Miten elämäni muuttui, kun uskalsin päästää irti laihuudesta

Pidempään blogiani lukevat muistavat varmasti vuoden 2014, jolloin blogini pyöri paljon treenaamisen ja painonpudotuksen ympärillä. Jossain vaiheessa aloin vähentämään aiheesta kirjoittamista, mutta niin sanotusti kulissien takana olin edelleen todella rajoittava muun muassa ruokavalion suhteen ja elin pitkälti oma treenikalenterini edellä. Jätin paljon asioita välistä ja tekemättä, koska laitoin mieluummin omat treenit edelle ja halusin pitää kiinni väkisin vähintään viidestä treenikerrasta viikossa.

Olen ollut vuosia todella itsekriittinen ja päästessäni vuoden 2014 ja 2015 vaihteessa alle 60kg painoon (olen 166cm pitkä), tuli painosta minulle pakkomielle. En enää ajatellut niinkään laihtumista, vaan pidin kaikin keinoin kiinni noin 57-58kg painosta. Joskus kävin pari kiloa sen allekin, mutta minulle tuossa painossa pysyminen ei ollut todellakaan helppoa. Päin vastoin se vaati minulta todella paljon treenausta, luopumista ja tiukkaa ruokavaliota. Se ei vain ollut minun keholleni sellainen paino, jossa olisin pysynyt pienellä vaivalla, enkä ole koskaan myöntänyt kenellekään, että kyseisissä mitoissa ja painossa pysyminen ei ollut minulle yksinkertaista. Kova itsekriittisyys kuitenkin sai minut ylläpitämään tuota painoa todella monen asian kustannuksella. Minulle liian matalan painon vuoksi muun muassa kuukautiseni olivat poissa yli neljä vuotta, pulssini oli todella matala, palelin jatkuvasti, nukuin aika huonosti ja henkisesti en voinut kovin hyvin. Vakuuttelin olevani onnellinen ja ettei rajoittunut ruokavalio haittaa minua, vaikka todellisuudessa pakkomielteeni tietyn painon sisällä pysymisestä oli todella vahingollista. Ulkopuolisten oli hankalaa nähdä tilannetta ongelmana, koska kyllä minä rehellisesti nautin tuolloin ja nautin edelleenkin treenaamisesta ja terveellinen, puhdas ruoka on hyvästä, mutta se ei saa mennä kaiken edelle. Ainakaan oman henkisen hyvinvoinnin. Sain vakuuteltua lähipiirilleni, että todellakin haluan elää kyseistä elämäntyyliä ja voivani todella hyvin.

Oma väsymykseni tilanteeseen sai minut hiljalleen puhumaan tunteistani ja epäterveestä suhteestani treenaamiseen ja ruokaan. Hollannissa asuessani laihduin vielä enemmän, koska treenaamisen ohelle tuli mukaan jopa kymmenien kilometrien päivittäinen pyöräily osana arkea. En ole koskaan kertonut, mutta aloin yhdessä vaiheessa saaman mielihyvää siitä, että vaatekauppojen pienimmät alaosat olivat välillä jopa hieman löysiä. Koskaan tilanteeni ei onneksi mennyt anoreksia puolelle, vaan vietin vuosia häilyvästi ortoreksian ja ahmimishäiriön rajamailla. Useimmiten sain pysyttyä todella tiukassa, rajoitetussa ruokavaliossa, mutta sorruin säännöllisesti ahmimaan, jota kesti yhdestä illasta useampaan päivään. Ahmiminen tuli kuvioihin vasta vuoden 2015 loppuaikoina, joka oli aikaa, kun ensimmäisiä kertoja aloin hieman raottamaan verhoa ja kertomaan rehellisesti, että suhtautumiseni treenaamiseen ja ruokaan ei ole normaali. Siitä lähtien olen päivittäin tehnyt työtä sen eteen, että suhteeni ruokaan olisi terve, enkä käyttäisi sitä keinona itseni rankaisemiseen tai lohduttamiseen. Toukokuussa 2016 kirjoitin tämän postauksen, jossa myönsin rehellisesti, että "terveellinen" elämä meni minulta yli.

Saan paljon kehuja siitä, kuinka olen saanut pidettyä aikoinaan pudottamani kilot poissa ja kuinka olen todella hyvässä kunnossa. Kukaan kehuja ei ole kuitenkaan tiennyt, että nykyistä timmimmän kropan ylläpito todellakin vaati minulta paljon. Se vaati epäterveen suhtautumisen ruokaan ja treenaukseen, luopumisen monista nautinnoista elämässä ja jatkuvaa mielen työskentelyä, kun yritin laskea päässäni kaloreita ja ravintosisältöjä, jos jouduin syömään esimerkiksi ravintola-annoksia. Tästä syystä olen viettänyt elämästäni useita tuntien epätoivoisesti etsien ravintoloiden ravintoainetaulukoita ja kaloreita. Olen myös monta kertaa ehdottanut ystävilleni tiettyihin ravintoloihin menemistä vain siksi, että kyseisestä paikasta on saatavilla annoksien tarkat kalori- ja ravintoainetaulukot. Olen myös valehdellut lukuisia kertoja saavani vatsavaivoja joistakin ruoka-aineista tai vältellyt muualla, kuin kotona syömistä sillä verukkeella, että olen juuri syönyt tai että vatsani on todella kipeä. Tämä on muuten ensimmäinen kerta, kun myönnän asian julkisesti tai edes lähipiirilleni. Olen häpeillyt epätervettä suhtautumistani ruokaan niin paljon, etten ole pystynyt puhumaan siitä ja vielä vaikeamaksi asian on tehnyt se, että mielestäni "tässä iässä" ei pitäisi olla tällainen. Vasta viime loppusyksystä terapiassa ollessani sain ensimmäisen kerran yli kymmeneen vuoteen suustani ulos sanat, että en edelleenkään suhtaudu ruokaan normaalisti ja hallitsen tunne-elämääni osittain ahmimisella. Blogissa ja ystävilleni olen naamioinut ongelman aina lohtusyöntiin ja herkkukierteeseen, vaikka oikeasti kyse on ollut ainoastaan psyykkistä, epätervettä oireilua voidessani huonosti. Olen puhunut viimeisen vuoden aikana avoimemmin painonnousustani ja ehkä jotkut ovat huomanneetkin, että olen toisinaan hoikempi ja toisinaan hieman pyöreämmässä kunnossa. Tämä on selitys sille, miksi minussa saattaa huomata pientä painonvaihtelua.

Lähdin kirjoittamaan avoimesti tästä aiheesta, koska sain kommentin, jossa toivottiin postausta siitä, mitä ajattelen tuolloisesta laihdutuksestani ja painon ylläpidosta. Vuosia salaisuuteni painon ylläpitoon oli itsekuri ja rajoitukset ja se, että ruoasta nauttiminen johti aina morkkikseen ja kompensointiin. Olen aina rakastanut hyvää ruokaa, aivan pienestä pitäen, joten ruoan jakaminen sallittuun ja kiellettyyn ei ollut minulle missään vaiheessa helppoa. Vaa'an luku oli kuitenkin niin suuri motivaattori, joka sai minut "ylläpitämään" sitä kaikista alinta painoani. Veikkaan kyllä, että tuskin painoni olisi noussut takaisin vuosien takaisiin lukemiin, vaikka laihdutuksen jälkeen suhtautumiseni ruokaan olisi ollut täysin normaali, koska laihdutuksen jälkeen tietoisuuteni ruokavaliosta oli noussut, osaan tehdä ilman ponnisteluja parempia valintoja, kokematta, että jäisin ihan hirveästi mistään paitsi (ikävä totuus on, ettei yhdenkään terveydelle tee kovin hyvää syödä päivittäin pizzaa ja jäätelöä) ja rakastuin treenaamisen. Vaikka toisinaan treenimotivaatio on hakoteillä, huomaan aina viimeistään viikon liikkumattomuuden jälkeen kaipaavani treenin pariin. Posin kautta tämä kappale päätökseen ja sillä, että oikeasti nautin liikunnasta, on ollut suurin merkitys siihen, että painoni ei ole noussut mitenkään huomattavasti, vaikka vuosiin on mahtunut kausia, kun ahmiminen on ollut hyvin paljon läsnä tai treenimotivaation puute tai esimerkiksi sairastelu on laittanut treenit tauolle. Tärkein vinkkini elämäntapamuutoksen jälkeiseen painon ylläpitoon onkin se, että löydä ilo liikuntaa kohtaan. Olen varma, että tiukkaa ja rajoitettua ruokavaliota ei kukaan halua ylläpitää loputtomiin ja käyttää sitä ainoana keinona ylläpitääkseen laihdutustulosta.

Tällä hetkellä painan noin 66-67 kiloa ja jokin aika sitten painoni oli tästä pari kiloa enemmän. Vielä viime syksynä painoin noin 62-63 kiloa ja hieman päälle vuodessa painoni on noussut melkein 10kg. Luku kuulostaa todella hurjalta ja henkisesti näin suuri painonnousu on ollut todella vaikea sisäistettävä. Käytän muuten edelleen samoja vaatteita, joita olen käyttänyt painoni ollessa alimmillani (toki jotkut alaosat ovat muuttuneet todella kiristäviksi), mutta vaa'an numero on saanut oloni pahaksi ja epäonnistuneeksi. Tiedän, ettei painolla ole mitään väliä, mutta vuosien pakkomielteeni tästä kymmenen kiloa kevyemmästä painosta on jättänyt jälkensä. Edelleen salaa haaveilen tuosta alle 60kg painosta ja saatan ajatella, että olen tyytyväisimmilläni siinä painossa, vaikka se ei ole totta. Nyt, kun olen uskaltanut päästää irti laihuudesta, olen sata kertaa onnellisempi ja vapautuneempi.

Pyysin teitä laittamaan Instagramissa kysymyksiä tähän aiheeseen liittyen ja yksi kysymyksistä oli, että koenko olevani onnellisempi laihempana. Olen muutama vuosi sitten kirjoittanut aiheesta postauksen, joten en kovin laajasti vastaa tähän, koska olen edelleenkin samaa mieltä, kuin vuonna 2016: "Kokonaisvaltainen onnellisuus on aivan hemmetin monen tekijän summa. Tällä hetkellä voisin sanoa olevani ehkä tyytyväisempi elämääni, kuin kolme-neljä vuotta sitten, mutta periaatteessa en koe eläväni onnellisempaa elämää laihempana. Monet asiat ovat mukavampia hoikempana, kuten herkkujen ja vaatteiden ostaminen, mutta kuten edellä lainauksessa totesinkin, kaipaan sitä huolettomampaa suhtautumista ruokaan, joka minulla oli tukevampana.". Tuo sivuuttaa aika hyvin aikaisemmin kertomaani, että nyt ollessani laihempi, ei suhtautumiseni ruokaan voi olla niin huoleton. Mutta se, onko ihminen laiha tai lihava, ei yksinään tee ihmisestä onnellista tai onnetonta eikä painonpudotus ole missään nimessä tae onnellisemmasta elämästä.

Sain myös kysymyksen liittyen "ylläpitovaiheeseen" eli dieetin jälkeiseen ruokavalioon. Todella pitkään laskin kalorit tarkkaan sovellusten avulla ja minulla oli tarkat kalorimäärät ja makrojakaumat, joilla juurikin ylläpidin sitä alle 60kg painoani treeniin yhdistettynä. Aika ajoin oman hyvinvointini vuoksi olen pitänyt liiasta tarkkailusta taukoa, mutta palautunut tapojeni orjaksi. Aiheeseen liittyen kannattaa muuten lukea vanhempi postaukseni liittyen ruoan punnitsemiseen ja kaloreiden laskemiseen! 

Olen vasta muutamia kuukausia syönyt ilman ruokien punnitsemista ja kaloreiden tarkkailua. Tietenkin teen edelleenkin tahtomattani laskutoimituksia päässäni ja saatan kurkata elintarvikkeiden ravintoaineet, mutta yritän jatkuvasti päästä tavasta eroon ja syödä enemmän intuitiivisesti ja kaloreita miettimättä. Se, että olen viime aikoina syönyt todella usein ulkona, on tehnyt minulle todella hyvää ja vienyt minua koko ajan kauemmaksi pakkomielteestäni kaloreiden laskemiseen ja ravintoainejakauman tietämiseen. Pystyn edelleen arvioimaan todella tarkkaan jokaisen syömäni aterian kalorit, mutta yhä harvemmin tunnen pakottavaa syytä annosteni analysointiin. On ihanaa, kun voin oikeasti nauttia syömistäni ruoista ja olla läsnä ruokahetkessä.

Vuosiin en ole seurannut orjallisesti jotain treeniohjelmaa, vaan olen kokenut itselleni parhaaksi tavaksi liikkua vähän fiiliksen mukaan. Viimeiset muutamat vuodet treenaamiseeni on sisältynyt enemmän aerobista ja kehonpainolla tehtävää treeniä, joka on auttanut treeni-innon ylläpitoon. Jos ei salitreeni kiinnosta, "sallin" itselleni vaikka parin lempi podcastini pituisen rennon aerobisen. Treenimotivaatiota ylläpitää myös se, että treenaaminen ja liikunta pitää hartiakivut poissa, joista alan nopeasti kärsimään, jos en liiku lainkaan. Myös pinnallisia motivaattoreita löytyy, koska tietenkin näytän omaan silmään kivemmalta, jos aineenvaihdunta toimii kunnolla ja keho ei ole kerännyt hirveästi nestettä liikkumattomuuden ja huonon ruokavalion seurauksena. Mielestäni on ihan ok hakea motivaatiota liikuntaan pinnallisistakin tekijöistä, kunhan ne eivät aja siihen, että muu elämä alkaa kärsimään.

Eli tiivistettynä: tällä hetkellä en laske kaloreita tai seuraa mitään ruokavaliota, liikun noin 3-5 kertaa viikossa, kaikki treenini ei ole painoilla tehtävää, syön paljon ulkona, saatan herkutella monta kertaa viikossa ja joskus menee päivittäin jotain herkkuja. En ole painanut näin paljon yli neljään vuoteen, mutta ihan sama. Elämäni on paljon parempaa, kun pystyn oikeasti nauttimaan ulkona syömisestä, herkuttelu ei aiheuta ahdistusta, en pakota itseäni salille ja jokaista syömääni ruokaa ei ole pakko merkitä ylös. On myös ihanaa, kun voin syödä, jos on nälkä, enkä vain silloin, kun kello näyttää ruoka-aikaa.

Tämä oli todella avoin ja rehellinen postaus, mutta halusin kertoa kaunistelematta suhteestani ruokaan ja mitä kamppailua olen käynyt sen kanssa vuosia kaikilta piilossa. Nyt on niin trendikästä seurata vuodesta toiseen ruokavaliota, ottaa nettivalmennusta nettivalmennuksen perään ja niin edelleen, joten mielestäni ei voi liikaa korostaa, että se ei ole loppuelämän elämäntyyli. Jossain vaiheessa on pystyttävä päästämään irti ja vaikka on vaikeaa kohdata mahdollinen oman kehonkoostumuksen muuttuminen, vannon, että rajoittuneesta ruokavaliosta luopuminen on muutaman lisäkilon arvoista.

Kuvat Maiju