Mikä vituttaa?

torstai 7. helmikuuta 2019

Olen useimmiten aika easy going ja harvemmin mikään alkaa suoraan sanottuna vituttamaan. Moni asia saattaa kyllä kiukuttaa ja ärsyttää, muttei suoranaisesti vituta. Tai ainakaan vitutuksen rumimmassa mielessä ja ovathan sanat "vituttaa" ja "vitutus" aika kamalia. Mietin jopa, että voiko tuota sanaa edes käyttää blogissa? Menkööt nyt tämän kerran.

Myönnettäköön, ehkä joskus saatan kirota, että vituttaa, mutta se on ennemminkin vain hyvässä hengessä kirottua vitutusta. Tiedättekö sen ärsytyksen, jonka muotoilee ulos suusta vitutuksena, vaikka oikeastaan kyse on ihan pikku jutusta, joka ei kaada maailmaa millään tavalla. Joku vaan ärsyttää niin pirusti, että melkein (huom! melkein) vituttaa. Jep, tuttu juttu ainakin minulle! Ja onhan tuo aika inhimillistä. Ei aina jaksa ajatella posin kautta.

No mikä minua on vituttanut viime aikoina? Voi kuulkaa, aika monikin asia! Muun muassa nämä asiat ovat vituttaneet oikein huolella:

Se, kun missaat jonkun julkisen alle minuutilla. Hemmetti tuossa vaiheessa meinaa mennä hermot, koska tunnetusti en ole mikään kärsivällisin odottaja...

Ihmiset, jotka kävelevät kadulla katse liimattuna puhelimeen. Pliis voisitteko edes ulkona liikkuessa keskittyä hieman ympärillä tapahtuvaan? Varsinkin nyt, kun jalkakäytävällä on noin puoli metriä loskaa, jossa joutuu rämpimään.

Tästä päästään näppärästi viime aikojen "lempi" vitutukseni ja valitukseni aiheeseen, eli tuohon loskaan ja lumeen. Se on perseestä ja tällä hetkellä ainoastaan vituttaa kävellä (=kahlata) ulkona.

Juon usein teetä, mutta yhtä usein myös unohdan keittäneeni sitä. Välillä alkaa vituttamaan, kun kylmiä, useita tunteja hautuneita, teemukillisia tulee keittiössä vastaan ja pakotan itseni juomaan ne, koska ruokahävikkiä se teekin on.

Se, kun lähdet varta vasten vähän kauemmas kauppaan hakemaan jotain, koska kivijalan pieni K-Market on kalliimpi. Ja tietenkin unohdat ostaa sen, jota lähdit hakemaan ja lopulta käyt hakemassa sen siitä alakerran K-Marketista. Tämä tapahtuu L I I A N usein ja vituttaa joka kerta yhtä paljon...

Olen nukkunut jo pidempään todella huonosti, joka pitkässä juoksussa on laittanut vituttaman. Viime yönäkin sain unta vasta yhden jälkeen ja heräsin ennen puoli kuutta, enkä saanut enää unta. Olen vakavasti miettinyt käyväni Reiki- tai energiahoidossa tämän takia...

Puhutaanko hieman lisää tuosta lumesta? Lumen alle hautautunut auto ja sen lapioiminen ulos kinoksesta on suoraan sanottuna vitun ärsyttävää. Onneksi käytän autoa vain muutaman kerran kuukaudessa, koska parkkipaikan löytäminenkin "prime time" aikaan on täysi mahdottomuus. Ah, talvisin ihana omistaa auto ja asua Helsingin keskustassa!

Se, kun nykyään tulee hirveät silmäpussit ja kasvopöhötys, jos syön sokeria. Viikonloppuna ja alkuviikosta tuli jälleen märkänä rättinä kasvoille, ettei enää pysty syömään mitä huvittaa ilman, että se todellakin näkyy kropassa kertyneenä nesteenä. Hello pyöristyneet posket ja kunnon silmäpussit useammaksi päiväksi, jos syön vähänkään (okei, useampi sata grammaa irtokarkkeja ei taida olla "vähän"...) sokeria.

Vituttaa myös, että kauppojen pitää laittaa niitä irtokarkkeja alennukseen. Olen heikko ja lankean niihin aina, jos satun kauppaan niiden aikoihin. Tämä on yksi syy, miksi en halua mainoslehtiä kotiin! Poissa silmistä, poissa mielestä.

Pelko putoavasta lumesta ja jäästä sekä oma vainoharhaisuus sitä kohtaan sekä jalkakäytäviä blokkaavat esteet ja varoitukset vituttavat oikein huolella. Eli jälleen kerran, lumi vituttaa.

Se on ärsyttävää, kun omassa päässä on selvä mielikuva jostakin, mutta ei löydä sitä mistään tai epäonnistuu jatkuvasti. Oli sitten kyse valokuvan ottamisesta, jostain materiasta tai vaikka täydellisestä tomaatista. Turhauttaa, ärsyttää ja vituttaa.

Vitutti Kososen kuolema Salkkareissa. Kalle olisi ansainnut kerrankin olla onnellinen.


Pahoittelut vielä kerran rumasta kielenkäytöstä, mutta voittehan samaistua edes joihinkin kohtiin?

Kuva minusta Jutta

11 kommenttia:

  1. Minulla on myös tuo irtokarkkien ale sellainen ketutus, sitten kun menen hakemaan hernakeitto purkin niin taatusti unodan ostaa juuri sen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh tuo on niin perus! Pahin on mennä kauppaan hakemaan jotain, bongata irttisale ja lähteä pois kaupasta ainoastaan sen kilon irtokarkkipussin kanssa 😂

      Poista
  2. Ihanan suorasanaista tekstiä! Hieno ”purkautumien” :)

    VastaaPoista
  3. Lumi todellakin vituttaa :D

    Mutta siis unettomuudesta piti lähinnä lähteä sulle kommentoimaan ja vinkkaamaan että itse olen saanut unettomuuteen eniten apua akupunktiosta. Kärsin ajoittain unettomuudesta johon ei ole mitään selkeää syytä ja sitten aina kun väsyn sen kanssa taisteluun otan muutaman kerran akupunktiohoitoa ja se on toiminut :) Valitettavasti en osaa suositella Helsingin seudulta ketään spesialistia, mutta uskoisin että googlettelemalla löydät sopivan ammattilaisen :)

    Tsemppiä unettomuuden kanssa Mikaela, se on varsin v-mäinen ongelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis ei saatana tuo lumi! Tänäänkin kaivoin "vain" 50 min autoa jään ja lumen alta. Ja toivon, että liioittelisin tuon ajan kanssa...

      Hei kiitos tuosta akupunktio-vinkistä! Täytyy tutustua myös siihen, koska alan kaipaamaan oikeasti jotain kunnon apua tähän :)

      Poista
  4. Ymmärrän, että haluat purkaa vitutustasi ja se on ihan fine, mutta sitä sanaa ei välttämättä tarvitse kylvää, joka kappaleessa.

    VastaaPoista
  5. Hahaha, pitää varmaan tehdä tää itsekin, kyllä saa äkkiä pitkän listan kun aloin sun lukiessa omia miettimään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joskus on ihan hyvä päästä purkamaan ärsyttäviä asioita 😉

      Poista
  6. Tee kanssa kiitollisuuden aiheista vastaava :) ja olis kiva jos tekisit itsetunnosta ja itseluottamuksesta kans :)? Oot ollu monen painoinen, sairastanu syömishäiriötä, ostellu liikaa, asunu monessa paikassa jne :) miten itsetuntosi on vaihdellut ja mitä vinkkejä voisit antaa perässähiihtäjille? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tosi hyvä idea! Laitoin tämän tuleviin postauksiin 😊

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela