Slider

1/3

torstai 1. maaliskuuta 2012


 Oon niin surullinen tällä hetkellä. Jotenkin tuntuu, että kaikki kaatuu vaan yht äkkiä niskoille ja mikään ei mee suunnitellusti. Oon ollut todella väsynyt koko päivän ja siihen päälle vielä monia pikku asioita, jotka lisää huonoa oloa. Äsken suihkussa tuli ihan kamala itkukohtaus ja olisi vaan tehnyt mieli istua suihkun lattialla ja itkeä koko loppuilta.

Mua stressaa ja jännittää ne kouluprojektien teoriakirjoitukset, koska oon ihan hukassa miten ne pitäisi tehdä vaikka olenkin kysellyt paljon neuvoa. Mua inhottaa jos ei ole yhtään hajua miten joku pitäisi tarkalleen tehdä ja en edes voi saada ketään neuvomaan ja opettamaan vierelle samalla kun kirjoitan, että meneekö tää varmasti oikein. Ei paljoa huvittaisi kirjoittaa koko tekstiä uudestaan, jos se menee ihan metsään.

Toinen joka harmittaa, että ensi viikon perjantai-iltana mun oli tarkoitus lähteä Turusta iltalaivalla Tukholmaan isän, äitipuolen ja pikkuveljen kanssa ja olla lauantaipäivä siellä, nähdä kavereita ja shoppailla. Odotan sitä ihan kamalasti, mutta tääkin varmaan peruuntuu, koska unohdin kokonaan että äiti jne on poissa juuri samasta perjantaista keskiviikkoon ja mun pitäisi olla koirien kanssa. Ja heti kun sanoin äidille, että oon silloin poissa koska unohdin sen olevan sama viikonloppu ja mun velipuolien pitäisi katsoa perjantai-ilta, lauantai ja sunnuntai aamu, mutta kamala huuto tuli taas siitäkin. Tuntuu välillä, että oon joku helvetin orja.

Muutenkin stressaa ja harmittaa, kun Petra on koko viikon valittanut Suomesta. Kaikki on täällä huo.nosti ja nyt pitäisi keksiä Helsingistä joku Tukholman Stureplanin klubeja vastaava paikka että se miellyttäisi neitiä. Kaikenlisäksi itse vielä vihaan sen tyylistä menoa, millaista se Tukholman Stureplanilla on Tulee itselle vaan niin paha mieli, kun tuntuu ettei hän tajua miltä se musta tuntuu. Suomalaiset eivät ole ehkä niitä tyylikkäimpiä pukeutujia ja muutenkin täällä tyyli on paljon rennompi, lumi ja kylmähkö sää ei ole mun vika, mä en voi sille mitään, jos täällä ei ole neitiä miellyttäviä baareja. Lisäksi tuntuu todella pahalta, kun se päivittää Facebookiin, kuinka kaipaa Tukholmaa ja täällä kaikki on perseestä joka päivä. Koen sen itse tosi loukkaavana ja mietin vaan koko ajan, että mitä voisin tehdä paremmin. Odotin niin paljon  Petran tuloa ja nyt tuntuukin että se haluu vaan pois.

Tälläiset valitukset tähän iltaan. Harmittaa kun ei ole yhtään fiiliksiä lähteä ulos koko viikonloppuna, mutta pakko se kait on. On vielä sellanen olokin, että oon tulossa kipeeksi. No, ehkä tää olo tästä paranee.

31 kommenttia:

  1. *tsemppihalaus* Älä välitä, kyllä elämä kantaa.

    VastaaPoista
  2. oon uus lukija, joten multa nyt on mennyt vähän ohi että kuka tää petra nyt oikeen on? ei hän ainakaan vaikuta kauheen mieluisalta tyypiltä tän tekstin perusteella....

    ps. oot kovin nätti tyttö ja kiva blogi, jään kyllä seuraileen (: niin ja tsemppiä, kaikki kääntyy vielä varmasti paremmaksi!! (:

    <3: heidi

    VastaaPoista
  3. Voi ei!:( Tsemppiä!<3 Kyllä kaikki vielä menee hyvin.:) Mutta tosi ärsyttävää toi Petra juttu.. Jos mikään ei kelpaa, vaikka kaikkea kivaa yrittäisi keksiä.:/ Ja tosiaan tuntuu pahalta, kun ite on parhaimpansa yrittänyt.

    VastaaPoista
  4. Sä oot aikuinen, luulis että sulla saa olla omia menoja ?:O Koirille varmasti löytyy joku toinenkin hoitaja?

    Ja vois tuo Petra miettiä vähän omaa käyttäytymistään, kuulostaa tosi diivalle ja ärsyttävälle.

    Koita jaksella!<3 Kulman takana odottaa varmasti jotain super hyvääkin :)

    VastaaPoista
  5. Voi ei, kylläpä sua nyt viedään taas :( Toi on ihan kamlaa kun on oottanu jotain tosi paljon, ja sit kaikki tuntuuki menevän ihan perseelleen... Voimia :)

    VastaaPoista
  6. Voi ei kuulostaa kurjalta :( kyllä se siitä vielä:)
    ps. anteeksi voikohan tälleen sanoa, kuulostaa nimittäin hassulta:DD mutta musta on kiva kun purat tuntojasi tänne vähän niistä kurjemmistakin asioista.. niin monet bloggaajat kirjottelevat vaan niistä kivoista asioistaan ja aina pyyhkii niin hyvin ym. ei oo kiva eksyä lukemaan sellasta blogia jos itellä tosi huono päivä jo valmiiks muutenkin:DD oot ihanan aito!!:)

    VastaaPoista
  7. Voi sua, kuulostaa todella kurjalta, tsemppiä kovasti nyt! :( <3

    Kuulostaapa raivostuttavalta tapaukselta tuo Petra.. Luulisi, että olisi edes vähän vieraanvaraisuutta sua ja Suomea kohtaan, että edes vähän miettisi, mitä suustaan päästää. Et sä ole ansainnut tuollaista! Olet ihana!

    VastaaPoista
  8. Tsemppiä ja voimahali Mikaelalle<3. Oot rohkea tyttö kun kerrot tunteistasi täällä! Se on hieno juttu, sillä monet bloggaajat antavat itsestään vain pintaraapaisun lukijoilleen. Jatka samaan malliin! Kuulostaa tosi kurjalta tuo Petra-juttu, mutta ei kukaan voi vaatia sinulta enempää kun annat jo kaikkesi. Minunkin joskus surullisina päivinä tekisi mieli vain jäädä istumaan suihkuun ja itkeä ja antaa lämpimän veden valua..<3tsemppiä!:)

    VastaaPoista
  9. Tuollaiset latistajat ovat kyllä tylsiä! Kyllä Suomi on ihan mahtava maa;)

    Minusta Suomea ei voi millään haukkua kokonaisuudessaan tylsäksi paikaksi, kun maailmassa on oikeasti niin karuja paikkoja. Toki vikoja löytyy kaikkialta!

    Ja loppupeleissä Suomella ja Ruotsilla ei ole niin paljon eroja.

    Kestämisiä :)

    VastaaPoista
  10. Kuka tää Petra on? Ikävää, jossei sille kelpaa jotkut baarit, eiks tärkeintä oo kuitenkin se seura. Mitä jos koittaisit sanoo sille tosta asiasta, että saa olla mitä mieltä on mutta jos tänne tulee vieraaksi ja sä koitat järjestää sille kaikkea niin tommonen käytös oikeesti loukkaa ja on tosi epäkunnioittavaa.

    VastaaPoista
  11. Voi, että! Tsemppiä! Tylsä juttu tuon Petran kanssa. :( Sä oot varmasti yrittänyt parhaasi mukaan esitellä Suomea ja jos se ei neidille kelpaa, ei ole vika sussa enää.

    VastaaPoista
  12. Minäkin sanoisin jotenki hienotunteisesti asiasta takaisinpäin. Oot kertonu täällä blogissa kaikki esivalmistelutkin Petran tuloon, kuinka olet koulujutut yrittänyt hoitaa alta ettei niitä Petran ollessa tarvitse tehdä yms. Kertoisin nämä kaikki hänelle ja sanoisin myös kuinka loukkaavalta hänen käytös tuntuu. Olet loistava!<3

    VastaaPoista
  13. Onpa epäkohtelias tyyppi, ei voi kuin ihmetellä!

    VastaaPoista
  14. Oon ihan varma, että selviät hyvin niistä teoriakirjoituksista. Mulla on kirjoittaessani tismalleen samanlainen olo, tiedän, mitä tarkoitat. Oot kuitenkin alalla, jossa joudut sietämään myös epävarmuutta, joten tuollaiset kirjoitustehtävät on hyviä. :) Ensimmäisissä töissä keneltäkään ei voi kuitenkaan edellyttää vielä täydellisyyttä, joten selviät kyllä siitä. Koeta asettaa itsellesi erilaisia deadlineja, joihin mennessä pitää olla tietty määrä kirjoitettuna, niin työ valmistuu ilman viime hetken paniikkia.

    Minkä ikäinen tämä Petra oli? :D Kuulostaa kyllä tosi ikävältä :( Musta tuntuu, että osa käytöksestä menee nuoren iän ja koti-ikävän piikkiin. Jotenkin tuntuu siltä, että nykyaikana pitäisi olla koko ajan kamalasti actionia.. Ja FB ei auta tässä, siellä roikkumisella on molemmin puolin passivoiva vaikutus.

    VastaaPoista
  15. Mua alko kyl suututtaan etenkin tää Petrajuttu. No okei tietenkin se on jossain määrin sun homma pitää huolta sun vieraasta, mut cmon.. on kyl vähän vaikeeta järjestää jotain sellasta tekemistä, mitä ei vaan Suomessa oo.

    Ylipäätään sillon kun lähtee ihan minne tahansa reissuun niin ei ehkä kannattais oottaa niitä samoja asioita mitä siel kotimaassa on. Eikä kannattais sit purkaa missään facebookissakaan vaikka ois kuin tylsää ja paskaa. Sais kyl tää neiti miettiä omaa asennetta ja arvostaa sitä, että sä järjestät sitä tekemistä ja oot sen kaa. Koita jaksaa :)

    VastaaPoista
  16. Nyt puuttuu kyllä tältä Petralta käytöstavat! Toi on todella epäkunnioittavaa sua kohtaan, koska asut Suomessa, ja hän on sun vieraana. Kannattaa keskustella ihan kasvotusten hänen kanssaan ja kertoa, miltä toi sussa tuntuu. Ei ystävät kiukuttele toiselle tuolla tavoin.

    Ja muista, että joustavuutta on hyvä olla ihmisessä, ja nöyryyttä, mutta tämä on kuitenkin sinun elämäsi ja sinun menosi menevät äidin koirien edelle. Tosin, mikäli olet ehtinyt jo lupaamaan, niin yritä saada jokin kompromissijärjestely aikaiseksi :) Eiköhän äitisi ymmärrä!

    VastaaPoista
  17. höh, harmi :( voin vaan kuvitella miten loukkaavaa toi on... petra varmaan odotti enemmän, ja toki on ymmärrettävää että silloin pettyy, mutta tosiaan olisi kiva jos hän ajattelisi suakin.. Voithan sä sanoo sille sit kun viet pois (laivalle/lentokentälle...) että oli kivaa kun hän kävi ja harmi kun ei viihtyny, mut teit silti parhaasi :)

    ja toi koirajuttu... onhan se ymmärrettävää et jos ehdit jo luvata niin koiranomistajia harmittaa kun pitääkin sitten kysyä muita (ja mahdollisesti heilläkin on jo joitain suunnitelmia noille päiville...) mutta kyllä sitä pvarmasti pientä joustavuutta toivoisi, varsinkin kun sulle jää silti noin monta koiranhoitopäivää! Mut entä jos vaan nauttisit koko ton ajan koirien kanssa oleilusta, ja samalla varmistaisit että saat kivoja tuliaisia ;)

    VastaaPoista
  18. Äh! Mua alko ainakin ärsyttämään sun puolesta toi Petra! Varmasti on ihana ihminen, en epäile. Mutta tollanen käytös sais mutkin masis fiilikselle. Eikä sen menon pitäisi mihinkään vaikuttaa, vaan se seura ja yhdessä oleminen. Ja lopettais ainakin sen fb:n päivittäminen! HUOH! Oikeesti, vähän pistää ärsyttämään. Tsemppiä sulle, kyllä se aurinko risukasaankin paistaa! :)

    VastaaPoista
  19. Täällä Tukholmassa on oikeen ihmetyttänyt tuo vihaan Suomea - asenne! Joo, onhan se totta, että täällä on tyylikästä ja keväistä ja ihanaa, mutta ärsyttää, kun tuntuu ettei tukholmalaiset voi hyväksyä muunlaista elämää. Jotenkin se asenne Suomea kohtaan on niin ahdasmielistä ja en ennen tiennyt, että se on niin vahvaa täällä. Ja ihmiset täällä ovat tosi pinnallisia, vaikka ovatkin mukavia. Tämä on kuulema Tukholman erityispiirre ja muualla Ruotsissa on toisenlaista. Tsemppiä Mikaela!

    VastaaPoista
  20. No voi ei, Petran kiukuttelu kuulostaa tosi tylsältä :/ Kippaat sen nyt vaan Siljan terminaaliin ja toivotat hyvää kotimatkaa ;)

    Koirien hoito on tuli varmaan hiukan huonoon väliin, mutta mihin oma koirasi menee tuoksi ajaksi hoitoon? Olisiko äitisi koiria mahdollista hoitaa saman henkilön?

    VastaaPoista
  21. "Sä oot aikuinen, luulis että sulla saa olla omia menoja ?:O Koirille varmasti löytyy joku toinenkin hoitaja"
    Mutta jos jotain on sovittu, niin onhan se ymmärrettävää, että vastapuoli loukkaantuu jos aletaan perumaan.

    Mutta sen sijaan tuollaiselle vieraalle olisin kyllä maininnut asiasta, että ei täällä pakko ole olla, voi lähteä sellaiseen paikkaan, missä viihtyy. On kyllä epäkohteliasta ja -kunnioittavaa käytöstä, en kyllä nielisi tuollaista. Mainitsisin myös siitä, että on lievästi sanottuna epäkohteliasta vielä julkisesti alkaa mollaamaan sekä toisen kotimaata että yleisesti ottaen vierailua.

    VastaaPoista
  22. Hali mikaelalle<3 tiedän niin ton tunteen, että kaveri tulee jostain muualta ja valittaa koko ajan! Mä majoitin yhden ranskalaisen täs lähi aikoina kotiini viikoksi ja tarjosin tietty kaikki ruuat ja aktiviteetit mutta silti hän haukkui Suomea koko ajan. Varsinkin sitä kuinka tyylittömiä ja rumia suomalaiset on ranskalaisiin verrattuna. Itselleni kyllä tuli niin paha mieli ja kiitosta ei kertaakaan kuulunut:(

    VastaaPoista
  23. Musta tuntuu ton tekstin perusteella, että Petra ei ole ihan aikuinen vielä. Jos tärkeintä Suomeen tulossa oli vain käydä baareissa, niin ei se ole sun arvoinen Mikaela. Sille pitäis olla ehdottomasti tärkeintä nähdä ystäväänsä ja viettää laatuaikaa tämän kanssa. Ja hitot tosta säästä, sen pitäis olla vaan iloinen että voi hyvällä omalla tunnolla hengailla kotona monta päivää ystävänsä kanssa ja parantaa maailmaa. :) Toivotaan että se ymmärtää edes jälkikäteen pahoitella käytöstään!

    VastaaPoista
  24. Tsemppiä sulle! Tosi ikävä toi Petra juttu. Varsinkin, kun oon lukenut sun aikasempiakin kirjoituksia, joissa olet kertonut järjestäväsi kouluasiat niin että ehdit mahdollisimman paljon pitämään seuraa Petralle. Kuulostaa todella epäkunnioittavalta, oot kuitenki se joka on ottanut hänet luoksesi. Minkä ikäinen Petra on?

    VastaaPoista
  25. rasittava petra! ymmärtäisin jos hän tulis tänne esimerkiksi californiasta: tietty sillon suomi näyttäis kylmältä ja harmaalta paikalta. mutta todellisuudessa ei tukholmalla ja helsingillä nyt niin paljon eroo ole. tosi epäkohteliasta käytöstä häneltä!

    tsemppii sulle!

    VastaaPoista
  26. Voi ei mikä juttu :-( Tsemppiä sulle hei!

    VastaaPoista
  27. Oon jo tovin asunu ite täällä tukholmassa ja siis toi on kyl tosi outoo käyttäytymistä sun kaverilta. En oo koskaan ite törmänny mihinkään 'vihaan suomea/suomalaisia'-asenteeseen..Mut nolointa ehkä on, että joku ajattelee tukholman oikeesti olevan joku iso paikka ja tosi siisti mesta: oikeesti se kaupunki on loppujenlopuks tosi pieni ja samanlainen piinipiiripyörii-meninki kun esim. helsingissä :D

    VastaaPoista
  28. No huh huh ton Petran käytös, ihme kermaperseilyy.. Sori nyt vaan mut toi on ihan älyttömän törkeetä, varsinkin toi FB käytös!!! Sähän et ole tuntenut häntä vielä kovin pitkään niin luulen, että tässä tulee Petran todellinen luonne esille. Ja jos Petra pitäisi sua hyvänä kaverinaan niin kyllä sillä sen verran älliä ja käytöstapoja pitäs olla että tajuaa ettei toi tunnu susta kivalta, koska mitä ihmettä SÄ voit vaikuttaa Suomen säähän ja vaikka veisit Petran Tigeriin (helsingin hienoin?) niin voi olla, että hän päättäs valittaa siitäkin koska haluaa vaan valittaa. Mikset voi puhua tosta senkaa? Tai sano, että käy vaikka lukemassa tän sun postauksen (google kääntämällä)? Ite en tollasta käytöstä sietäs ollenkaan.

    VastaaPoista
  29. Voi että, harmillista tollainen :/ Kyllä mä oon saanut ruotsinkielisiltä tutuilta sellasen asenteen, että Suomea pidetään takapajuisena ja junttilana. Ikävää tosiaan, moni heistä ei ole edes käynyt täällä ja voin kuvitella, että attitude olisi jo valmiina päässä, jos heistä joku tulisi tänne visiitille. Ikävää tollanen, en voi ymmärtää. Ja itse kun menin Texasiin oikein kunnon tuppukylään, missä ei ollut muuta kuin bensa-asema, niin ei olisi tullut mieleenkään alkaa valittamaan siitä, että siellä on tylsää blaa blaa. Pöyristyttää etenkin tuo FB-juttu. Tsemppiä sulle Mikaela!

    VastaaPoista
  30. Aika tyhmää käytöstä ystävältäsi.. Ps. mielestäni Helsingin baarit ovat paljon viihtyisämpiä kuin Stureplanin! Tosin riippuuhan sekin, minä en vain itse välitä laittautua 2 tuntia. Enkä omista hiustenpidennyksiä, silikoneja yms :D Suomen baareissa on rento meininki ja se on ihanaa! Harmi ettei ystäväsi arvosta sitä.

    VastaaPoista

kiitos kommentista!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela