Tekstit

Cable Socks

Kuva
Olen viimeisen kuukauden aikana koukuttanut itseni Ebayhin. En ole koskaan aikaisemmin sieltä mitään tilannut, mutta nyt vihdoin uskaltauduin sitä kokeilemaan ja se oli menoa. Nyt odottelen sieltä saapuvan muun muassa iPhonen kuoria :-D Mun on jo pitkään pitänyt hankkian Huntereihini sisälle ne fleecesukat, koska varsinkin talvella loskakeleillä käyttäessä nuo saappaat ovat aivan tajuttoman kylmät. Periaatteessa normaalit fleece- tai villasukatkin ajaisi saman asia, mutta en ainakaan villasukkien suuri ystävä ole ja muutenkin noissa Hunterin omissa sukissa on ekstraa aina se varren päälle käännettävä osio :-) Löysinkin itselleni vähän päälle 30eurolla Hunterin sukat, joissa on valkoinen "neuloskäännös" ( Nämä ). Suomesta ostaessa noi sukat maksavat yli 40euroa. Sopii kivasti molempiin saappaisiini. Olisiko joku kiinnostunut postauksesta Ebayssa ostamisesta tai vastaavasta? :-)

Army meets studs

Kuva
Iltaa pupuset! Vitsit on hyvä fiilis kun on taas aikaa bloggailla. Mulla onkin hirveästi kaikkea, josta pitäisi kirjoittaa joten ihana kun on kerrankin aikaa :-) Tänään oli koulussa pelkästään ruotsia. Maikka kysyi alussa onko kurssilla henkilöitä, joiden toinen äidinkieli on ruotsi ja myöhemmin vielä onko henkilöitä, jotka ovat käyttäneet ruotsia tavallista enemmän esimerkiksi työssään. Kerroin asuneeni Ruotsissa ja juteltiin sitten sen opettajan kanssa ja hän tuli siihen tulokseen, että osaan ruotsia sen verran hyvin, ettei mun tarvitse turhaan istua kaikilla tunneilla ja saan vähän oman fiiliksen mukaan valkkailla kurssin lukkarista milloin olen paikalla sen vaikuttamatta 80% läsnäolopakkoon. En pistänyt yhtään pahakseni ;-) Nyt varsinkin alussa ne käy niin perusjuttuja, joten esimerkiksi ensi viikolla mun on kuulemma ihan turha sinne tunnille ilmaantua. Kiva kun koulussa otetaan tälläiset tapaukset huomioon :-) Ja tälläistä mulla oli tänään päällä Shirt Zara/Legging...

Ilmoitus/Converset talveen -50%

Kuva
Huomasin eilen * Spartoota selaillessa, että sielä on puoleen hintaan talveen  nahkaiset, tuskisvuoratut harmaat Converset ja niistä sattui olemaan vielä hyvin kokojakin jäljellä. Suosittelen kurkkaamaan muutenkin Spartoon alennusmyynnit :-)

14/1

Kuva
Moikka! Postaus meni taas kamalan myöhäiseksi, koska tulin kotiin vasta kuuden pintaan illalla ja puoli kasin jälkeen lähdin vielä käymään postissa ja kaupoilla, joista tulin vasta kotiin ysin jälkeen. Selvisin hengissä ekasta koulupäivästäkin tuola Keravalla ja samassa vuosiryhmässä on pari tuttuakin, joka oli tosi kiva :-) Tälläistä oli päällä tänään  Jeans Cubus/Shirt Vila/Scarf &Bag LV/Watch Michael Kors Kivat noi puudelit tuolla taustalla... Tuo valkoinen eli Fifi on testikäynnillä mun luona, mutta ei se voi olla täällä koska haukkuu kaikille kolahduksille ja äänille koko ajan mun poissa ollessa ja mun ollessa kotonakin. Harmi, mutta ei voi mitään :-( Pakko viedä se takaisin äidille. Nyt alan suuntaamaan nukkumaan. Huomenna puoli yhdeksän palaveri töissä, siitä käymään Mäntsälässä viemässä tuo valkoinen äidille ja sitten kouluun. Onneksi on vain ruotsia vajaa kolme tuntia huomenna :-) Unia!

MAC Lipstick-lover

Kuva
Moikka! Menipäs myöhäiseksi tän päivän postaus, mutta pidin lupaukseni ;-) Olin eilen Helsingissä drinkillä muutamassa paikassa ja ennen deittejä kerkesin nopsaa ennen Stockmannin sulkemista käydä MACin pisteellä. Olin hakemassa yhtä loppunutta huulipunaa, mutta se oli loppunut myös tuolta. Otin sitten yhden ihan uuden sävyn ja siitä sain inspiksen tähän postauksee, kun noita MACin punia on kertynyt jokunen :-) Uusimpana tulokkaana on aivan ihana Pink Pearl Pop.   Vasemmalta oikealle: Full Speed-Loverlon-Chatterbox-Pink Pearl Pop-Angel-Pink Noveau-Speed Diall  Ja reippaana kuvasin myös kaikki punat huulissa. Punat lätkitty vain hylsystä yhtä lukuunottamatta huuliin.   Ainakin kaikille tuli varmasti selväksi, että suosin pinkkiä huulissa :-D Oliko tälläinen postaus kiva? Onko esim muita meikki/hiusjuttuja joista haluisitte tälläisiä esittelyitä? :-) Kohta pitää alkaa valmistautumaan nukkumaan menoon. Huomenna mulla alkaakin koulu sielä Kerava...

Ilmoitus/ Elloksen alekoodi

Kuva
Converset / Toppi / Housut Elloksella on tänään ja huomenna 13.1. voimassa alennus, jossa saa tilauksesta 10, 30 tai 50euroa alennusta ( ehdot täältä ) ja se koskee myös merkkituotteita :-) Koodi, joka syötetään ostoskoriin on 275502  Olen ollut ihan surkea bloggaaja tällä viikolla. En ole pahemmin ollut kotona viimeiseen kolmeen päivään, joten ei aikaakaan ole ollut :-( Tänäänkin menoa illalla ja huomenna työpäivä. Yritän kuitenkin huomenna keretä jotain postaamaan ennen tai jälkeen töiden. Maanantaina alkaakin sitten koulu ja silloin saatte jotain asukuvaa. Onneksi ensi viikolla kiire hellittää ja on aikaa panostaa blogiinkin. Nyt suihkuun. Ihanaa aurinkoista lauantaita kaikille! Ainakin Hyvinkäällä on nautittu auringonpaisteesta koko päivä :-)

Persoonallinenkalenteri.fi+lahjakortti give away

Kuva
Sain joulun aikoihin sähköpostia ja multa kyseltiin olisinko kiinnostunut saamaan oman uniikin kalenterin Persoonallinenkalenteri.fi -sivustolta ( Facebookiin tästä ). Tietenkin olin ja uuden kalenterin hankkiminen olisi muutenkin ollut ihan näillä näppäimillä ajankohtainen. Yleensä onkin aika hankala löytää miellyttävä (ja söpö!) kalenteri, joten oli hauska suunnitella omansa :-) Suunnittelu oli todella helppoa, nopeaa ja kivaa. Kannen kuvan voi valita oman valokuvansa tai valmiiksi annetuista vaihtoehdoista tai jättää sen yksiväriseksi.  Kalenteriin saa sisälle kaikki jutut valita itse. Itselleni tupsahti itselleni eilen seuraavanlainen medium-kokoinen kalenteri. Tämä koko maksaa 32euroa. Aika hieno, eikö? ;-) Sain myös arvottavaksi teille yhden lahjakortin, jolla saa tilattua itselleen valitsemansa kokoisen kalenterin. Kilpailuaika päättyy lauantaina 12.1. klo 10:00 ja siihen voi osallistua kommentoimalla omasta "kalenterikäyttäytymisestään". Oletko esimerkiksi ...