Hejsan! Musta ei ole kuulunut oikein mitään, koska yritän kamalalla aikataululla saada tehtyä kaikkea ja nähdä mahdollisimman paljon ihmisiä, ennenkuin lähden taas Ruotsiin.
Mulla on ollut tosi huono viikko ja huomaan, että on alkanut stressaamaan kamalasti kesän lähestyminen. Kaikki on niin helppoa Ruotsissa ja nyt mun pitää taas alkaa ottamaan vastuuta mun elämästä ja tehdä jotain järkevää. En ole itkenytkään koko Tukholmassa olon aikana ennen toissa viikonloppua, koska kaikki on ollut niin hyvin ja olen onnellinen. Sen jälkeen itku on ollut herkässä ja tuntuu, että satutan kaikilla tekemisilläni itseäni. Olen tosi kireä ja jännittynyt, sekä hermostun helposti. En yleensä ole yhtään sellainen ja pelkästään jo se aiheuttaa lisää stressiä. Jotenkin tuntuu, että palaset alkaa menemään paikoiltaan ja että jotain riistettäisiin multa. En halua tulla takaisin Suomeen, mutten taas halua jättää perhettäni. Haluan asua kaikkia lähellä, koska tiedän että tuun tarvitsemaan yksin muuttaessa paljon heidän tukea ja käydä paljon kotona.Ei musta olisi rakentamaan tyhjästä uutta elämää yksin Ruotsiin.
Tukholmassa elo on vaan niin huoletonta ja rakastan sitä kaupunkia, jonka vuoksi Suomeen paluu tulee olemaan vaikeaa. Lasken aina Suomessa lomalla ollessa päiviä paluuseen ja puhun lähes koko ajan Ruotsista. Tulee pakokauhu, koska ei vieläkään ole tietoa kesätöistä, en ole varma haluanko lähteä sinne Kreikkaan ja mun olisi pakko tehdä jotain kesällä. Onhan se outoa, koska Tukholmassa mulla on omanlainen vapaus, enkä ole tilivelvollinen kellekään. Asun, teen vähän töitä, menen ja nautin elämästä juuri niinkuin haluan ilman mitään muuta stressiä, kuin ostanko uuden paidan vai juon pari siideriä enemmän baarissa. Oonhan mä vapaa menemään ja tulemaan miten haluan, kun tulen Suomeen, mutta se on erilaista. Silloin mulla on vastuuta, pitää elättää itsensä ja huolehtia raha-asioista.
Muutenkin haluan tehdä Suomen lomistani täydellisiä, tehdä paljon kaikkea, pitää hauskaa, olla perheen kanssa ja nauttia. Siihen päälle yritän setviä omia tunteitani.
Kaiken stressin ja ahdistuksen lisäksi on kamala huoli muutamista henkilökohtaisemmista asioista ja vielä ne perus mieshuolet siihen päälle. ÄRRRRRRRRRRRRRSYTTÄÄ!
Voi olla, että tämä teksti hävii huomisen aikana. Ihme avautuminen ja itsensä kerääminen kolmen aikaan yöllä
voin kertoa, että et ole yksin maailmassa tuollaisten tunteiden ja ajatusten kanssa. onneks asioilla on aina tapana järjestyä, vaikka tuntuskin toivottomalta.
VastaaPoistaSellaista se on, aikuisen ihmisen elämä...tuntuu ettei mitään muuta olekaan kun stressiä. Voi kuinka välillä toivoisi olevasna vaikka 10-vuotias, eipä ollut pahemmin mitään huolia :D
VastaaPoistaMutta kyllä se siitä taas lähtee sujumaan kun koitat ottaa rennosti. Teet vaan päätöksen ja jos se ei myöhemmin tunnu enää hyvältä niin päätät jotain muuta...tää on kuitenkin sun elämä ja teet niinkuin hyvältä tuntuu. Sulla on kuitenkin aikaa kokeilla erilaisia juttuja ja asua vaikka vuorotellen jokaisessa maassa. Aina on kuitenkin paikka mihin voi palata kun siltä tuntuu...
Voi, tiiän kyllä tollaset tunteet ja fiilikset :f ne on kamalia. kunnon klisee, mutta 100 % tosi, mutta ajan kanssa kaikki ratkeaa. anna aikaa itelles, vaikka tuntuiskin että oot antanu jo vaikka millä mitalla. koskaan et voi antaa itelles liikaa aikaa. älä ota elämästäs liikaa paineita, koska kerranhan täällä vaan eletään (; älä ajattele elämääsi suorituksina tai minään muunakaan, anna mennä vaan. just chillin' ! =)
VastaaPoistaps. pakko oli kommentoida nyyminä, en omilla bloggerin tunnuksilla kehdannu =DD
Heippa!
VastaaPoistaEi kannata pelätä yksin muuttamista. Itse muutin viime syksynä ekaan omaan asuntoon ihan yksin. Aluksi oli vaikeaa ja olin aika yksinäinen. Nämä vaikeudet johtui kuitenkin suurimmalta osin ihan muista asioista kuin muutosta (mm. läheisen syöpä, uusi työ, jossa en viihtynyt jne.) Tuli aika monta itkupuhelua soitettua äidille viime syksynä... Kuitenkin, kun olin asunut muutaman kuukauden yksin, asiat alkoi sujua enkä tuntenut itseäni enää niin yksinäiseksi :) Nyt olen asunut 8 kk:tta yksin enkä enää voisi kuvitella asuvani vanhempien luona.
Kannattaa pitää yhteyttä kavereihin ja perheeseen, kun muutat. Kukaan ei kiellä sinua käymästä lapsuudenkodissa niin usein kuin haluat. Itsekin vietin paljon aikaa viime syksynä vanhempien luona :).
Mitä tulee raha-asioihin ja niistä selviämiseen, niin suosittelen hankkimaan töitä ja opiskelupaikan. Kelalta saa opiskelukuukausina asumis-ja opintotukea ja palkka täydentää mukavasti näitä tuloja. Itse työskentelen kahdessa työpaikassa opintojen ohella. Onhan se välillä raskasta, mutta toisaalta raha lämmittää aina mieltä ;)
Vielä siitä yksinäisyyden tunteesta... Sitäkin täytyy oppia sietämään. Se tuntuu aluksi vaikealta, mutta kyllä siihen tottuu eikä se pian enää tunnu niin pahalta. Minusta sulle tekisi hyvää muuttaa ihan yksin asumaan, niin oppisit että tulet kaikin tavoin yksin toimeen etkä ole kenestäkään riippuvainen.
Oikein hyvää kevättä sulle ja tsemppiä!
Susanna
olisit säästänyt palkkas etkä vieny kaikki rahojas henkkamaukkaan niin ''saisit'' viettää kesälomaa. sori vaan.
VastaaPoistaMulla on kaksi läheistä ystävää, jotka tulivat hetki sitten suomeen oltuaan aupairina ja heillä on/oli tismalleen samanlaiset tuntemukset kun sulla. Kun elämä oli ollut niin mukavaa ja huoletonta ulkomailla, ja sit yhtäkkiä piti tulla Suomeen, alkaa lukea pääsykokeisiin tosissaan, ettimään töitä, asuntoa jnejne.. Mutta kyllä he alkujärkytyksen jälkeen sopeutuivat takaisin tänne :) Että oli vaan pakko niin rennon vuoden/puolen vuoden jälkeen alkaa ottamaan vastuuta omasta elämästä ja tekemään sen eteen jotakin. Kannattaa yrittää olla stressaamatta liikaa, vaikuttaa että sulla on hyvä tukiverkosto palata takasin Suomeen, ja niinkuin pohditkin, niin on helpompaa muuttaa omilleen ensin vähän lähemmäksi, kuin lähteä kauas yksin. Koeta vaikka löytää juttuseuraa jotakin kautta ihmisistä jotka ovat olleen aupairina/vaihtarina, heillä on kokemusta noista tunteista :) KYLLÄ SÄ SELVIIT! kesä on tulossa ei muuta kun hymä huuleen ja rento ote, asioilla on tapan järjestyä!
VastaaPoistaSe on elämän tosiasia, että jotenkin on itsensä elätettävä, hankittava koulutus, asunto, ruokaa jne. Tottahan jokainen haluaisi viettää lekoisaa helppoa elämää vailla vastuuta ja huolia, mutta kylmä totuus on, että elämä ei ole niin satumaista. Ellei sitten löydä rikasta puolisoa ;) Toivon, että löydät jostain sen kipinän, joka auttaa sua ottamaan vastuuta itsestäsi, omasta onnellisuudestasi ja löydät jonkun kivan opiskelu- tai työpaikan sekä asuinympäristön. Tsemppiä!!!
VastaaPoista