et saa myyjää käsiisi vaikka yrittäisit.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela