White corner

torstai 14. huhtikuuta 2011

 White corners fishbowls!

A-P-U-A. Muistatteko, kun puhuin siitä, että haen töihin välimerelle baariin? No, tänään sain viestin että mulle olisi kesätyöpaikka Kreikan Kosilla White Corner-baarissa alkaen kesäkuun lopusta seuraavat pari kuukautta. Oon ihan hukassa, koska olin vielä kuukaus sitten tosi ahdistunut Suomeen paluusta ja siksi päätinkin että haen tälläistä työtä. Ja sitten sitten sain kuulla, että saan sen asunnon ja heti olin ihan fiiliksissä palaamassa Suomeen ja oikeastaan unohdin koko baarityö-hömpötyksen. Nyt sitten tuli tää työtarjous sekoittamaan pakkaa. Okei, en ole vielä saanut kesätöitä Suomesta, mutta silti. Ja vielä päätöstä vaikeuttaa yksi Suomeen liittyvä asia. Kuulette siitä lisää ensi viikolla.

Itsehän olin entisen poikaystäväni kanssa Kosilla viime elokuussa ja White corner oli yksi lempibaareista. Olisi tosi ihana viettää vielä pari kuukautta ulkomailla rennossa työssä ja sen jälkeen vasta ryhdistäytyä ja alkaa aikuiseksi. Mulla on aikaa onneksi kuukausi lopulliseen päätökseen, joten enköhän mä saa selvitettyä pääni ennen sitä :-) Tällä hetkellä vaan on niin sekava olo. Tapahtuuko tää oikeesti mulle!?!

25 kommenttia:

  1. onks sulla muuten anniskelupassi vai tartteeks sitä ulkomailla :o

    VastaaPoista
  2. ano, ei ole eikä ilmeisesti tarvii kesätyössä :-)

    VastaaPoista
  3. hankala päätös:S kummassakin puolensa. onnea valintaan ja onnea työtarjouksesta:) ja elämähän eletään vain kerran, se kannattaa muistaa:)

    VastaaPoista
  4. Mutta mieti nyt, se Kos:in reissu on vain 2kk pois sun elämästä ja samanlaista tarjousta ei ehkä ikinä tule vastaan. Sulla on suomessa aikaa viettää vaikkaloppuelämäs. Live your live, dont dream it.

    VastaaPoista
  5. Mitä kautta sä hait tonne töihin?:) Ihan mahtavaa, suosittelen oikeesti menemään, koska tollasta mahdollisuutta ei monelle tule eteen ja uskon että myöhemmin kadut jos et nyt mene! Se kämppä kyllä odottaa sua täällä kun tuut!:)

    VastaaPoista
  6. KUULOSTAA IHANALTA! olet vielä nuori ja ei tuollaista tarjousta varmaan monesti elämässä tule olemaan!

    VastaaPoista
  7. Onhan toi mahdollisuus aika once in a lifetime, Suomeen pääsee senkin jälkeen :) Mutta tosiaa, en tiedä niitä Suomeen paluun puolia niin en mene sen enempää sanomaan :p

    VastaaPoista
  8. UUU! Mistä sä hait tonne?? :o ja en oo tienny et sua kiinnostaa baarimikon ammatti!:)

    VastaaPoista
  9. Upea mahdollisuus päästä ulkomaille töihin! :> Nyt vaan tsemiä päätöksen teon kanssa, molemmat vaihtoehdot on varmasti hyviä :>

    VastaaPoista
  10. Palkasta viis, ehdottomasti kannattaa mennä! :) Näyttää hyvältä CV:ssä ;)

    VastaaPoista
  11. Jos paikka ja baari tuntui kivalta, niin mene ehdottomasti! :) pieni varoituksen sana kuitenkin; siskoni kaveri oli jossain baarissa tollasessa samantapaisessa kesätyössä, ja sillä oli aika järkyttävä kokemus. Baarin muut työntekijät (miehiä kaikki), oli kohdellu tosi epäasiallisesti noita pohjoismaalaisia kesäduunareita, kourinu ja huudellu rivoja ja yrittäny ehdotella kaikenlaista :s tää siskon kaveri oli sitte viikon jälkeen lentäny takas Suomeen.

    Mutta tää nyt oli vaan mitä se pahimmillaan voi olla, en halua pelotella. :)

    VastaaPoista
  12. Voi vitsi lähde ihmeessä kohti uusia seikkailuja! :) oon ihan melkein kateellinen että itse elän vain turvallisesti "tylsässä" parisuhteessa ja jollakin on mahdollisuus tehdä vaikka mitä! Muista kuitenkin aina se, että kerran sitä vaan eletään, kannattaa ottaa kaikki irti!

    VastaaPoista
  13. voitko tehdä sitten myöhemmin ihan oman postauksen miten pääsit tonne jne, kuulostaa nimittäin sen verran kivalta, että vois itekki tommosta harkita:)

    VastaaPoista
  14. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011040113461403_uu.shtml

    En halua todellakaan olla ilon pilaaja, mutta mulle jäi jotenki tosi pahasti kaivertamaan mieleen toi uutinen ja kun luin tämän postauksen tuli heti mieleen. Eli nappaa siitä vinkit mukaan oikeesta laidasta.

    Niinkun joku jo mainitsikin niin 2kk on todella lyhyt aika elämästä niin nyt vaan nokka kohti uusia tuulia ja kokemuksia, voi olla että myöhemmin kaduttaa jos ei nyt tule lähdettyä :)Onneks olkoon vielä työtarjouksesta!

    VastaaPoista
  15. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011040113461403_uu.shtml

    VastaaPoista
  16. Oi vitsit mikä mahdollisuus :)

    VastaaPoista
  17. hmm, en oo tullu ulkomailla käyneeks baarissa kertaakaan mutta kotimaassa kyllä, enkä kyllä luonnehtis työtä baarissa rennoksi. enkä se on sit meno toisenlaista kreikassa? :)

    VastaaPoista
  18. oon kuullu et noihin hommiin pääsee melke kuka tahansa... suna miettisin kaks kertaa lähtisinkö tonne hyväksikäytettäväksi

    VastaaPoista
  19. anniskelupassia ei tarvita, ellet joudu ns. yksin oleen töissä. Kunhan joku, jolla on anniskelupassi on koko ajan sun kanssa tiskillä, ym. niin silloin ei ainakaan täällä kotisuomessa tarvitse a-passia. Varsinkin tuollaisissa keikkahommissa/kesätöissä, ym. Mut sekin riippuu ihan työnantajasta ja paikastakin (ite jouduin tekeen a-passin, vaikka melkein koko ajan joku oli mun kanssa töissä samaa aikaa).

    VastaaPoista
  20. Käytä ihmeessä moinen tilaisuus hyödyksi, jos vain mahdollista. :)

    VastaaPoista
  21. Go for it! Ehdit vielä ryytymään kotosuomessa vaika kuinka kauan. Toi on tosi lyhyt aika ihmisen elämässä ja saat siitä varmasti enemmän kuin täällä. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  22. Hei!
    Oli pakko kirjoittaa, kun sanoit tuossa kirjoituksessa tyyliin, että olisi rentoa työtä. Baari työskentely on kaikkea muuta, kuin rentoa itse olen nyt 2 vuotta suomessa ollut baarimikkona ja 5kk Thaimaassa. Se on todella kiireistä, asiakkaat ovat yleensä humalasta johtuen niin ei aina niin kivoja yms, koko ajan on hirveä kiire! Itse luottamus pitää olla kohdallaan sillä välissä siellä lentää sellasta juttua asiakkailta että huhhuh!

    Mutta onnea sulle tosi paljon työn kanssa jos menet sinne! :)
    Ja tää ei ollu mikään vittuilu kommentti. Ajattelin näin amattilaisen näkökulmasta vai kertoa miten on!:)

    VastaaPoista
  23. superhyperpaljon onnea!
    ite tarttuisin kyllä tähän työtarjoukseen heitnytnopeesti, ei välttämättä tule enää koskaan eteen tällaista. ihan mieletöntä.

    VastaaPoista
  24. Olin viime kesänä kossilla ja white corner oli kyllä yksi kivoimmista paikoista ja henkiläkuntakin oli parhaimmasta päästä! Ois varmaan mahtava kokemus :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela