010509

lauantai 2. toukokuuta 2009

Huomenta! Ihana, kun hyvät ilmat vaan jatkuu. Yleensä mun tuurilla oon lomilla kipeä tai on huono sää. Mutta ei tällä kertaa! Neidit, toiveitamme on kuunneltu sään suhteen.

Eilen oli päällä: Gt teeppari ja toppi, leggingsit, mummon kätköistä löydetty leopardihuivi ja ulkona H&m leopardi peeptoet ja takki.
Hiuksiin tein sivuun pienen letin. Korvikset H&m

Eilen menin kuuden aikoihin Järvenpään rantapuistoon Lauran ja Rudyn kanssa. Oli ihan outoa, että oli niin paljon porukkaa vaikka just eilen oli ollut vappu. Huomaa että sää saa nuoret (ja vanhemmatkin) liikkeelle.
Lepakko-Rudy





Siinä kymmenen aikaan tulin takaisin Mäntsälään ja lähdin ajelemaan Kimin ja Mariannen kanssa. Ajeltiin jonkun verran, käytiin hengaamassa Mäntsälän assan grillillä (:D) ja sen jälkeen mentiin Mariannen pikkuserkulle Taaville. Katottiin lätkä loppuun ja nähtiin just sopivasti Suomen voitto maali!

Ja sain traumoja vessasta! Sen Taavin kämpän vessan ovi on sellanen, että ensiksi pitää kääntää lukko auki ja sitten vasta kahvasta. No, enhän mä sitä tiennyt ja ulos mentäessä väänsin samaan aikaan kahvasta ja lukosta. Lopun varmaan arvaattekin; jäin JUMIIN sinne vessaan :D No siitä alkoi kauhee sählääminen ja vääntäminen, että lukko saadaan auki. Se meni vissiin vähän pahemmin jumiin ja lopulta minä (!!!!!) keksin että ruuvaan lukon irti. Onneksi sinne vessaan oli ikkuna, josta sai annettua mulle työkalut. Siinä sitten ruuvailin lukkoa irti hysteerisesti samalla nauraen. Miksi aika tollasissa tilanteissa alkaa naurattamaan? :D

Kun oli lukko saatu ruuvattua auki, saatiin lukkokin lopulta väännettyä auki ruuvimeisselin avulla. Korjattiin se lukko takaskin siihen oveen! Ja Taavi ilmoitti, että musta tulee sen uus vaimo :D Mulla on tälläsiä salaisia taitoja. Kimi kysykin miksen mennyt amikseen! Heh, ehkä mun nikkarointihalut tyydyttää satunnaiset ruuvimeisselöinnit.

Muilla pahoja kokemuksia oven taakse jumittumisesta? :D

Nyt pitää alkaa siivota huonetta ja sen jälkeen menen lenkille tai salille. Illalla oletettavasti jonnekin ulos, kun on noin hieno ilmakin :)

7 kommenttia:

  1. Ei tuo mitään! Kerran yks mun kaveri meni kännissä vessaan kakkosasioilleen, ja sammui sinne! Ihmeteltiin sitten et miks kaveri ei tuu ulos vessasta, ja lopulta ruuvvattiin ovi auki ulkopuolelta. Siellä kaveri sitten istui housut nilkoissa pöntöllä ja nukkui pää jalkojen välissä! Noh, onneksi oli hänen lähisukuaan mukana, serkkunsa pelasti & puhdisti hänet tilanteesta ja vietiin kaveri kotiinsa nukkumaan. Sen jälkeen kaveri piti pientä väliä ryyppäämisessä :D

    VastaaPoista
  2. vessat on mun pahimpia vihollisia, onnistun aina jumittumaan lukkojen taakse jossakin muualla kuin kotona :-D (viimeksi ravintolassa) harmi vaan että pelkään pieniä tiloja joissa ei oo ikkunoita ja meen aina ihan paniikkiin, alan itkemään ja tärisemään ym. eli välttelen yleisiä tiloja :-D

    VastaaPoista
  3. heh ihanku kuljettelisit tota kieltämättä ihanan söpöä koiraasi mukana kuin jotain asustetta =)

    VastaaPoista
  4. kokemuksia vessaan jumittumisesta LÖYTYY ! kerran muistan jääneeni hesburgerin sinivaloiseen pikkukoppiin jumiin, jossa iski lievä ahdistus juuri valojen takia, vaikka loppupeleissä en vessassa kauaa joutunutkaan viettämään. luojan kiitos en mennyt vessaan yksin, jolloin minulla ei olisi ollut ketään kenet huutaa pyytämään apua :D

    toinen legendaarisimmista on varmaan se, kun omaan kotivessaani onnistuin lukittautumaan keskellä kauheinta kiirepäivää. menot viivästyivät kuin jouduin viettämään vessassa melkein tunnin, vaikka isäni työkalujen kanssa yritti ovea saada auki. lopulta hakkasimme sitten oveen reiän ja lukon kokonaan pois, ja ovi vaihtoon :)

    VastaaPoista
  5. "Eilen menin kuuden aikoihin Järvenpään rantapuistoon Lauran ja Rudyn kanssa. Oli ihan outoa, että oli niin paljon porukkaa vaikka just eilen oli ollut vappu. Huomaa että sää saa nuoret (ja vanhemmatkin) liikkeelle." Huoh, jotkut juhlii vappua vasta vappupäivänä. Etkö tätä(kään) tiennyt? :D

    VastaaPoista
  6. Mä jäin joskus pienenä jumiin laivan vessaan. :D Jonku talkkarin tms. piti sit tulla ruuvailee lukko auki vessan ulkopuolelt. :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela