Hej allihopa!

torstai 4. marraskuuta 2010

Moimoimoimoi kaikki! Tänään mulla on ollut ihan mahtava päivä alkuviikon masiksesta huolimatta. Töissä oli tosi kivaa, ihania asiakkaita, sopivan kiire ja laiteltiin joulujuttuja esille. Äsken vasta pääsin kotiin. Jäin vahingossa hengailemaan töihin vähän yliajaksi :-D Töistä suoraan suuntasin kotipankkiin vaihtamaan euroja punniksi ja käväsin vielä Niinan kotona hakemassa sille muutamia tavaroita Lontooseen vietäviksi :-) Nyt sain jo raahattua matkalaukun vaatehuoneesta tohon keskelle lattiaa ja pitäisi vähän pakkailla. Ehkä tällä kertaa ei tulisi otettua kamalasti vaatetta jo sinne suuntaan, kun Niinan tavarat painaa kumminkin aika paljon (kolmet kengät, joista yhdet on superpainavat conssit ja villakangastakki). Onneksi ne jää sinne ja tekee tilaa mun ostoksille ;-)

Olen huomen aamuna jo yhdeksältä paikallista aikaa perillä, siitä kämpille viemään mun tavarat ja heti suunnataan shoppailemaan. Ollaan menossa Niinan muutaman tanskalaisen au pair-kaverin ja niiden kaverien kanssa jonnekin klubille, joten meistä kumpikin tarvii sinne jotain vaatetta :-) I'm so excited!

Kävin äsken vähän mielessä läpi ostoksia, mitkä on ne pakko-saada jutut
 Kuva tehty polyvorella

Must to haves from London Basic black pumps/something red for work/knits/black elegant maxidress/aviator jacket/LBD/poncho

Mun piti viime viikolla käydä ostamassa ne yhdet Dinskon lähes kuvan kenkiä vastaavat ihanuudet, mutta arvatkaa oliko 39 toiseen jalkaan just passeli ja toiseen himpun liian pieni! Koko 40 taas olisi lonksunut niin pahasti, ettei niillä olisi pystynyt kävelemään. Noh, ehkä mä löydän jotkut vastaavat tuolta :-)

Nyt alan heittelemään vähän vaatteita tonne matkalaukkuun ja kuvailemaan niitä haasteen juttuja :-) Eka osa niistä tulee vielä tänään! See ya later!<3

3 kommenttia:

  1. Mistä oot kerännyt nuo vaatteet? Tai lähinnä niiden kuvia tarkotan : D

    VastaaPoista
  2. Eiks polyvoressa yleesä tuu se niiden logo noihin kollaaseihin?

    VastaaPoista
  3. Mä aina print screenaan sen sivun paintille ja leikkaan sit kaikki turhat härpäkkeet pois :-) en mä jaksa noita sinne tallennella

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela