Once in a lifetime

maanantai 19. joulukuuta 2011

Aloin äsken taas kiusaamaan itseäni selailemalla matkakohteita ja ihan kamala matkakuumehan siinä iski. Mua kiehtoo hieman erikoisemmat matkakohteet, enkä esimerkiksi ikinä ole ollut kiinnostunut matkustamaan perus talvikohteeseen Thaimaaseen. Tosin monet sen ympärillä olevat maat kyllä kiinnostavat. Haluaisin käydä maan jokaisessa kolkassa ja matkustaminen ja maailman näkeminen on minulle todella tärkeää. Olen matkustanutkin todella paljon, mutta  kaukomaat Kiinaa, USA:ta (New York) ja Perua lukuunottamatta ovat jääneet vähälle.

Tässä on kaukokohteita, joihin haluan ehdottomasti matkustaa elämäni aikana :-)

Hawaii
 Ollaan Cristiinan kanssa puhuttu, että kummankin täytettyä 25-vuotta, matkustetaan Hawaijille. Eli 2015 syksy, sitä odotellessa! :-D

Singapore

Malesia

Indonesia

Malediivit

Mauritius

Dubai

Kuuba

Meksiko

USA, California

Barbados

Malediivit tai Mauritius voisi olla häämatkakohde. Olisi ihana ottaa jonkun kanssa jokavuotiseksi tavaksi matkustaa näitä kohteita läpi, kun Suomessa alkaa pimeys vallitsemaan päiviä. Vaikka sitten kesälomalla matkustamiset jäisikin pois, olisi paljon ihanempi viettää pari viikkoa vuodessa jossain toisella puolella maapalloa.

Muilla myös haaveita matkustaa yllä oleviin paikkoihin? :-)

18 kommenttia:

  1. Mulla on aikalailla samat maat, joissa haluaisin käydä elämän aikana. Mullakaan ei kiinnosta mikään thaimaa, vaikka sielläkin joskus haluaisin käydä. Dubaissa olen käynyt jo, mutta haluan sinne ehdottomasti takaisin :)

    Kiina on myös tutustumisen arvoinen paikka, ja halpa! :)

    VastaaPoista
  2. maksaako porukkasi tai mummosi?

    VastaaPoista
  3. Hö! Voi Malediiveille ja Mauritiukselle mennä muutenkin kun vaan häämatkailemaan! Nimim. kokemusta on.

    Olen näistä sun listaamistasi käynyt neljässä, kaikki upeita. :)

    VastaaPoista
  4. Ihania kohteita, ja mitä kuvia, ahh! <3 Nyt ei tosiaan kannata näiden jälkeen katsoa ikkunasta ulos.. :/

    PS. ThaimaaHAN, ei ThaimaaSEEN ;)

    VastaaPoista
  5. aa iski kamala matkakuume! :-) etenkin malediivit kiinnostaisi! ja USA, juurikin new york ! :) ja täytyy sanoa, että itse yllätyin positiivisesti thaimaasta, kun kävin siellä vähän aikaa sitten! :-)

    VastaaPoista
  6. Aikalailla samokja kohteita löytyy :-) Eritysiesti Hawaii, Kuuba ja Meksiko kiinnostavat! Mutta haluisin kyllä thaimaaseen. Olen käynyt siellä viimeks vuonna 2004, jolloin olin vielä pieni ja tsunami ei ollut vielä tapahtunut. Kiinnostaisi nähdä miltä Thaimaa näyttää nyt tsunamin jälkeen :-) Reissaan tammikuun viimeisellä viikolla kohti Dubaita, sitä odotellessa ;-)

    VastaaPoista
  7. Hih, me ollaan just tomin kaa ajateltu mennä malediiveille häämatkalle :) Tosin tahitikin olis ihana! Mullakin on nyt ihan kamala matkakuume eikä tää nyt ainakaan yhtään lievittäny sitä! senkin mikaela! :D
    Ps. Onneks olkoon kouluun pääsystä :) ja ihastumisesta ;) hihi

    VastaaPoista
  8. Oi mikä vaan noista kävis! En oo käyny ikinä Euroopan ulkopuolella, siks noi kaukokohteet kiinnostaaki:). Ens kesän kyllä tulee todennäkösesti muutos, kun lähdetään Kaliforniaan!

    VastaaPoista
  9. hehheh, terkkuja täältä indonesiasta ! ihan mahtava paikka ! ;)

    VastaaPoista
  10. Thaimaa on ehk noista kaikista paras, ite oon käyny siel niin monta kertaa että !

    Rakastuin siihe maahan jo ekalla kerralla ja aina pakko päästä takas :)

    VastaaPoista
  11. Moikka,

    Onko sulla vielä tallessa se blogi, missä käsittelit liikkumista, syömistä ja painonhallintaa? :) Olisi kiva lukea sitä!

    VastaaPoista
  12. Malediivit, Singapore ja Seychellit kiinnostaa kauempana olevista kohteista. Euroopasta kiinnostaa melkein kaikki. Abu Dhabiin ois mahdollisuus lähteä nyt keväällä, kun serkku on siellä opettajana mutta saa nyt nähdä että pääsenkö lähtemään.... =D

    VastaaPoista
  13. mulle kelpais kyllä noi kaikki kohteet:) malediiveille ehkä tällähetkellä eniten haluaisin..

    VastaaPoista
  14. mauritius unelmana tämänkin ruudun takana!

    VastaaPoista
  15. kivoilta noi kuulostaa.
    mutta pakko sanoa, vaikka se thaimaan, etenkin phuket, on semmonen turisti rysä nii pakko hehkuttaa kui sielläKIN on nii siistii ku osaa mennä vähä syrjää ja pois siit turistijoukosta.

    mut haluisin käydä NORJASSA, googlaa trolltunga, ihan pirun siisti.

    VastaaPoista
  16. Pari viikkoa vuodessa poissa suomesta? hahaha, itse olen talvet poiissa suomesta (on varaa olla, kun ei osta turhia ostoksia ;) ) ja tuo hawaii oli muuten pettymys. täynnä betonihotelleja ja turisteja. parhaat paikat aitutaki ja cookin saareet. Takas biitsille -->

    VastaaPoista
  17. Thaimaata ei kannata sulkea pois vaihtoehdoista vain sen takia, koska se on suosittu ja "turistirysän" maineessa. Olin siellä vaihdossa 3,5 kk ja voin sanoa, että nämä rysät näyttävät todella kauniilta sesongin ulkopuolella. Voisin vaikka muuttaa Krabille. :) Indonesiassa, Maleasiassa ja Singaporessa tuli myös käytyä, ja pidin kyllä niistäkin. Indonesia jäi vahvasti mieleen luonnon ja kulttuurin ansiosta - suosittelen. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela