Hurry hurry!

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Moikka! Tänään oon taas vetänyt "lyhyen" päivän. Lähdin aamulla vähän ennen kymmenen kotoa ja tulin puoli kahdeksan jälkeen kotiin, eli vajaa tunti sitten. Päivään on mahtunut koulussa käyminen, työpäivä Vilassa sekä magneettikuvauksessa käyminen. Arvatkaa vaan oonko poikki! Kävin jopa hakemassa kiiinalaista, koska olisin joutunut jättämään auton tosi kauas kaupan ovista enkä jaksanut kävellä :-D Nyt taas sain auton suoraan raflan eteen plus ei tarvinut kokata. Laiska? Eheiiiii!

Mulla on jopa asukuva! Nappasin nopsaa töistä lähtiessa puhelimella. Hemmetti siellä oli hyvä valo, eli alan ottamaa asukuvat tulevaisuudessa siellä ;-)

Shirt Gina tricot/Jeans Dr.Denim/Watch Michael Kors

Lakkailin eilen mulle kevätkynnet :-)

Taas mulle valiteltiin blogin tasoa ja ymmärrän sen täysin. Toivon kuitenkin ymmärrystä, koska mulla ei tosiaan ole kamalasti aikaa olla kotona ja kun saan sen pari kolme tuntia pyhitettyä itselleni iltaisin, mieluummin vain datailen rauhassa ja katselen telkkaa. Muuten juoksen vaan paikasta toiseen ja nytkin olisin jo valmis menemään nukkumaan. Kävin tänää nopsaa ennen töitä ostamassa lainekihartimen, josta ajattelin tehdä videopostauksen. Eli sellainen on tulossa tänne blogiin huomenna tai keskiviikkona :-)

Mutta mitä mulle kuuluu? Kiire on enkä kamalasti ehdi muuta kuin töitä ajattelemaan ja siinä sivussa vähän koulua. Lisäksi tämä jalka stressaa ja haluisin niin paljon, että pääsisin jo tästä kivusta eroon. Onneksi viimeistään ensi viikon jälkeen loppuu tämä työnarkomaanisuus, kun teen vain 1-3 vuoroa viikossa töitä tuolla Vilassa :-)

Kiireen ohella olen kuitenkin ehtinyt paljon miettimään omaa elämääni. Olen maininnut olevani tosi tosi tosi onnellinen ja olenkin sitä edelleen, kuitenkin oon huomannut jännän piirteen itsessäni. Ennen olin sellainen, että aina pitää olla pieni ihastus päällä johonkin mieheen ja tarvitsen sellaista säpinää elämääni. Mulla oli tässä sellainen kuukauden kestänyt juttu yhden kundin kanssa, mutta se päättyi vajaa kuukausi sitten. Surin sitä pari päivää, jonka jälkeen mulle tuli joku ihmeen valaistus, että en halua ketään miestä elämääni. Jotenkin mulla on niin helpottunut olo, kun tajusin että oon onnellinen yksin. Tässä vaiheessa pitää koputtaa puuta, mutta jokatapauksessa :-D Tällä hetkellä näin on hyvä ja nautin tästä.

Mutta nyt on pakko alkaa tekemään yhtä power pointia huomiselle koulutunnille. Postailen huomenna taas jotain :-)

6 kommenttia:

  1. Mistä toi sormenkynssissä oleva kynsilakka on hankittu, aika ihanan värinen :)

    VastaaPoista
  2. Sulla on tosi kiva blogi :)Jäin ihan pitkäksi aikaa lukemaan ! Ja oot tosi kaunis :)

    Täs mun hömppä blogi
    http://kizzmymemories.blogspot.com/

    VastaaPoista
  3. Mulle on tullu sama valaistuminen noiden miesten suhteen justiinsa! :D Aina piti olla joku, mut nyt tajusin, etten koskaan oo täysin sinkkuna, joten vois sitäkin kokeilla, ainakin sen vuoden niin oppis tunteen itteensä! :)

    VastaaPoista
  4. Mäkin haluisin kokoea samanlaisen valaistumisen miesten suhteen! Miten siinä onnistuit? :D

    VastaaPoista
  5. Vitsi miten oot päässy vilalle töihin?=) Meinaan että tarviiko siihen jonku koulutuksen vai?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela