Slider

"Mikä väri tekee meistä kauniimpia? Ja mikä meikki on taas aivan liikaa?"

torstai 17. helmikuuta 2011


Muutaman päivän Suomen mediassa on puhuttanut Top Model-nettisivusto ja keväällä Suomen julkaisuun tuleva samaa nimeä kantava lehti. Lehti on suunnattu alakoululaisille, jossa annetaan askarteluohjeiden ja sarjakuvien lisäksi neuvoja meikkaukseen ja kerrotaan uusimmista trendeistä. Anteeksi mitä? Alakoululainen on 6-12 vuotias lapsi, joka ei mielestäni tosiaankaan meikkaa ennen viidettä luokkaa, jonka pitäisi vielä leikkiä ja olla pohtimatta mikä on tällä hetkellä suurinta muotia, elää päivässä ja olla lapsi. Itse sitäpaitsi leikin vielä Barbeilla, hevosilla sun muilla kuudennella luokalla. Tiedän, että maailma on muuttunut tämän lähen 10vuoden aikana, mutta eikö lapsien pitäisi antaa olla lapsia muuttuvasta maailmasta huolimatta?

Miksi nyt on niin kamala kiire tehdä lapsista aikuisia ja väkisin aiheuttaa ulkonäköpaineita? Jo pelkästään vaatteiden vuoksi kiusaaminen on todella yleistä, joten miksi pitää yhä enemmän ulkonäön ja trendikkäiden vaatteiden tuoman statuksen merkitystä lisätä kasvuiässä oleville lapsille. Itseltä tämä menee ihan yli ymmärryksen. Eikö ne Lemmikki- ja Prinsessa-lehdet enää riitä?  Uusisuomen kolumnisti Akuliina Saarikosken kolumnin lukemisen jälkeen olin yhä enemmän järkyttynyt

"Aller Media on keksinyt, että tytöille pakkosyötettävät kauneusihanteet ja heteronormatiivisuus myyvät. Yhtiö tempaisee julkaisemalla 6-12 vuotiaille lapsille tarkoitetun Top Model -lehden, jonka nettisivut ja yhteisöfoorumi ovat jo auki.

Joskus yhteiskunnan brutaalius on niin käsittämätöntä ja ilmeistä, että se tuntuu parodioivan itse itseään. Silloin on muistuettava, että monille – kuten tässä tapauksessa lehden kohdeyleisönä oleville lapsille - kyseessä ei ole vitsi vaan heidän elämiään kohti kurottava pelottava sukupuolijärjestyksen koura.

Ala-asteikäiset saavat Top Modelin nettisivuilla vinkkejä selluliitin poistoon (”Aloita suihkuttamalla jalkoja ensiksi kuumalla vedellä, sen jälkeen kylmällä ylhäältä alaspäin.”), sisäiseen kauneuteen (”Pidä aina hymy huulilla, älä puhu liian lujaa tai liian hiljaa.”) ja litteän vatsan hankkimiseen (”Litteä vatsa on aivan fantastinen! Ei väliä, onko kyseessä lyhyt paita, joka väläyttää vatsasi näkyviin, vai tuntuuko se yksinkertaisesti vain niin hyvältä!”).

Lehden foorumin puolella annetaan ohjeita poikaystävän hankkimiseen, ihmissuhdeongelmiin ja sydänsuruihin, sillä ”kaikilla on joskus hieman ongelmia poikaystävänsä kanssa”.

Kriittinen huumorijulkaisu ”Lehti” yrittää repiä Allerin Median toimitusjohtajan Talouselämässä antamasta lausunnosta mustaa huumoria.

“Koskaan ei ole liian varhaista aloittaa nuorten naisten itsetunnon nakertamista. Tarkoituksemme on kiinnittää huomio siihen, että väärin stailattu ihminen ei ole ihminen ollenkaan vaan mikä lie troglodyytti”, ”Lehti” kuittaa.

Aller Media paljastaakin foorumillaan ehkä puolivahingossa mitä se oikeastaan myy: yksin jäämisen pelkoa. ”Yhteisön parhaat” -otsikon alle on listattu Top Model-yhteisön suosituimmat käyttäjät. On oltava suosittu, hyvännäköinen ja timmissä kunnossa. Mielellään jo kuusivuotiaana. Lehti rahastaa epävarmuudella, joka asettaa yhteiskunnassamme naiset – nuoret tytöt, ja nyt jo tyttölapset -  kisaamaan toisiaan vastaan fasistisella tavalla siitä ken on maassa kaunehin.

Kuka näille lapsille kertoisi, että omasta kehosta, seksuaalisuudesta, ystävistä, ihastuksista ja harrastuksista voisi nauttia ilman jatkuvaa itsensä piiskaamista, ruumiin kontrolloimista ja aikuisten käsittämättömien ihmissuhdenormien imitoimista.

Lasten oma kokemusmaailma pysyy aina aikuisilta tavoittamattomana, mutta muistatteko millaista oli olla 10-vuotias tyttö? Itse olin auttamattoman tyylitön isoissa ulkohaalareissa ja pompulapipossa. Muistan vain puissa kiipeilyn ja jalkapallon pelaamisen.

Monet ikäiseni joutuivat kuitenkin jo tuolloin ratkomaan lapsille mahdottomia kysymyksiä. Eräälle ystävälleni maksettiin 100 markkaa jokaiselta laihdutetulta kilolta. Toinen muistaa, kuinka luokan pojat pitelivät kiinni samalla kun he kopeloivat hänen rintojaan. Kolmannen vanhemmat kasvattivat hänestä pikku tyylitaiturin, jonka hiukset olivat aina täydellisesti ja joka oli kouluun saapuessaan kuin Voguen kannesta. Varhaisteini-iässä hän sairastui syömishäiriöön.

Lasten pakottaminen aikuisten maailmaan aikuisten ehdoilla jättää kipeät jäljet ruumiiseen ja mieleen.

Ja ei, tämä ei tarkoita sitä, ettei olisi upeata ja mahtavaa, että pikkutytöt pukeutuvat prinsessaksi ja sirottelevat glitteriä pitkin olohuonetta. Huolestuttavaa on se, että tämä on sallittua vain tytöille; se, että tämä on ainut tapa toteutta tyttöyttä; ja se,että Top Modelin kaltaiset lehdet opettavat tytöille, että jos ei toimi näin (sekä laihduta, jäädytä kasvojasi hymyyn ja suihkuttele jalkojasi kylmällä vedellä), jää yksin.

Top Modelin foorumilla nimimerkki Muskateer kirjoittaakin viestin, jonka otsikko on: ”yksinäine!!!!!!!!!!!!!!!!!”. Viestissä vedotaan sydäntäsärkevästi: ”arvioikaa mun setcardia, vaatekaappii, lähettäkää ystävyyspyyntöjä, kaikki kelpaa, oon yksinäine!!!” Tällä yksinäisyydellä Aller Media rahastaa.

Maailmassa, jossa markkinatalouden alttarille saa uhrata kenet tahansa, myös lapsen, ei Top Modelin kaltaisille tekijöille voi paljoa. On siis pidettävä huolta, että heidän äänensä ei ole ainut, jonka lapset ja varhaisnuoret kuulevat. Lapsille, ja erityisesti tyttölapsille, on sanottava: sinä päätät itsestäsi. Olet ainutkertainen ja ainutlaatuinen, ja kehosi on loistava juuri sellaisena kuin se on. Meidän aikuisten maailma on tylsä ja yhdenmukainen, sen sääntöjä ja lakeja ei kannata seurata."
Teksti täältä

Saiko koko TOPmodel-konsepti jonkun muunkin näkemään punaista?

20 kommenttia:

  1. Siis voiko toi enää olla ees todellista?! Jotenkin vääristyny tää maailma. Ala-asteella kuuluis leikkiä mukavia leikkejä, eikä olla tietokoneella, laihduttaa ja meikata. Oon järkyttyny....

    VastaaPoista
  2. Täällä toinen. Enkä oo itekkään kun vasta yheksännellä luokalla. Eli oma ihan oikea lapsuus on erittäinkin tuoreessa muistissa!

    Mulla on kolme nuorempaa siskoa, joista yks seiskalla toinen neljännellä ja kolmas vasta seitsemän kuukautta. Oon aina, ja varsinkin vanhimman siskon ollessa viikillä-kuukilla, neuvonu siskoja miten pukeutua ikäisensä tavalla. Lähes tulkoon piilotin muutama vuosi sitten nyt seiskalla olevan siskon vähäisiä meikkejä, ettei ne eksyis naamaan. Nykyään kattelen silmiä pyöritellen neljäsluokkalaisen meikkikokeiluja. Onneks se vielä ymmärtää olla meikkaamatta ja parhaat ja muotitietosimmat pukeutumis vinkit se saa multa:D

    Kauhulla oottelen sitä, minkälaista maailma on sitten kun nuorimmainen siskoista on alakoulu ikänen! Kaikkeni teen, että sekin saa ihan oikean lapsuuden, eikä tartte koko ajan miettiä mitä muut ajattelee ja mitä meikkejä rupeais käyttämään seuraavaks! Siitä kaikesta ehtii stressata ihan tarpeeks myöhemminkin:)

    Tätä mieltä on viistoista vuotias:D Enkä pidä itteäni mitenkään vanhoillisena tms!

    VastaaPoista
  3. hei apua, toi ei voi oikeesti olla totta! Toi on jotenki kauheeta et ei saa olla lapsii tarpeeks kauan, tai et se ois jotenki väärin jos ala-asteikäine leikkis vielä. Mä ootan kauhulla ku mun 7v. sisko alottaa koulun syksyn että mitä tulee...

    VastaaPoista
  4. Oon sanaton. Ja järkyttynyt samaan aikaan, toivottavasti kukaan pikkutyttö ei ikinä kanna tuota lehteä käsissään. Mutta vaikea sitä on estää!

    VastaaPoista
  5. Pakko myöntää että ekat ajatukset oli että mitä helvettiä. En kuitenkaan tuomitse kokonaan ennen kun näen lehden, eihän sitä tiedä millanen se on, toivottavasti ei todellakaan sellainen kun nettisivut antaa ymmärtää.

    VastaaPoista
  6. Minusta toi kuulostaa ihan hyvälle konseptille. On hyvä, että joku kertoo suoraan vinkit tytöille näinkin suoraan tärkeisiin asioihin. Muuten tytöt joutuvat kuulopuheisiin ja nettiin tiedonhankinnassa. Muuten tytöt ei tiedä kuinka poistaa selluliittia. Kuka nyt oikeastia haluaa, että tytöt kulkevat ympäriinsä selluliittijalkaisina??

    VastaaPoista
  7. Todella törkeää. Saa nähdä miten pitkälle tuollaisia voi jatkaa ennenkuin valtio joutuu maksamaan viulut mielenterveyskuluissa. Ja olen aivan satavarma, että lehden tekijöiden tyttärille ei varmasti anneta numeroakaan. Kyllä he itsekkin tietävät mitä lehti voi pahimmillaan aiheuttaa ja sitähän ei omalle kohdalle haluta.

    VastaaPoista
  8. eniten järkytyin selluliitin estämis ohjeita sun muita. ihan järkyttävää. lapsien pitää olla aikuisia liian aikaisin.

    VastaaPoista
  9. HAA..! se onkin poistettu sivuilta!

    VastaaPoista
  10. Mitä ihmettä? Täällä yks joka myös näkee punasta! Tuntuu pahalta ajatella, että ala-asteella voi olla jo kovat aikuistumispaineet, meikkaus- ja pukeutumispaineista puhumattakaan! "Koska kaikki muutki, munki on pakko."

    VastaaPoista
  11. MÄ EN KESTÄ ! luin tota silleee et tän on pakko olla joku vitsi! :D
    koska oikeesti jos et saa olla lapsi tarpeeks kauan, nii miten susta voi tulla hyvä aikuinen, ku asiat menny pielee jo aikasemmi?
    ja miks ton ikäisten pitäis huolehtii selluliitin poistamisesta...
    :'D

    VastaaPoista
  12. Onhan noit topmodel tuotteita ollu jo aika kauan:)

    VastaaPoista
  13. Öö siis totaa..:D Nään jo mielessäni jonkun 6-vuotiaan suihkuttelemassa jalkojaan "selluliitin" katoamisen toivossa. EI mitään järkeä. Tosi vääristynyttä. Pikkulasten- etenkin tyttöjen jutut on jo sitä luokkaa, että pahaa tekee kuunnella. Mites sitten, jos tästä tulee joku massiivinen muotijuttu tyttöjen keskuudessa..huh :o

    VastaaPoista
  14. KYLLÄ SAI NÄKEMÄÄN PUNAISTA!

    VastaaPoista
  15. huh huh !! :D

    eihän ton ikäsillä mtn selluliittiä ookaan O.o

    VastaaPoista
  16. Siis toi on aivan käsittämätöntä. Eikö nuorilla ja lapsilla ole jo ihan tarpeeksi ongelmia?! Nyt sitten väkisin yritetään saada lapset meikkaamaan ja ajattelemaan, että kukaan muu kuin laiha ei voi olla suosittu tai kaunis. En olisi järkyttynyt tästä niin paljon, jos tämä olisi tapahtunut jossain muussa maassa, mutta meidän kotosuomessa! Olen aina ajatellut että edes täällä lapset saisivat olla lapsia...

    Tästähän lapsille juuri tulee masennusta sun muuta, kun pitäisi yrittää sopia joukkoon. Ihan sairasta, sanon minä.

    VastaaPoista
  17. Ei niissä meikkivinkeissä mitään, jos pysytään kohtuuden rajoissa - aika iso osa nykyajan tytöistä aloittelee meikkaamisen opettelua viidennellä tai kuudennella luokalla (mikä on kyllä minusta täysin tarpeetonta; itse olen arkisin täysin tai lähes täysin meikitön, vaikka olen kohta 19-vuotias). Mutta nää litteet vatsat ja selluliitit pikkulasten lehdissä on jotain ihan hirveetä. Ja sitten vielä ihmetellään minkä takia nuorten - ja varsinkin tyttöjen - on nykyisin niin paha olla.

    VastaaPoista
  18. Ei oo totta! :D No mutta fakta on se, että ne meikkivinkit on "kokeile erilaista, laita punaista luomiväriä!"

    VastaaPoista
  19. Öm.. Ei tossa nyt muuten mitään, mutta itse kun olin 12v.. Niin sillon meikkasin kyllä ihan vakituiseen, ja käytin korkokenkiäkin, enkä lukenu mitään prinsessa lehtiä! :D Siis kyllä sen ymmärtää että jos 6.vuotiaalle jotain tommosta opettaa niin sillon on kyllä jotain pahasti pielessä, mutta 12 vuotias on kuitenkin jo seuraavana vuotena yläasteella:D

    VastaaPoista
  20. Valittevasti en enään leiki.
    Ostan jokaisen topmodel lehden numeron!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela