Failier

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Kuten ootte huomannu, on postailut jäänyt vähän vähälle viime aikoina. Syy siihen on ollut työt, joita mulla on olli kaikkina muina päivinä paitsi viime keskiviikkona. Eilenkin olin töissä klo 11-22, joten ei paljoa ole kerennyt mitään tekemään.Tälläistä tää välillä on, pitää päättää mihin aikansa käyttää ja jostain on pakko karsia ja valitettavasti poikaystävä ja lepääminen voittaa blogin.

Harmittaa mua itseäkin, koska en kerkeä postaamaan ja mitä mä edes postaisin? En oo pukeutunu oikeastaan koko viikkona mihinkään muuhun kuin leggareihin ja huppariin. How cool is that?

Mutta joo, vaateshoppailulakosta huolimatta oon vähän palkinnu itseäni pienillä ostoksilla ja repsahduksilla

7.6. Mikalla oli pääsykokeet Helsingissä ja lähdin sen mukaan sinne. Halusin vähän kiireisen viikonlopun jälkeen relata ja kävellä vaan itsekseni pitkin Helsingin katuja sillä välin, kun kulta ahertaa kokeen parissa.

Pari "palkintoa" myös ostin silloin
Kleopatramekko oli pakko ottaa mukaan, koska se oli viimeinen kappale ja jouduin taistelemaan vuoreen jumittuneen vetoketjun kanssa varmaan 20min, joten enhän mä nyt sitä kellekään muulle voinut jättää, koska sen takia mekko oli oletettavasti jäljellä  :-D. Hintaa oli 29,90e
Tummanvihreät chinot 19,95e H&m
Löysä toppi solmulla 9e (-50%) Monkista

Toinen repsahdus tapahtui eilen
Vero modasta kamelinvärinen (kuvassa näyttää vaaleammalta, damn u morningsun!) nepparihame 21,95e

Ja muita ei-kiellettyjä-ostoksia
 Sinkkuelämää 1 DVD ja Hawaiian tropicin aurinkosuojaton Deep-aurinkoöljy, Citymarket

Biozellin kuivashampoo, Garnier mineral dödö, Lumene natural code musta silmämeikkikynä ja pari uutta harjaa, Anttila (hintoja en muista)

Ja oon unohtanu esitellä kokonaan Mikalta saadun synttärilahjan!
Guessin kultainen kaulakoru<3 ensiksi ajattelin ostaa samanlaisen, kuin mikä mulla on rannekoruna, niin kaulakoruna, mutta sitten ihastuin tähän yksinkertaisempaan malliin kultaisena. Tykkään muutenkin enemmän kullasta ihoani vasten, kun hopeasta :-) Ranteessa nyt se on oikeastaan ihan sama

Tälläistä tänään. Mulla on vapaapäivä ja aion viettää sen rentoutuen. Paitsi joudun vähän tälläytyä, koska illemmalla Jouni tulee ottamaan musta yo-kuvat ellei sade yllätä :-)

22 kommenttia:

  1. koska teet sen hiuspostauksen?:) oon odottanut sitä kuin kuuta nousevaa!:) oon nimittäin itsekkin menossa todennäköisesti jopa tällä viikolla laittamaan teipit päähäni, niin sen takia olis kiva kuulla sun teippitarinasi ennen omaani!:) olis tosi kiva jos millään jaksaisit sellaisen tehdä!:)

    VastaaPoista
  2. etkö pyytänyt alennusta kun mekon vetoketju oli huono?

    VastaaPoista
  3. varmaankin tarkoitit 7.6 etkä 7.7:) Mihin kouluun mika haki?:)

    VastaaPoista
  4. Mitä ideaa on pitää shoppailulakko joka ei kuitenkaan pidä?

    VastaaPoista
  5. mäki meinasin joskus ostaa ton mekon, mut noi niitit häiritsi liikaa:D täydellinen mekko, jos siin ei ois noita niittejä

    VastaaPoista
  6. tulipa yllätyksenä että et onnistu vaateshoppauslakossa. kai se nyt ois jotenki ymmärtäny jos oisit ostanu jonku yhen perustopin mutta taas tommonen läjä rytkyjä joita ei luultavasti koskaan tuu sun päällä näkemään..

    ja mun mielestä ei oo kamalan normaalia jos pitää palkita ittensä uudella roinalla.. tai se on tosi tyhmää.

    VastaaPoista
  7. nyt anonyymit suut tukkoon! eikö teillä oikeasti ole parempaa tekemistä kun haukkua ja manailla mikaelaa ilkeillä kommenteillanne? te olette vain kaikki niin kateellisia mikaelalle kun teidän oma elämänne ei ole lähellekkään niin ihanaa kun mikaelan, mutta kuulkaas se toisten elämän haukkuminen ei omaanne ainakaan paranna vaan pahentaa, joten kannattais miettiä mitä seurauksia tuntemattien ihmisten kiusaamisella/haukkumisella on!!!
    mikaela on kaunis nuori nainen, jolla on ihana elämä ja edessä vieläkin ihanempi ja hänen ei todellakaan tarvitse kuunnella teidän ilkeiden itsesäälissä uivien anonyymien kommentteja!! purkakaa se paha olonne mielummin nyrkkeilysäkkiin kuin viattomien ihmisten kiusaamsieen!
    go mikaeala ja äläkä oikeesti välitä noista ilkeistä kommenteista, sä oot niiiin paljon niiden yläpuolella eikä sun todellakaan tarvitse välittää niistä!:)<3

    VastaaPoista
  8. Kun kerroit shoppauslakostasi, mua vähän nauratti - ei pari viikkoa ilman vaateostoksia ole mikään ponnistus, mutta ajattelin, että antaapa sun kokeilla sitten, ehkä voisit tuntea itses ylpeäksi, kun et ole muutamaan viikkoon ostanut rättejä.

    Mutta mitä vielä, et näemmä pystynyt siihen. Mun mielestä tämä olis nyt erittäin hyvä hetki sun avata silmäsi. Onko _normaalia_, jos nuori nainen ei voi olla muutamaa viikkoa ostamatta trikoolumppuja ja rikkinäisiä mekkoja? Yleensä en edes ole mikään kulutushysterian vastainen ihminen - on ihan jees, jos joku ostaa vaikka yhden vaatteen viikossa, jos oikeesti tarvii - mut sun blogisi ostosmania on lähestulkoon sairasta.

    Enkä mä nyt niinkään tahdo saarnata siitä, että maailma hukkuu jätteisiin, vaan siitä, että sulla on _ongelma_, ja sä tulet joutumaan joku päivä vaikeuksiin. Kun vanhemmilta ei enää tipu rahaa ja kituutat Mäkkäripalkalla omassa kämpässä, sä et vaan voi hamstrata tavaraa vaan siksi, että sitä on pakko saada.

    Mä tiedän, että sulla on nyt rahaa kuin roskaa ja mä tiedän, että sä pidät vaatteista. Mut mietipä ite joskus, kuinka montaa prosenttia vaatekaappisi rytkyistä oikeesti käytät.

    Villi veikkaus, 5 %? Mikaela-rakas, HERÄÄ!

    VastaaPoista
  9. Mistä tuo mekko on ostettu?

    VastaaPoista
  10. Paljonko maksoit tosta tanning oilista? Oon ettiny sellasta, mutta hinnat on ollu ihan järjettömiä :)

    VastaaPoista
  11. myytiinkö cittarissa muitakin hawaiian voiteita kuin tuota?

    VastaaPoista
  12. Kyllä se maailma vielä opettaa, että aina ei voi shoppailla.

    VastaaPoista
  13. voitko kertoa hieman tuosta deep tanning oil tuotteesta ? oon monta kertaa kävellyt sen ohi kaupassa, en vain ole raaskinut ostaa sitä.. mikä siinä on siis ideana ?

    VastaaPoista
  14. Mikä ihmeen "Failier" tossa otsikossa :D:D

    VastaaPoista
  15. Anonyymit: kattokaa kun tekee töitä, niin on se ihan mahdollista asua omillaan ja shoppailla kunnolla. (öö ja vielä säästääkin, vaikka ei oo ees mitkään insinöörin tulot,.. ei siis sinne päinkään)

    Terv. täällä yksi semmoinen

    VastaaPoista
  16. "nyt anonyymit suut tukkoon! eikö teillä oikeasti ole parempaa tekemistä kun haukkua ja manailla mikaelaa ilkeillä kommenteillanne? te olette vain kaikki niin kateellisia mikaelalle kun teidän oma elämänne ei ole lähellekkään niin ihanaa kun mikaelan --"

    Lol, nauroin. Ensinnäkin tämä blogi on julkinen, joten eiköhän tänne saa kukin kommentoida, sitä paitsi eivät nuo edelliset kommentit ole edes olleet mitenkään kamalia. Niissä vaan kehotetaan palaamaan maan pinnalle ja tajuamaan, ettei tuollainen viikottain satojen eurojen tuhlaus vaatteisiin ole ihan tervettä. Ja mitä kateuteen ja ihanaan elämään tulee, jos noita vanhempia postauksia katsoo voi kyllä huomata ettei tämän blogin pitäjän elämä ole mitään ruusuilla tanssimista. Sitä paitsi miten voit blogin perusteella päätellä että jonkun elämä on totaalisen ihanaa?? Ai koska se hankkii vaatteita 24/7? Joo'o, toivottavasti tajuat pointtini.

    Mikaelalle haluan sanoa sen verran että en olisi uskonutkaan että ostolakkosi kestäisi, mutta oletko koskaan miettinyt että tuolle himoshoppaamiselle saattaisi olla syvempikin syy? Tuota kulutustasi voisi jo kutsua shoppailuaddiktioksia, kannattaisi siis hakea jotain apua tms. Ja tämä ei ole mitään ilkeilyä, on vain ikivä lukea blogiasi kun tuntuu että elämäsi tärkein asia on shoppailu ja vaatteet.

    pps. voisitko joskus vastailla kommentteihin mitä tänne kirjoitetaan? Se olisi ihan mukavaa.

    VastaaPoista
  17. Voivoi... sun blogi oli ensimmäinen blogi mitä aloin seuraamaan, ja senkin jälkeen kun aloin seuraamaan muita niin tää pysyi suosikkina vaikka kuinka pitkään, mutta nyt on kyllä pakko sanoa että en edes vaivaudu tsekkaamaan tätä kovin usein uusien postauksien varalta, koska tiedän että niitä ei nykyään tule juuri koskaan ja jos tulee, niin ne on yhtä tyhjän kanssa.

    Toivottavasti lähiaikoina sulla on enemmän aikaa ja inspiraatiota bloggailla<3

    VastaaPoista
  18. sama kysymys kuin muutamassa edellisessä anojutussa, kerroppa lisää tuosta tanning jutusta. ite kävelin tänää ohi, mutta luulin että siinä on suojakerroin mutta ei nälköjään ollutkaan:/miten se toimii?

    VastaaPoista
  19. aural moon: ehdottoman samaa mieltä kanssasi. kuulisin mielelläni mikaelan vastauksen sun kommenttiin.
    tosi huolestuttavaa, kun tuntuu että nuoren tytön täytyy paikkailla joitain tyhjiä rakosia elämässä noin paljolla materialla.

    terv: janika

    VastaaPoista
  20. mistä ostit ton guessin kaulakorun? :) ja paljonko makso..?

    VastaaPoista
  21. Eiköhän Mikaela saa elää elämänsä just niin ku haluaa ja käyttää rahaa mihin ikinä lystää. Vaikka vanhempiensa kukkarolla käviski ni mitäs se meille muille kuuluu?? Hyödyntäisin minäki mahdollisuutta ellei porukat ois niin rahattomia:D Te muut voitte parantaa maailmaa niin paljon ku lystäätte ja olla ostelematta jos se teidän mieltänne niin kovasti painaa. Typerä jauhaa tollasesta tyhjänpäiväsestä asiasta. Voitte te tietty lopettaa lukemastaki tätä blogia :)

    VastaaPoista
  22. onko toi kuivashampoo hyvä? :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela