Ystäväkirja 2.0

maanantai 1. huhtikuuta 2019

Moikkamoi! Huippua huhtikuuta kaikille ja hyvää aprillipäivää. Onko teitä jo vedätetty jotenkin? Itse olen toistaiseksi välttänyt pränkeiltä, mutta Instagramissa on muutama aprillipila vilahtanut. Onneksi tänä vuonna muistin tämän päivän hyvin, joten en ole vielä mennyt lankaan 😉

Viime aikoina blogiin on eksynyt todella paljon uusia lukijoita, joten päätin aloittaa viikon kevyesti ystäväkirjan merkeissä. Tämä ei ole ihan perinteinen, ala-asteelta tuttu ystäväkirja kysymysten osalta!

Nimeni on Mikaela Anna Maria.

Syntymävuoteni on 1990 ja parin kuukauden kuluttua täytän 29!

Perheeseeni kuuluu äiti, isä, äitipuoli, isäpuoli  ja viisi veljeä, joista vain yhdellä on sama isä ja äiti. Sekä tietenkin villakoirani Lyyli.

Joskus minusta tulee yrittäjä. Ehkäpä jo tänä vuonna?

Rakastan muun muassa jäätelöä, aurinkoisia päiviä ja heräämistä ilman herätyskelloa.

Vihaan kiirettä, epäystävällisyyttä ja sitä, ettei tasa-arvoisuus toteudu.

Haaveilen juuri nyt perjantaista, joka tarkoittaa pienen Amsterdamin lomani alkamista!

Minua pelottaa kuolema, erityisesti läheisteni.

Täydellinen mies on kiinnostunut minun mielenkiinnonkohteistani ja arvostaa minun arvojani ja elämännäkemystäni, sietää sitä, että innostun asioista todella helposti ja antaa minulle tarpeeksi omaa aikaa.

Kirja tai elokuva, joka aiheuttaa edelleen väristyksiä on Torey Haydenin kirjat.

Parin viinilasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifysta Rihannaa ja suomalaista musiikkia.

Noloin tv-ohjelma, mistä pidän on Salatut elämät.

Salainen taitoni on ihan mielettömän hyvä pokerinaama!

Salainen paheeni on ketsupin syöminen pelkiltään.

Itkettää kertoakin, mutta itken aina kun joku muu itkee.

Haluan osata neuloa ja aloin toissa viikolla opettelemaan tätä taitoa. Vielä en ole edennyt siinä tarpeeksi, mutta vielä joku päivä opin!

Kahta en vaihda ja ne ovat lenkkarit ja treenitrikoot. P A R A S T A ja mukavinta maailmassa.

Hymyilen todella herkästi ja paljon myös silloin, kun olen yksin.

Lempiherkkuni on jäätelö.

Viisaus, jonka olen tähän mennessä oppinut on, että olen kaikista onnellisimmillani, kun luotan intuitiooni enkä välitä liikaa siitä, mitä muut ajattelevat esimerkiksi valinnoistani.


Huippua viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela