Psst. Lopussa alennuskoodi!
Ihotestejä on siis kaksi, minimalistisempaan, neljän tuotteen ihonhoitorutiiniin perustuva Ihonhoidon perusrutiini ja kattavampi, 6-9 tuotteen hoitorutiiniin perustuva Kokonaisvaltainen ihonhoitorutiini. Molemmat testeistä ovat nopeita tehdä ja kokonaisvaltaisen ihonhoitorutiinin antavassakin testissä on ainoastaan 15 nopeaa kysymystä. Eli aikaa ihotestin tekoon ei todellakaan tarvitse varata muutamaa minuuttia enempää! Kannattaa myös kurkata Skincityn ihonhoito-opas, jossa on lukuisia artikkeleita ihonhoitoon liittyen, muun muassa artikkeli ympäristöystävällisestä ihonhoidosta.
Kävin tekemässä Skincityn kattavamman, Kokonaisvaltainen ihonhoitorutiini -testin, jonka perusteella minulle valikoitui tuotesarjaksi Paula's Choice. Analyysiin tulee muuten aina lähtökohtaisesti tuotesuositukset samalta merkiltä, sillä ne ovat kehitetty toimimaan yhdessä parhaiden tulosten saavuttamiseksi. Testissä saa kuitenkin itse vaikuttaa tuotesuosituksien merkkiin esittämällä toiveensa tuotemerkistä tai -merkeistä sekä ilmoittamalla haluaako tuotesuositusten olevan luonnonkosmetiikkaa. Skincitylla on ihan huippu hyvä valikoima laadukkaita, aidosti tehokkaita ja hoitavia tuotemerkkejä, kuten Tata Harper, Klairs, Clarins, Sensai, Medik8, upouusi, Skincityn oma, SKINCITY skincare ja edellä mainittu Paula's Choice.
Aikoinaan luulin ihoni olevan ainoastaan epäpuhdas ja rasvoittuva, mutta mitä enemmän tutustuin ihonhoitoon, tajusin ihoni olevan päinvastaista. Jotta ihoni voi hyvin, tarvitsee se todella paljon kosteutusta. Juuri tällaiseen ongelmaan Skincityn ihoanalyysi on ihan mieletön, koska aika usein iho-ongelmat johtuvat vääränlaisesta hoidosta tai vääristä tuotteista. Vuodenajatkin muuttavat ihon tarpeita ja itse tarvitsen talvisin enemmän muun muassa paksuja voiteita, kun taas kesäisin kosteutukseen riittää useampi ohut kerros kosteuttavaa kasvovettä ja vaikka vain geelimäinen kosteusvoide. Ei olisi hullumpi ajatus tehdä tsekkiä ihon tarpeisiin olemalla Skincityn kosmetologeihin yhteydessä aina syksyisin ja keväisin, jolloin sään muuttuminen vaikuttaa ihoon radikaaleimmin. Tällä tavalla saisi hyviä vinkkejä mitä muuttaa tai millä täydentää sen hetkistä, aikaisemman ihoanalyysin mukaista, ihonhoitorutiinia.
Mainitsinkin jo, että oma rutiinini koostui Paula's Choice -tuotteista. Ihotestissä painotin ihoni kaipaavan paljon kosteutusta ja toisena "ongelmana" halusin apua ihon rakenteeseen ja sävyyn. Olen suht tyytyväinen ihooni sen kannalta, että pahat finnit pysyvät kurissa ja meikillä ihoni on useimmiten tasainen ja ihan nätti. Kuitenkin ilman kunnollista ihonhoitoa ja hyviä meikin alla käytettäviä tuotteita ihosta ei saa heleää ja kaunista meikilläkään.
Olen nyt tovin noudattanut Skincityn minulle luomaa ihonhoitorutiinia ja vitsit olen tykännyt kaikista tuotteista ja ylipäätänsä Paula's Choicesta todella paljon! Paula´s Choicen tuotteissa on paljon erilaisia antioksidantteja sekä happoja, ja koska iho reagoi näihin herkästi, tulee käyttö aloittaa asteittain. Onneksi testin perusteella tehdyssä ihoanalyysissa on kattavat ohjeet siihen, missä järjestyksessä tuotteita tulee käyttää sekä vinkkejä tuotteiden asteittaiseen aloittamiseen. Oma rutiinini koostui seuraavista tuotteista:
1. Puhdistus:
2. Kasvovesi:
3. Ihosi rakennetta parantava kuorinta:
4. Seerumi:
5. Kosteusvoide suojakertoimella (SPF) päiväksi ja ilman suojakerrointa yökäyttöön:
Silmänympärysvoide:
Olen niin innoissani koko Skincityn konseptista ja jos et ole vielä tehnyt heidän ihotestiä, kannattaa se käydä ehdottomasti tekemässä, koska se ei tosiaan edes velvoita ostoksien tekemiseen. Jos kuitenkin valikoimasta löytyy jotain mielenkiintoista tai omat suosikkituotteet kaipaavat täydennystä, sain teille alennuskoodin, jolla saa 20% alennuksen verkkokaupan kaikista normaalihintaisista tuotteista. Eli koodilla MIKAELA20 saatte 20% alennuksen kaikista normaalihintaisista tuotteista 3.-10.11. välisenä aikana.
Oliko Skincityn konsepti ja kosmetologien tarjoama apu ihonhoitoon jo ennestään tuttu? 😊
Kuvat Anton Varho
Kuvauspaikka Noli Studios Sörnäinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.