MK wishes

tiistai 14. helmikuuta 2012

Äiti, isäpuoli ja nuorin veljeni lähtevät 9. päivä ensi kuuta New Yorkiin (ehen, en ole katkera) ja tietenkin olen suunnitellut jo ostoslistaa heille mukaan :-D Koska he eivät ottaneet mua mukaan, joutuvat shoppailla mulle. Piste.

Ihan ykkösenä on Michael Korsin laukku. Mulla on jo kaksi isoa Hamiltonia ja aluksi oli selvää, että äiti saa kiikuttaa mulle kolmannen yksilön luggage-värissä ja kultaisilla metalliosilla. Nyt kuitenkin tuo alempi, hieman LV:n Newerfull-tyylinen laukku on alkanut himottamaan. Oranssi olisi todella ihana, mutta ehkä kuitenkin tuo ruskea olisi käytännöllisempi. Mutta ei kahta ilman kolmatta, meinaa löysin tuon numerolla yksi kilpailevan kaunokaisen tänään. Malli on aivan täydellinen! Kaikki nämä ovat, muttei kuitenkaan taida oma budjetti venyä ja äiti ei suostuisi ikinä tuomaan mulle enempää kuin yhden laukun :-D

Kaikki muut, paitsi Hamilton-malli ovat 298 dollaria, eli about 220e, Hamilton on 348 dollaria, eli 260euron luokkaa. Eli halvemmalla pääsee, kuin täällä Suomessa. Stockmannilla oli ainakin viime kesänä iso Hamilton muistaakseni 335e.

Mikä teistä on kaikista ihanin? :-)

Listalle on päässyt myös uudet UGGit, jotka yritän ylipuhua mulle tuliaisiksi :-) Lisäksi voisin laittaa listalle Jeffrey Campbellin litat, MACin meikkejä jajajajajaja....

34 kommenttia:

  1. Mä ottaisin ehdottomasti ton nelosen! Sitä oon katellu pidempään, että on kyllä ihana. :D Ja Hamilton on stockalla 325e. ;)

    VastaaPoista
  2. TOI EKA! Ihan mielettömän hieno! En oo aikasemmin paljoo perustanu noista Korsin laukuista kun kaikilla bloggaajilla on aina samanlaiset, mutta toi numero 1 on nyt kyllä vei mun sydämen. Laukku nro 2 on kyllä vähän nähty (ja mun makuun liian laatikkomallinen) ja 3 ja 4 vähän mitäänsanomattomia. Joten täältä siis ääni laukulle numero yksi! :)

    VastaaPoista
  3. tokaa o kaikist käytännöllisin =)

    VastaaPoista
  4. ompa ikävä äiti jos ei enempää kuin yhden michael korsin suostu tuomaan :/ kuitenkin nii ilkeä ettei ees mukaan new yorkii ottanu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äiti toimii ainoastaan välikätenä, eli maksan laukun hänelle takaisin :-) Ei tosiaankaan ostaisi mulle noin kallista laukkua tuliaisiksi. Ja vaikka maksankin laukun itse, äiti on niin tarkka mihin rahani laitan, joten ei suostu tuomaan kuin yhden laukun. Sitä sillä tarkoitin :-)

      Poista
  5. Nro1 ihan ehdottomasti, mielettömän kaunis! <3

    VastaaPoista
  6. Itse ottaisin nron 1! Aivan täydellinen!

    VastaaPoista
  7. Itse valitsisin 2! ;) Enkä osaa edes perustella, kai se miellyttää silmää eniten :)

    VastaaPoista
  8. 2 mallina, ite en tykkää ruskeasta väristä. Jos olisit halunnut, olisitko päässyt siis tuonne mukaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi malli on maailman paras :-) en olisi päässyt, tai no ehkä jos olisin itse maksanut matkat :-D

      Poista
  9. Numero neljä on paras :)

    VastaaPoista
  10. ykkönen! aivan U-P-E-A!

    VastaaPoista
  11. Kakkonen ehdottomasti!!! täydellinen, jos sä ostat kakkosen niin pakko myöntää et tulee pikku kateus :-D

    VastaaPoista
  12. Tuo ykkönen on ykkönen!:) Ihanin väri ehdottomasti! 2. mallina hieno, mutta värinä jo vähän nähty..:)

    VastaaPoista
  13. Michael Korsilla on kyllä monia ihania laukkuja, omat suosikkini ovat mm. Hamilton tote (se perus) mustana ja punaisena, myös Rock n' roll -versio Hamiltonista on tosi kiva ja ehkä eniten mun näköinen :D.

    VastaaPoista
  14. Noista on kyllä vaikea valita. Itse ottaisin varmaan numeron 4.

    VastaaPoista
  15. Ottaisin itse tuosta porukasta tuon numero ykkösen. Aivan ihanan mallinen ja värinen!

    VastaaPoista
  16. kakkonen miellyttää mun silmääni eniten :)

    http://thelittlenotebook2.blogspot.com/

    VastaaPoista
  17. Toi numero 1. on ihana, se siis! Ite en nimittäin hankkisi enää kolmatta samanlaista laukkua, oli malli miten ihana tahansa. :D Ja noi kaksi viimeistä on mun mielestä aika mitäänsanomattoman näköisiä.

    VastaaPoista
  18. ykkönen! ihana malli ja väri :)

    VastaaPoista
  19. Mä liputa nro 3!! Erikoisimman värinen noista neljästä, imee hyvin tavaraa itseensä ja muutenkin ajattoman kaunis, yksinkertainen. Eli paras noista neljästä. Ykkösen väri on outo, kakkonen on niin monella ja kolmosen väri ei miellytä :) 33333333!!

    VastaaPoista
  20. On kyllä kaikki ihania, mutta ehkä ykkönen silti veisi mun listalla voiton. :) Aivan ihanan mallinen!

    VastaaPoista
  21. no. 1 on kaikista hienoin! korsin veskat tai kellot ei normaalisti liikauta, mutta tuon ekan laukun voisin kelpuuttaa itsellenikin. on vielä tosi kauniin värinenkin! malli tuskin edes toimisi mustana yhtä hyvin.

    hobo

    VastaaPoista
  22. ykkönen on kyllä ihan ykkönen! :D

    VastaaPoista
  23. Nelonen!! Rakastuin<3 Hamilton on kans kiva ja täältäki semmonen jo löytyyki, mut nelonen! Nyt mäki tahdon:(

    VastaaPoista
  24. toi 4 huokuttaa omaa silmää tällä hetkellä eniten ! Itseasiassa se on omalla ostoslistalla myös. Se ois tarpeeksi iso ja samalla klassisen tyylikäs:)

    VastaaPoista
  25. 1 ja 4 ovat ihanimmat!:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela