Ekstempore

sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Nyt tulee vaan tällästä suht nopeeta päivittelyä eiliseltä. Pitäisi lukea historiaa huomiseen rästikokeeseen ja treeneihinkin pitää keretä. Äh, vihaan rästi-/uusintakokeita. Ne aina unohtaa ja tuntia ennen koetta muistaa että onkin se koe ja itku kurkussa alkaa sitten lukemaan siihen kokeeseen.

Eilen meillä oli koulupäivä!!!! Miten se voi olla edes laillista. Ärsyttävää sellanen. Tosin olin koulussa vaan 8:30-11:15, koska alkoi ahdistamaan. Oli jo aamulla ahdistava olo ja paheni vaan koulussa. Joku vaan alkoi ahdistamaan ja oli pakko päästä pois.

Onneksi ahdistus meni ohi, kun nukuin sen jälkeen kun lähin koulusta, niin jonkun neljä tuntia. Illalla piti olla yhen tutun 19v synttärit, mutta hänelle tuliki paha olo, joten ne peruttiin. Sitten yksi kaveri pyysi mua ajelemaan ja niin lähdin sen ja sen parin kaverin kyytiin. Ajeltiin siinä hetki ja tuli puhetta, että ne kaksi hänen kaveria on lähdössä baariin, Kinoon Keravalle ja kysyi lähetäänkö me mukaan. Ja mehän lähettiin! Äkkiä kotiin laittautumaan alle tunnissa, että ehditään siinne baariin ennen 12 (ollaan pers aukisia opiskelijoita, eikä haluttu maksaa 6e sisään!). Mä olin luonnollisesti kuskina ja Keravalla oltiin siinä 11 aikaan. En ole mitään pitkään aikaan tehnyt noin ekstempore! Kiva, kun kerrankin tulee tehtyä jotain pahemmin miettimättä.

Kinossa näkyi aika paljon tuttuja! Joitain joihin tutustuin mun Keravan lukio-aikoina ja meidän seuran yksi valmentaja. Onneksi sinne ei tänään ollut eksynyt meidän omat valmentajat! Huomenna olisi tullu niin kuittailua, että "iskikö darra?" yms! :D Ja yksi meiän joukkueesta on joutunut kokemaan ton, kun eksyi samaan baariin valkkujen kanssa.

Päälle ei ehtinyt mitään erikoista miettimään, joten ihan perus setillä mentiin.

Gina Tricotin musta toppi, Onlyn farkkuliivi ja tummat kivipestyt farkkuleggarit (kuva otettu tänää aamulla)
Laukuksi otin LV:n ja jalkaan noi niin nähdyt H&m:än open toet.
Ranteeseen Nomination ja korviin H&m:än korvikset ja sitten mentiin.
Olin päivällä ihan hyvikseen meikannut mulle tollaset suht tummat silmät. Niihin ei sitten tarvinnut kuin lisätä irtoripset ja meikki oli valmis. Hiukset jätin auki ja otsiksen sillain puoliksi ylös ja sivuun.
Meiän pentu näytti eilen ihan kuolleelta! Nukkui söpösti :D

17 kommenttia:

  1. Olet tosi kaunis kasvoiltasi!

    Näyttäisit entistä hoikemmalle, jos et käyttäisi SELVÄSTI ihan liian pieniä vaatteita.. Esimerkiksi tuo farkkuliivi tekee sinusta hieman pulleannäköisen. Pikkasen löysyyttä vaatteisiin ja kaunis, laskeutuva materiaali, niin saat monta kiloa huijattua pois :)

    Olet ihana!

    VastaaPoista
  2. hauska toi vika kuva ja oot hei kaunis. :)

    VastaaPoista
  3. musta olis kiva joskus nähdä sellanen kunnollinen edestä otettu kuva susta kun noi kaikki tuntuu olevan tolleen yläviistosta otettuja. Asuista ei saa oikein kunnollista kuvaa....

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana turre! Meni hetki ennen kuin hahmotin sen, kun on niin musta. Vitsi kamppaillaan juuri koirakuumeen kanssa miesystäväni kanssa ja aina heltyy sydän kun näkee koiran :)

    Ja sulla on ihan tajuttoman nätit kasvot!

    VastaaPoista
  5. niimpä, kunnon asukuva olisi ihana kun kerta ollaan muotiblogissa ja sulla on näin ihana tyyli!

    VastaaPoista
  6. vouuu, ihanasti meikatut silmät :) minkä rotuinen on tuo söpö koirasi?

    VastaaPoista
  7. ää, mikä teinimeikki.. : 0 vähän jotain rajaa hei. Ja nuo huulet on kun pahemmalla pissiksellä. opettele meikkaamaan oikeanlainen nude meikki huuleen :)

    VastaaPoista
  8. oiii mikä koira :) onko se toyvillakoira?

    Tuli tässä mieleen että mikset alkaisi lenkkeilemään sun koiran kanssa? Tietenki jos teillä on vaan toi vauva niin eihän sen kanssa voi kauheesti lenkkeillä mutta sit ku se kasvaa? :)

    VastaaPoista
  9. pyhpyh ton äskösen kommentin kans mitä joku on laittanut :D sinulle sopii nuo meikit ja osaat meiketa aivan hyvin ja sitä paitsi jokainen saa meikata aivan miten haluaa :) jokainen tyylillään =)

    VastaaPoista
  10. Anonyymi: ok :)

    hayley: kiitti

    Anonyymi: mulla ei oo mitään hyvää paikkaa kameralle, et sais kunnon asukuvia yms. mutta mun pitäis (ehkä) saada kameralle jalka täs jonkun ajan päästä, ni sit tulee parempia! mut yritän panostaa asukuviin nyt :)

    madeia: koirat on kyl ihania :)

    kullanmuru: kiitti :)

    emmi: yritän panostaa!

    anonyymi: kiitti :)

    anonyymi: olen pissis :(

    Anonyymi: joo, onse :)

    onhan meillä noita aikuisiakin koiria, mutta ne on näyttelykarvassa eikä niitä oikein voi viedä ulos kuin kuivalla säällä ja ne on tosi arkoja, että pelkää kaikkea ulkona:s siksi niitä ulkoilutetaan vapaana pihalla ja saa siinä sitten leikkiä keskenään kunnolla. mutta kyllä mä välillä käyn jonkun niistä kanssa lenkillä. Meillä tosiaan on nyt kuusi koiraa kotona, niin ei oikein kerralla kaikkia saa ja ne on niin mustasukkasia jos joku pääsee lenkille :D

    anononyymi: nii :)

    VastaaPoista
  11. Eipä ole aito Vuitton.

    VastaaPoista
  12. kunffupandat: kiitos :)

    anonyymi: onpas aito vuitton

    VastaaPoista
  13. Paljonko rahaa sulla menee kuukaudessa suunnillee? Laskettuna mukaan kaikki meikit, bensat, vaatteet, hius jutut yms.

    VastaaPoista
  14. Anonyymi: apua, paha sanoo ku määrä riippuu ihan kuukaudesta. Mutta varmaan joku n.200e ?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela