Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2016.

Lounasvinkki Amsterdamiin: Toos & Roos

Kuva
Vietin eilen päivän Amsterdamissa shoppailun merkeissä. Kävimme lounastamassa De negen straajesin suunnilla Beerenstraatin Toos & Roosissa , joka on aivan ihana pieni kahvila. Ruokalistalta löytyy muun muassa pannukakkuja, keittoja, jotka tarjoillaan jättimäisissä kulhoissa sekä ihania leipiä ja salaatteja. Amsterdam on täynnä houkuttelevia kahviloita, mutta kuten arvata saattaa, olivat todella monet paikat aivan tupaten täynnä. Vaikka onkin ihanaa, että kahvilat ovat pieniä ja intiimejä, on rasittavaa, jos mielessä on jokin paikka ja se onkin ääriään myöten täynnä. Toos & Roosin Berenstraatin kahvilassakin on vain noin kymmenisen pöytää. Kuvan jättimäinen kanaleipä pienellä kurpitsakeitto - maistiaisella maksoi kahdeksan euroa. Päälle vesi sekä kahvi, jolloin loppusummaksi tuli 13 euroa. Kannattaa muuten aina ravintoloissa tarkistaa maksaako vesi. Ruokalistassa ei ollut mainintaa veden hinnasta, joten oletimme sen olevan kerrankin ilmainen. Eikä mitä vaan hinta...

Mitä saa Hollannin Lidlistä 36,25 eurolla

Kuva
 Ruuan hinta sekä ruokakassien hinnat ovat puhuttaneet Suomessa erityisen paljon viimeisen vuoden aikana. Hintoja vertailemalla ja pienellä viitseliäisyydellä ruokakuluja saa pienennettyä todella helposti ja ykköskeinoni tähän on mikäpä muukaan kuin Lidl. Omat ruokailutottumukseni ovat todella simppeleitä ja harvoin on mitään, mitä en Lidlistä saisi. Mantelimaito taitaa olla useimmiten ainoa tuote, jonka olen hakenut muiden ketjujen kaupoista. Tosin makeuttamattoman soijamaido tullessa valikoimaan, olen aika usein korvannut mantelimaidon sillä. Ihan jo pelkästään hieman edullisemman hinnan vuoksi. Aina puhutaan, että Suomessa ruoka on ihan pirun kallista. Sekä elämä noin muutenkin. Tästä sain idean postaukseen, jossa kerron mitä kaikkea sain tällä viikolla Hollantilaisesta Lidlistä 36,25 eurolla.   Postauksen kuvista puuttuvat pakastemansikat sekä osa muistakin ruuista, joten älkää hämääntykö!  26.1.2016 kauppakassin sisältö: Terttutomaatteja 1,...

Klassinen alelöytö

Kuva
 Vaikka itse sanonkin, olen äärimmäisen fiksu aleshoppailija. Kesällä bongailen alennusmyynneistä syksyyn ja talveen sopivia vaatteita ja talven alennuksesta yritän bongata perusvaatteita sekä mahdollisesti edellisestä sesongista olevia kevät- ja kesävaatteita. Usein esimerkiksi bikinejä saa edellisestä mallistosta todella halvalla. Monissa ketjuliikkeissä monet vaatteet ovat vuodesta toiseen malliltaan lähes identtisiä, mutta sävyt muuttuvat ja mahdollisesti pieniä yksityiskohtia on lisätty tai poistettu. Myös klassikkotuotteita olen ostanut paljon alennusmyynnistä ja ajattomat nahkakengät, kuten nilkkurit ja saappaat, ovat sellaisia, joita kannattaa alennuksista bongata. Laukkuja ja muita asusteita saa myös hyvään hintaan, enkä osta ketjumyymälöistä lähes koskaan mitään koruja tai muita asusteita normaalihintaisina. Kävin eilen tässä meidän keskustassa pyörähtämässä ja poikkesin ensimmäisen kerran täällä Hollannissa C&A:n liikkeeseen. En Espanjassakaan lomaillessa...

Catrice cosmetics kokeiluun

Kuva
Heippa! Tällä kertaa tulee pienimuotoista tuotearvostelua ja kokemusten jakamista edullisesta Catrice cosmetics -meikkimerkistä. Kyseistä merkkiä ei Suomesta saa, mutta se saattaa olla monille tuttu ulkomaanmatkoilta. Itse olen ennen Hollantia törmännyt merkkiin muun muassa Espanjassa Primor - myymälöissä. Siitä huolimatta, että vietän työpäivät suurimmaksi osaksi kotona, tulee aamupäivällä lasten kouluun viemisen jälkeen laitettua edes pikkuisen meikkiä kasvoille. Olo on paljon freesimpi ja kivempi, vaikka tottakai välillä on ihana viettää koko päivä ilman mitään ehostusta. Ihonsävyni on todella kirjava ja epätasainen, joten en todellakaan kuulu niihin onnekkaisiin joilla on aivan täydellinen ja tasainen iho. Tästä syystä tykkään laittaa kasvoille edes sen nopean parin minuutin pikameikin. Hollanti on kosmetiikkahamstraajien unelmamaa. Paikallisessa Etosissa ja Kruidvatissa on joka viikko aivan mielettömiä kosmetiikkatarjouksia. Muun muassa  1+1 eli ostaessasi ...

Muutama juttu, jota et välttämättä tiennyt minusta

Kuva
Menen todella harvoin nukkumaan ilman, että tiskaan likaiset tiskit pois. Iltapalani on usein puuro ja teetä, joten tiskiä kertyy pelkästä iltapalasta vähintään kattila, kauha, teekuppi, lusikka sekä iso lautanen. Jos en tiskaa, olen todellakin kuolemanväsynyt! *** Autolla ajaessa hiljennän musiikkia aina risteykseen tullessa, juuri ennen kotipihaa tai parkkeerauksen suorittamista sekä silloin, kun etsin jotain tiettyä osoitetta. En pysty ajattelemaan, jos musiikki on liian kovalla! *** 08:23 on jokin maaginen kellonaika, jolloin herään. Jos tiedän, ettei minun tarvitse aamulla olla jossain aikaisin tai voin nukkua ihan hyvin ainakin yhdeksään, en viitsi laittaa edes herätyskelloa soimaan. Esimerkiksi sunnuntaina avasin aamulla ensimmäisen kerran silmät tuolla kellonlyömällä, vaikka olin nukahtanut vasta aamuviideltä baari-illan vuoksi. Tänäänkin biologinen herätyskelloni pärähti soimaan klo 08:23. Eipähän tule nukuttua pommiin mistään aamupäivän jutuista. *** T...

Throwback: Cape Town

Kuva
Ilmat ovat mitä surkeimmat ja lomakuume kasvaa kasvamistaan. Noin kuukauden päästä olenkin suuntaamassa jonnekin lämpimään tai ainakin Hollantia lämpimämpään maahan, mutta kohde on vielä hieman epäselvä. Odotellaan ystävän kanssa edullisen matkan ilmestymistä, koska ihanne olisi päästä kaukomaille, mutta suhteellisen edullisesti. Reissu tulee niin tarpeeseen ja toimii samalla palkintona itselleni tradenomin tutkinnon suorittamisesta. Tutkintotodistuksen saan nimittäin käteen juuri tuolloin hiihtolomaviikolla. Viime vuoden on-off - bloggailun takia Etelä-Afrikan oleskeluni on jäänyt osittain käsittelemättä täällä blogissa. Lomakuumeen takia oli mukava klikata Kapkaupungin valokuvakansio auki ja fiilistellä lämpöä edes kuvien kautta. Voi vitsit miten kaipaankin takaisin tuohon kaupunkiin ja Atlantin rannalle. Kapkaupunki on mahtakohteena todella siisti, turvallisen oloinen ja oleskelu on ruokailun puolesta edullista verrattuna moniin kaupunkikohteisiin. Tämä postaus sisältää sen enem...