Asua

torstai 29. maaliskuuta 2012

Moikka! Oon NÄÄÄÄIN kuollut tällä hetkellä. Olin yhdestä yhdeksään töissä ja asiakkaita oli ihan kamalasti. Silti ei onneksi tullut mitään sähläyksiä ja kaikki meni hyvin. Pakko sanoa, että olin kuin kotonani tuollaisessa työssä, vaikken aikaisemmin olekaan vaateliikkeessä ollut töissä :-) Olen niin onnellinen, että sain tuon työn. Meinasin alkaa itkemään onnesta yhdessä vaiheessa kun olin yksin varastossa hakemassa täyttöjä vaatteisiin. Olen halunnut niin kauan työskennellä vaatteiden parissa ja vihdoin se unelma toteutu! <3

Unohdin täysin kuvata töissä asun ennen kotiin lähtöä, joten napsasin äsken nopsaa kuvat. Naama oli jo niin hirveän näköisenä enkä jaksanut alkaa freesaamaan meikkiä, joten sensuroinneilla mennään :-D

Pants&Shirt Vila/Watch Michael Kors

Jalassa oli vielä uudet Vagabondin mustat perus nahkaballerinat. Voin ne kuvata ja esitellä täällä blogissa huomenna parin muun ostoksen kanssa :-) Mietin ja tulin siihen tulokseen, etten erikseen esittele täällä tuolta Vilasta ostettuja vaatteita päällysvaatteita ja muita spessuja lukuunottamatta, koska ne tulee esiteltyä työasujen yhteydessä viimeistään.

Nyt alan lukemaan blogeja ja sen jälkeen nukkumaan. Huomenna on illalla vain laskettelukeskuksessa duunia muutama hassu tunti, joten lähes vapaapäivä tiedossa :-) Loppuun vielä uusin musalöytöni. Olen pari päivää kuunnellut Spotifysta pelkästään Will Youngin biisejä. Niin ihana!

14 kommenttia:

  1. Ihana neule ja housut...mutta tuo kello...se on TÄYDELLINEN! 8) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toi on kyllä paras ostos ikinä! MK5055 on malli :-)

      Poista
    2. Hih, sitä on tullut kuolattua muutaman muun MK:n ohella. Myös Marc Jacobsin kellot on aivan ihania. Kyllä tää tyttö vielä sortuu... :D

      Poista
  2. No pökät on tosi kivan näköset! Minkälaista ainetta ne on? :) Tai että kuinka joustavaa yms?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sellasta joustavaa :-) Tosi mukavat jalassa! Ostin mustanakin :-D Malli on Cleave 5 pocket twill wop ja matsku 98 puuvillaa ja 2 elastaania. Voisi verrata lähes kaikkialla loppuunmyytyihin Dr.Denimin Kissyihin. Itseltäkin jälkimmäiset löytyy ja yhtä mukavat jalassa :-)

      Poista
  3. Tosi ihana asu! Ostin tänään itelleni tummanpunaiset housut ja nyt kun näin nää kuvat niin joku päivä on kyllä pakko yhdistää vaaleaan beigeen/kultaan :P

    VastaaPoista
  4. tosi kiva asu! minkä hintainen tuo ihana paita oli? :-)

    VastaaPoista
  5. haha onneks mulla on kuuluisa evil eye-katse ni saatana kukaan ei uskalla lähtee siitä viikkaamatta nätisti niitä vaatteita takas :--D

    VastaaPoista
  6. Ihana asu! :) Itse kanssa työskentelen vaatteiden parissa ja on se kyllä vain niin kivaa :) Aikaisemmin olen ollut ihan ruokakaupassa töissä ja kyllä tuo vaatekauppa vaan on enemmän mun juttu.

    VastaaPoista
  7. Ihana asu! Jotenki niin ihanan keväiset nuo pöksyt! Sopii sulle tosi hyvin :) Ja onnea uuteen työpaikkaan! :) Se on oikeesti niin mahtava tunne, kun huomaa, että työ jota tekee on semmosta mistä iha aidosti tykkää täysiä! Se kyllä näkyy siitä myyjästä jos se pitää työstään :)

    VastaaPoista
  8. Ihanat noi pöksyt!!! Mäki haluun juuuuuust ton väriset, sopii tosi hyvin sulle<3

    VastaaPoista
  9. Kiva, jos asiakkaalle jää mielikuva, että Vilassa ei saa katsoa vaatteita ilman, että yks myyjä kyttää ilkeesti :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela