He makes me smile

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Oon ihan megaväsynyt ja meinasin unohtaa tehdä tän postauksen, joten aika pikaiset tekstit vaan kuviin!

Kävin tänään kaupassa ostamassa hedelmiä, kumilankaa ja uusimman Hot nown. Sen jälkeen poikkesin kirppiksellä ja ostin snow wash farkkuhameen 1eurolla ja lilan ja vaaleanpunaisen topin 50snt/each. Noi kumpikin on essin inspiroimana tulossa hamekäyttöön.

Tosta hameesta lähti ihan reilusti pituutta pois. Alunperin ylttyi melkein puoleen pohkeeseen.
Toi hame on tosi kivan värinen ja siinä on takana ja taskuissa tollaset (kuluneet) mokkapalaset. heheh, näytän kivalta keskivartalolihavalta tossa kuvassa :D
Laitoin tohon helmaan kumilangan kiristämään sitä vähän pussimaiseksi ja antamaan istuvuutta. Olisi saanut olla vähän vielä kireämpi, mutten jaksanut alkaa sitä enää muuttamaan.

Aikaisemmin tällä viikolla kirppikseltä ostettuun mintun väriseen hameeseen laitoin myös kumpparin ja lyhensin sitä. Toi on aika pitkä ja saatan lyhentää vielä lisää kääntämällä jotenkin tuolta alhaalta. Tohon kumilangan ompeleminen oli NIIN tuskaa, etten uusiksi ala enää tehdä sitä hommaa.

Kolma kumpparikohde oli viikko sitten ostettu Gina Tricotin valkoinen trikoomekko, jota saksilla lyhensin vahingossa vähän liikaa ja siitä tuli aika lyhyt. Nyt kun siellä on toi kumppari, niin pitää mekon pepun päällä. Eli ylttyy juuri pepun yli. Unohdin kuvata ton päällä.
Mulla on niin törkeen lyhyet jalat, että oon lyhentänyt sen korallinkin värisen samanlaisen mekon.

Lisäksi tein yhteen harmaaseen t-paitaan hapsut helmaan ja levensin kaula-aukkoa, joka olisi tosin ollut sittenkin kivempi normaalina, koska tein siitä vähän liian ison.

Nyt muutamat viime päivien ostokset päällä.

Toi mekko on ihan unelma rintoihin saakka ! Ei liian tiukka ja muutenkin istuu täydellisesti. Mutta sitten rinnat... Tunkeminen kestää ikuisuuden ja täytyy asetella niitä toinen ikuisuus ettei koko varustus ole esillä eikä noi "rintojen"alasaumat ylhäältä mene kohilleen mutta ei voi mitään. ihana tää silti on!
Trikoomekko on kanssa kiva. Ajattelin että tohonkin voisi ehkä laittaa kumpparin helmaan. Täytyy vielä miettiä :)
Toi onlyn musta mekkojuttu on kanssa tosi kiva. hyvää kuvaa oli vaan vaikea saada :s Paremman näköinen livenä!

Nyt alan nukkumaan. Säälittävää näin aikaseen mutta ihan sama!

Hyvää yötä :)

ps. Otsikko omistettu yhelle pojalle!

13 kommenttia:

  1. oi vitsi oot kaunis! ja osaat ommellakki ihan ku ammattilainen!

    VastaaPoista
  2. Hei, oot valitellut aina välillä tuosta etteivät rinnat meinaa mahtua mekkoon/paitaan.

    Kaupoissa (olisko ollut Lindexillä) myydään rintsikoita, jotka pienentävät rintoja yhdellä kuppikoolla, tosin ne kuulemma maksavat aika paljon (MUTTA ovat toimivat).
    Kaveri vain kertoi itse testanneena kyseisistä rintaliiveistä.

    Ajattelin vain kertoa sulle, jos niistä olisi sulle apua. Vaatteet nimittäin näyttävät usein paremmalta, jos tissit eivät ole ihan tyrkky esillä. :)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. munki pitää tehä sellane hapsupaita :> kivoja noi löydöt ja tuunaukset :>

    VastaaPoista
  5. Älä nyt ihan kaikesta tee pallohelmaisia:) minusta toi musta hame on tosi nätti noin! Ja kerro pojasta ihmeessä lisää...

    VastaaPoista
  6. Ootpa taitava käsistäs!

    VastaaPoista
  7. Mun mielestä sun ei pitäis laittaa pussille tota Ginan mekon helmaa. Se on kaunis noinkin :D

    VastaaPoista
  8. milla: no kiitos :) Ei ehkä kummiskaan kun ammattalaiset!

    maria: aijaa! :o Pitää mennä testaamaan joku pv :) Se on kyllä ärsyttävää, kun tissit kiinnittää huomion ennen esimerkiksi mekon kuosia :D

    jessica: kiitos :)

    anna: jätän sen sittenkin tollaiseksi :) Saitte mut miettimään kunnolla :D

    Kerron varmasti kuhan etenee tms!

    kinja: kiitos!

    linda sofia: kiitti :)

    peotra: en laita! :D

    VastaaPoista
  9. voi vitsi! toi gtn kukkamekko, mua niin harmittaa että en sovittanu sitä eilen ku olin kaupungilla, ois maksanu 9,90€ mut meni hermot ihan vitusti niihin minisovituskoppeihin ja tuskahikeen! harmittaaa! näyttää sulla kyl hyvältä-

    VastaaPoista
  10. legginssit ei sulle oikeen sovi kun ne tekee susta paksumahasen ja pökköjalkasen näkösen ja ne sopiikin oikeestaan vaan pitkähoikka jalkasille. Sit sulla on pellemeikit eli LIIKAA meikkiä ja huonoa yritystä. Hameista teet horomaisen lyhyitä. En ihmettele jos miehet eivät pidä sua viehättävänä. Saisit nimittäin itsestäsi sievän näköisen jos käyttäisit vartalollesi suopeita vaatteita ja vähentäisit meikkiä ja antaisit hiusten olla luonnolliset.

    VastaaPoista
  11. Tiedätkö yhtään miusää mytäisiin tenareitta siis nettikauppa ja laukkuja!?==9

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela