Tekstit

Lapset, lapsettomuus, ilmastonmuutos ja yksin äidiksi

Kuva
Kävin perjantaina yllättävän, mutta todella ajatuksia herättävän keskustelun. Ohimennen keskustelu kääntyi minun ja perheellisen henkilön välillä siihen, voisinko kuvitella saavani lapsen yksin. Hetkeksi menin sanattomaksi, mutta totesin, että voisin. Keskustelu ei jäänyt pyörimään pinnallisesti lapsien saamisen ympärille, eikä todellakaan sen, voiko lapsia saada tai hankkia (vihaan jälkimmäistä termiä koskien lapsien saamista, joten yritän vältellä sitä) ilman, että sen tekee pariskuntana - nais ja mies, mies ja mies tai nainen ja nainen -pariskuntana. Koen, että lapset ovat ja tulisi olla jokaisen oikeus, jos niiden saamiseen ei ole lapsen terveyttä riskeeraavia tekijöitä. Samoin, kuten vapaaehtoinen lapsettomuus on jokaisen henkilökohtainen asia, jota ei ole oikeutta kritisoida tai kommentoida.  Mediassa on hiljattain puhuttu Suomen synkästä väestöennusteesta ja perjantaisen keskustelun aikana tulin pohtineeksi, miksei ihmisiä kannusteta hankkimaan lapsia yksin, kun kerta ...

Millainen sisältö toimii parhaiten blogissa? Mitä virheitä olen tehnyt bloggaajana? - Vinkkejä aloitteleville bloggaajille ja somettajille

Kuva
Moikka! Superia pian alkavaa viikonloppua! Halusin pitkästä aikaa kirjoittaa hieman bloggaamisesta ja vaikuttajana/somettajana toimimisesta. Tämä on aika pintapuolista pohdintaa ja ainoastaan omaan kokemukseen perustuvaa, mutta toivottavasti saatte tästä jotain irti siitä huolimatta! Kuinka löytää se oma juttu mistä tuottaa sisältönsä? Helpoin keino on miettiä kolme teemaa, jotka kiinnostaa. Seuraavaksi mieti, olisitko valmis tekemään blogia, instaa, tubea tai mikä tahansa onkaan kanavasi, täysin ilmaiseksi. Jos kyllä, olet löytänyt oman juttusi. Mielestäni teemaa ei tarvitse rajata liian tarkasti mikäli genresi on selkeästi laajempi lifestyle. Kuinka saan lisää kävijöitä blogiini? Päivitä säännnöllisesti ja kerro uusista postauksista kaikkialla - instassa, omassa facebookissa, Facebookin blogiryhmissä ja niin edelleen. Itsestä kannattaa pitää ääntä sekä olla aktiivinen vuorovaikutuksessa muihin bloggaajiin ja somettajiin. Voiko introvertti pärjätä somemaailmassa? Voi ...

Lihaton ruokavalio on ympäristöteko

Kuva
Hei huippua lokakuun ensimmäistä! Tänään starttasi vuosi vuodelta enemmän mediassa oleva Lihaton lokakuu. Kuten nimikin jo kertoo, on Lihaton lokakuu-haasteessa tarkoitus viettää lokakuu täysin ilman lihaa. Ja jos sen viettää täysin ilman eläinperäisiä tuotteista, sen parempi! Itse lähdin tähän haasteeseen vuonna 2017 ja arvatkaa mitä? Haasteen myötä jäin täysin lihattomalle ruokavaliolle ja nyt tasan kahteen vuoteen en ole syönyt yhtäkään suupalallista lihaa. Maitotuotteita ja mereneläviä syön edelleen, mutta huomattavasti vähemmän, kuin lihattomaan ruokavalioon siirtyessäni. "Lihaton lokakuu sai alkunsa vuonna 2013, kun Docventures-televisio-ohjelmassa vieraana ollut Leo Stranius haastoi toimittaja Riku Rantalan ilmastotekoon elintapojen muuttamiseksi ympäristöystävällisemmiksi. Yhdessä Docventuresin toisen toimittajan Tuomas Milonoffin kanssa Riku pani kampanjan pystyyn. Sen jälkeen lihatonta lokakuuta on vietetty vuosittain. Kampanjan tarkoituksena on pidättyä tai vähentää...

Ilmastonmuutos, vastuullisuus ja ilmastoaktivismi

Kuva
Tällä viikolla olen miettinyt ilmastoasioita syvemmin ja perjantainen ilmastolakko sai minut erityisen onnelliseksi. Vau miten meidän nuoret niin Suomessa, kuin maanlaajuisestikin ovat tekemässä mieletöntä työtä heidän, mutta samalla myös meidän kaikkien, paremman tulevaisuuden eteen. Vaikka en ehtinyt osallistuman ilmastolakkoon, luin päivän mittaa aktiivisesti uutisia ja näin muutamia lapsia kylttien kanssa, joissa oli tärkeitä sanomia. Olisi tehnyt mieli vain mennä halaamaan heitä ja sanoa, että he tekevät ilmaston eteen enemmän, kuin moni aikuinen. Lisäksi he tekevät ison työn sen eteen, että minun mahdollisilla lapsilla on parempi tulevaisuus. Olen kasvanut sukupolveen, jolle vastuullinen ja tiedostava elämäntyyli ei ollut itsestäänselvyys tai edes asia, joka olisi ollut esillä ollessani peruskoulussa. Tästä syystä minun sekä minua aikaisempien sukupolvien on tullut opetella ja omaksua uusi elämäntyyli. Opetella olemaan vastuullinen, kun taas nykynuoriso tavalla tai toisella alt...

Kaksi meikkilookkia (lähes) ainoastaan huulipunaa vaihtamalla

Kuva
Kaupallinen yhteistyö Cocopanda.fi Meikkityylini on ollut jo vuosia todella samanlainen. Rakastan kirkkaita huulia ja huulipuna on oikeastaan aina pääosasa meikissäni. Toisinaan lähden testailemaan erimerkiksi vahvempaa tai erikoisempaa silmämeikkiä, mutta nykyisin sellainen näyttää omaan silmään todella vieraalta. Ja erityisesti nudepunalla olo on todella noh, alaston, vaikka se toimii hyvin vahvemman silmämeikin kanssa. Mutta mitä sitä hyvää ja itseä miellyttävää meikkityyliä vaihtamaan. Kaiken lisäksi neutraali silmämeikki+kirkkaat huulet on nopea tapa saada eloa kasvoille! En ole selkeästi niin sanottujen markettimeikkituotteiden tai selketiivisten meikkien käyttäjä, vaan käytössäni on tuotteita aina muutaman euron maksavista useita kymmeniä euroja maksaviin tuotteisiin. Cocopanda  on kaltaisilleni jokaisesta hintahaarukasta tuotteita käyttäville ihan paras paikka hankkia uudet meikit, koska valikoima on täynnä mielenkiintoisia edullisia meikkimerkkejä, mutta valikoima...

Miten menee? - Viime viikosta tähän viikkoon

Kuva
Hitsit, miten voi olla näin sekaisin päivistä! Olen elänyt tätä viikkoa jatkuvasti yksi päivä edellä ja koko päivän on ollut sellainen fiilis, että tänään on keskiviikko. Ja eilen taas olin aivan tiistaissa. Niin hämmentävä olo, kun havahdun jatkuvasti asioihin, jonka luulen olevan tänään tai huomenna, mutta ehei. Elän ihan väärää päivää. Äh, turhauttavaa! Joka tapauksessa, ajattelin tänään koota viime aikojen kuulumisia yhteen sekä tämän viikon kuulumisia. Mitään kovin syvällistä ei kannata odottaa, vaan kepeitä kuulumisia. Here we go! Viime viikon paras  juttu oli ehdottomasti perjantain illanvietto. Hitsit oli hauska ilta! Ilta alkoi viinillä KuuKuussa, siitä kevyelle dinnerille Hello Strangeriin  ja vielä Groteskiin, josta jatkettiin Erottajalle. Kotona olin vasta vähän ennen viittä eli hauskaa oli! Välillä pitkiin venyneistä illoista tulee vähän sellaine morkkis, mutta lauantaina ei ollut sellaista lainkaan. Ainiin! Toinen paras juttu oli myös uuden laajakulma...

Tuotevinkkini Mádaran -40% alennukseen

Kuva
*Tuotteet pr-näytteitä, sisältää mainoslinkkejä Ihanaa uutta viikkoa! Koko viikonloppu meni jotenkin ihan hujauksessa ja ihan super kivoissa merkeissä. Kerron viime sekä tästä viikosta hieman enemmän kuulumisten muodossa huomenna. Tänään halusin tulla vinkkaamaan jo etukäteen lempi luonnonkosmetiikanmerkkini Mádaran huomisesta alennusmyynnistä, jossa on yhden päivän ajan koko valikoima 40% alennuksessa! Mádaralla on useita tuotteita, joita minulla on lähes jatkuvassa käytössä siitäkin huolimatta, että saan runsaan määrän kosmetiikkaa kokeiluun pr-näytteinä. Ja ihan aina minulla on vähintään yksi Mádaran tuote päivittäisessä käytössä. Eli jos jotain luonnonkosmetiikan merkkiä suosittelen, on se ehdottomasti Mádara. Ensimmäiset tuotevinkkini ovat aivan ihana MÁDARA Infinity Drops Immuno-Serum* , joka on ylellinen, ihan megariittoisa ja tehokas seerumi. Infinity Drops Immuno-Serum on puolustuskykyä vahvistava sekä auttaa parantamaan ihon kuntoa, tekstuuria ja ulkonäköä. Seeru...