New York part 2

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Nyt vasta sain aikaa tehtyä tokan osan nykistä. Ja ne paidatkin on esittelemättä! Ne yritän perjantaina keretä kuvailemaan, koska huomiset penkkarit vie koko päivän :-)

Perjantai 5.2.

Näkymät hotellin ikkunasta 6th Avenuelle n.8aikaan aamulla näytti tältä.
Yllättäen Starbucks hotellia vastapäätä vaikka itse hotellinkin yhteydessä oli se :-D
Aloitettiin perjantai lähtemällä pienelle kävelylle Central parkiin, joka oli ihan hotellin kulmilla.
Puisto näytti vähän erilaiselta, kuin mitä siihen oli tottunut telkan tai elokuvien perusteella. Mutta koiranulkoiluttajia oli oikeastikin ihan älyttömästi!
Puistossa oli luistinrata, joka oli heti jo 9aikaan aamulla noin täynnä.
Central parkista jatkettiin 5ft Avenueta pitkin Empire state buildingille
mielenosoitus :-D
Kunnon turvatarkastuksien jälkeen päästiin viimein hissiin ja matka jatkui 86 kerrokseen
Empiren jälkeen lähdettiin Woodburyn outlet-kylään, jonna matka kesti pääller tunnin.
 
Suosittelen tuolla käymistä ja bussi maksoi 4aikuiselta ja 1lapselta n.75$ yhteen suuntaan. Mentiin menomatka taksilla, jota en tosiaankaan suosittele, se meinaan maksoi 200$ :-D Oltais suosiolla otettu se edestakainen bussimatka jota meille kaupiteltiin, jos oltais toi tiedetty.

Tuolta löytyy kaikkien merkkiliikkeiden outletit Chanelista Louis Vuittoniin ja Guessista Ugg Australiaan. Lisäksi löytyy halvempia merkkejä, kuten Gap, Esprit, Converse tms. Meillä meni sellainen 7tuntia tuolla kierrellessä. Kerron lisää ostosvinkki-postauksessa :-)
 Nykin eka Frapuccinokin tuli juotua tuolla.
Saaliini Outletista näytti tältä. Mm. Converset oli siellä (huimat) 5$ halvemmat muiden liikkeiden hintoihin verrattuina.

 Pitkän päivän jälkeen otettiin taksi ja suunnattiin China towniin syömään. Koko paikka oli ihan hirveä! Kamalan sotkuinen ja pimeä ja kiinalainenkin, jossa käytiin, oli ihan pettymys. Otettiin vielä valmis ateria, jotka ei yleensä petä koskaan, mutta toisin kävi. Maailman huonoin kiinalainen, vaikka turistioppaassa ja lehdessä oli sitä kehuttu (mietittii monesti matkan aikana, että miksi). Ainoa plussa tulee onnenkeskistä!
Nyt on toinenkin päivä pulkassa ja loput mahtuukin yhteen postaukseen :-)Illemmalla tulee vielä yksi "normaali" postaus.

9 kommenttia:

  1. voivoi mun new york-ikävä vaan kasvaa...!

    VastaaPoista
  2. IHANAN näköstä ♥ hauluisin tosi kovasti matkoille nytte
    mut tosiaan vähän toi puisto näyttää vähän karulta kaikkiin kuviin jne :-o no okei on talvi mut silti :D

    VastaaPoista
  3. minkä hintaisia uggit oli siel outlet paikas? o: oliks ne paljonki edullisempiii ku muual? ainiii siiit guessin koruist piti kysyy, näkyks niiit outletis? :)

    VastaaPoista
  4. vooi ku ihania kuvia! just tollasia kuvia näkee new yorkistaniin harvoin! nauratti niin toi teletappi ! :) mutta kiitos kuvista ja myöskin tuosta shoppailu paikasta pitää pistää korvan taakse :D :)

    VastaaPoista
  5. Voi luoja. :D Varmasti ihana kaupunki. Tuonne on kyllä pakko päästä joskus! Eikö siellä mene järki kun kaikki on niiiin suurta? :D

    VastaaPoista
  6. aah tuli kylmiäväreitä noista nykin kuvista !

    VastaaPoista
  7. Onko toi nykin puisto oikeesti sellanen paikka,ettei sinne yöllä kandeis mennä?

    VastaaPoista
  8. ää toi juicy couture-liike näytti ihanalta ! rakastan juicyy ja multa löytyy juicyn ihanii tracsuit:ei (: ja voisin varastaa kaikki sun vaattet ! rakastan niitä niin !

    VastaaPoista
  9. niiin ikävä ihanaan nykiin!
    vähänkö kiva kuulla, etten ole ainoa, kenelle jäi kökkö maku suuhun Chinatownista. yy, ahdistaa ajatuskin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela