Lonely, fat and ugly

Oon kamalan yksinäinen, varsinkin aina arkisin. Koulussa oon vaan yksin, ei oikeestaan edes huvita puhua kenenkään kanssa ja tuntuu, ettei kukaan edes halua ottaa muhun kontaktia. Koulussa oon tosi väsynyt ja sinne lähteminen on vaikeaa. Ahdistaa sinne meneminen, siellä olo ja kaikki ihmiset siellä. Opettajat on alkanu painostaa mua koko ajan. Huolissaanhan ne kait on, mutta mulle tulee sellanen olo, että oon koko meiän koulun surkein ja säälittävin oppilas, koska pitää koko ajan patistaa mua. Ahdistaa vaan ajatellakin koko asiaa. Haluisin jaksaa koulussa, mutten vaan nyt pysty. Mun koko energia menee sen ajattelemiseen että mitä saan syödä, laihtumiseen, siihen, että oon kuvottava ja etten kelpaa kellekään, ennenkuin oon pieni ja kaunis. En edes jaksa enään hymyillä koulussa enkä kotonakaan. En vaan jaksa. Oon niin väsynyt.

Tää on ihan outoa, kun nyt melkein viikon oon ollut tosi itkuherkkä. Itkettää ihan pienetkin asiat ja oon muutenkin herkkä. Keskiviikkona hoitoneuvottelussa vaan itkin, torstaina itkin kun juttelin mun tilanteesta koulussa ryhmänohjaajan kanssa, perjantaina itkin, kun jouduin mennä juttelemaan Opolle mun opinnoista. Lauantai on tähän mennessä ollut ainut päivä, kun en oo itkenyt. Mutta se olikin kiva päivä. Eilen itkin salin jälkeen. En tiedä miksi, mutta alko ahdistamaan ja olin pettynyt itteeni, koska en ollut kolmatta tuntia salilla. En jaksanut enää sen kahden tunnin jälkeen. Tuli vaan niin hirveä olo. En mennyt illalla edes treeneihin, koska ahdisti. Nukkumaan menin jo klo 20 ja heräsin tänään noin klo 9:10 kauheaan migreeniin. Olin ekan tunnin pois koulusta. En vaan pystynyt menemään, koska särki päätä ja oli outo olo. Tänäänkin koko päivä mennyt ihan sumussa. Koulussa en puhunut oikeastaan kellekään ja lähinkin kuviksen tunnilta aikasemmin, ettei salilla mene sitten niin pitkään.

Salin jälkeen kotona oli ihan kamala olo. Edes se ei auttanut, että kulutin salilla ainakin 600kcal ja että olin laihtunu perjnataista melkein 2kg ja mun painon eka luku oli tippunut alempaan. Vihdoin pääsin sillä luvulla alkavaan painoon, mitä oon tavotellut jo kauan. Mutta jotenkin vaan se ei tuonut sitä iloa, mitä oletin sen tuovan. Ahdistuin, koska nyt pitää tehdä entistä enemmän töitä, ettei se luku nouse takaisin ylös. En jaksaisi tätä, mutta pakko. En osaa lopettaa. En tavallaan edes halua, koska rakastan tätä kontrollin tunnetta, mutten haluaisi että tää on näin raskasta.

Sain jonkun kamalan itkukohtauksen, kun äiti pyysi mua hakemaan alakerrasta mun puhtaat pyykit ja samalla viemään ylös mun veljien sukat. En tajua, miten tosta voi alkaa itkemään. Olin kait vaan niin väsynyt, etten olisi jaksanut mitään ylimääräistä. Äsken apteekissa käydessäkin meinasin alkaa itkemään, kun se farmaseutti sanoi, ettei yksiä lääkkeitä saakaan enää 2viikon annoksina, vaan pienin on 28kpl.

Nytkin vaan itkettää. Vois mennä nukkumaan, jos helpottaisi.

Niin ja kaiken lisäks aamulla, kun en löytäny pinsettejä ja oli pakko nyppiä kulmat, niin sheivasin suunnilleen puolet toisesta kulmakarvasta pois! Ei ehkä kannata käyttää sheiveriä kulmien siistimiseen...

Tänään oli päällä GT paita, valkoinen lindexin toppi, H&m vyö ja mustat sukkikset, joihin tein reikiä, koska niissä oli yksi reikä(reiät ei oikein näy kuvassa).

Ja meinasin salinkin jälkeen itkemään, kun näin mun auton. Miksi pitää tulla vähän päälle tunnissa noin helvetisti lunta! Luulin jo, että se kevät tulee...

Äääh, anteeksi kamala valituspostaus.