Liikunta
Liikunta on parin viime vuoden aikana tullu mulle tosi tärkeäksi. Aluksi se lähti pelkällä Cheerleadingilla, sitten pääsinkin seuramme edustusjoukkueeseen ja treenejä oli 3-4kertaa viikossa, joten muulle ei aikaa ollutkaan.
Nyt käyn 2-4kertaa viikossa salilla/ryhmäliikunnoissa ja sen lisäksi 2kertaa viikossa Cheerleading-treeneissä.
Bodypump on mun yks ihan ehdoton lemppari! Fiilis on mahtava, tunnilla ei tule löysäiltyä ja salillamme on tosi ihanat ohjaajat, jotka jaksaa puskea hikeä muiden kanssa. Paikat on aika hellinä aika tunnin jälkeen ja plussaa on, että painot voi päättää itse ja välillä voi ottaa vähän rennommin ja välillä pitää kunnon rääkin ja laittaa vähän enemmän painoja (niinkun mä tein tänään!)


Tässä on mun viime viikon (vko 42) ja tän päivän liikuntapäiväkirja. viime maanantain sähly ja torstain kuntopiiri oli koulussa liikunnan kurssilla.

Sunnuntaina olisi ollut Cheerleading-treenit, mutta olin vähän alla päin, niin en mennyt. Harmitti se lauantainen :s
Ruokavalio
Mun ruokavalio ei ole mikään malliesimerkki, koska olen tietyistä syistä tosi huono syömään ja välillä tulee pidettyä paaskopäiviäkin. Eilinen esimerkiksi meni kokonaan paastotessa, sen verran paljon se raskaus-kommentti mua loukkas. En vaan voi sille mitään.
Joudun toisinaan ravitsemusterapian takia pitämään ruokapäiväkirjaa ja löysin viime kuun (syyskuun) yhden päivän ruokapäiväkirjan jonka laitan tänne.
Tiistai 22.9.2009

Vaalean leivän oon poistanut kokonaan mun ruokavaliosta ja riisin, pastan ja perunan jätän minimiin. Kuitua hankin täysjyvämuroista, kuten Fitness, hedelmistä ja tummasta- tai täysjyväleivästä.
Proteiinia hankin yleensä maitotuotteista. Jogurtissa sitä ei ole kovin paljon, joten yritän syödä mahdollisimman usein rahkaa, jossa on proteiinia lähes tuplasti. Mulla on ns. kammo lämpimään ruokaan tän mun syömisongelman takia, joten eläinkunnan tuotteet jää aika usein syömättä :S Nyt sekin on kuitenkin vähän jo parantunut ja tulee ainakin viikonloppusin syötyä lämmintä ruokaa. Kiitos Mikan!

Jäätelö on mun ehdoton lemppariherkku ja sitä pystyn syömään litran putkeen. Senkin ostamista olen yrittänyt välttää, koska yleensä se menee siihen syön-oksennan-syön-oksennan - kierteeseen. En vaan voi itelleni mitään :s Jätskissä yritän tuon takia suosia mehujäätä tai sorbettia.
Nyt suuntaan suihkun kautta nukkumaan. Huomenna aikanen herätys vaikka onkin loma klo 1o olevan ravitsemusterapian takia :s
Tällänen toivepostaus tällä kertaa :)
kiitoskiitos tästä postauksesta <3 ei sillä että ottaisin esimerkkiä, mutta oli kiva posti ja jotenkin pystyin tosi paljon samaistumaan :) mulla oli jtn fiksua mielessä mutta unohtu...
VastaaPoistalopeta toi "en vaan voi itelleni mitään". sä just voit itelles mitä tahansa, kuka muukaan voisi.
VastaaPoistaTää oli tosi kiva postaus! Oon ite sun kanssa samaa kokoa ja itsekin aikoinani laihduttanut todella paljon, ja nykyäänkin yritän vielä laihduttaa jonkin verran joten oli kiva saada vähä lisätietoa liikunta-ja ruokailutottumiksistas. Harrastan itsekin pilatesta ja tykkään myös tositosi paljon sillä se on tosi tehokasta! Ja bodypumpin ja spinningin aloitan tammikuussa :) Haluaisinkin tietää paljonko tollainen kuntosalin/kuntokeskuksen jäsenyys maksaa siellä Mäntsälässä päin?
VastaaPoistaOlispa itellänikin rahaa käydä jollain salilla! Nyt vaan lenkkeilyyn jääny liikkuminen viime aikoina :s ja yää liikaa sipsiä menee kun viikonloppusin leffaa aina katsellaan, pitäis korvata nekin jollain. Ehkä tässä taas kohta jaksais alkaa pitämään kirjaa syömisistä niin jossain vaiheessa tulis taas parempaan kuntoon :)
VastaaPoista"lopeta toi "en vaan voi itelleni mitään". sä just voit itelles mitä tahansa, kuka muukaan voisi."
VastaaPoistaAnteeksi nyt vain, mutta syömishäiriö on psyykkinen juttu, joten sille harvoin voi pelkästään itse mitään. Sama asia kuin sanoisit syöpää sairastavalle, että kamoon paranna itses tuosta syövästä! Ja kuka sinä olet sanomaan muille, että lopeta se ja se?
Tosi kiva ja monipuolinen postaus! =) voi kumpa mullaki riittäis voimat ja ripeys tommosiin liikuntaharrastuksiin :)
VastaaPoistaihan mielettömän hyvä postaus! innostit mut kokeilemaan pilatesta, kun sitä meidän salilta löytyisi mutta ei ole tullut vielä jostain syystä kokeiltua :) mutta nyt täytyy kyllä kokeilla.
VastaaPoistaEi noi paastopäivät kyllä oikeasti mitään auta :) Elimistö menee ihan sekaisin...
VastaaPoistaTosi kiva postaus :) !
VastaaPoistaOli kyllä ihana postaus! Ihailen sua niin paljon kun sulla on motivaatiota ja itsekuria tuollaiseen syömiseen ja liikkumiseen, mitä nyt olitkaan jo laihduttanut? 12kg?
VastaaPoistaNäytät niin upealta jo tuollaisenaankin niin voin vaan kuvitella kuinka kaikki jätkät kuolaa sun perään kun oot sun ihanne painossa<3 Kuinka paljon painat ja kuinka pitkä edes olet? Uteliaisuuttani kyselen vain.
En itse pukeudu yhtään samalla tavalla kuin sinä, mutta TODELLAKIN IHAILEN sun tyyliä niin paljon, osaat yhdistellä kaikkia vaatteita ja tuunata itse, näytät vielä ihan helvetin hyvältäki niissä vaikka et olisikaan langanlaihan mallin mitoissa!
Petyn pahasti aina kun tulen katsomaan tänne sun blogiin eikä olekkaan uusia postauksia, joten kirjoitteleppa ahkerasti vaan!
Tsemppiä kaikkeen, ♥:lla tuore blogisi seuraaja
miten jaksat liikkua noin paljon? :D
VastaaPoistaihana tää postaus =) ps. käyn ite samaisella salilla (:
VastaaPoistaKäytkö koulu aikana kouluruokaa syömässä? jos et pärjääkkö ilman sitä koko päivän?
VastaaPoistaOlen lukenut tätä blogia aika pitkään ja on tullut esille että treenaat jonkun verran ja syöt terveellisesti. Mutta nyt jotenkin toi järkytti tai että jäin kummastelemaan miten vähän syöt ja paljon liikut. Ruokatottumukset tajuan, koska itteltäkin jää joskus kiireen takia ruoka vähälle, mutta MITEN jaksat liikkua noin paljon noin vähällä ruualla? Siis että et tuuperru sinne salin lattialle ?
VastaaPoistaps. blogisi on rakkautta niinkuin vaatteetkin